Sukellusnäytös jään alle sukeltamisesta Rokualla La 24.3.2012

Lauantaina 24.3.2012 klo 12-14 välisenä aikana on yleisöllä mahdollisuus tulla katsomaan jään alle sukeltamista Rokuan Saarijärvelle. Vuosi sitten vastaavassa tapahtumassa kuvattiin Youtubessa ja Vimeossa multimiljoonayleisön saanut ”Pilkkimies jään alla” video. http://www.youtube.com/watch?v=VIs00QjiJZQ

Paikan päälle on vapaa pääsy. Avannolta löytyy Oulun Vesimiehet ry:n jäseniä, jotka kertovat yleisölle jään alle sukeltamisesta. Klo 12-14 välisenä aikana avannolla on varmimmin sukellustoimintaa. Jäällä eikä sen välittömässä läheisyydessä ei ole mitään palveluja. Pysäköintitila on rajallinen. Jalkineiksi sopivat kumisaappaat parhaiten, koska jään päälläkin on todennäköisesti hieman vettä johtuen lämpimistä kevätpäivistä ja sulamisvesistä.

Toivotamme tervetulleiksi katselemaan ja kyselemään kaikki sukeltamisesta kiinnostuneet. Vaikka tässä tapahtumassa sukelletaankin Rokuan kirkkaissa vesissä jään alla, saa paikalla olevilta sukeltajilta kysellä myös muusta sukeltamisesta.

Ajo-ohjeet:
Kajaanintieltä (tie no. 22) kääntyy ennen Vaalaa tie Jylhämään.
Ohitetaan Nuojuan voimalaitos minkä jälkeen piakkoin risteyksestä
oikealle, kylteissä ainakin Nuojua/Rokua.
Ajetaan tätä tietä suoraan, tie ylittää rautatien, minkä jälkeen
jatketaan edelleen noin 3 km kunnes oikealle kääntyy Saarijärventie.
Kylteissä Saarijärvi/Hilkkula. Saarijärventietä ajetaan suoraan noin
2 km ja olet perillä.

Reitti Google Mapsissa: http://maps.google.com/maps?f=d&source=s_d&saddr=Oulu,+Suomi&daddr=Saarij%C3%A4rventie&hl=fi&geocode=Fa8D4AMdmqmEASnBhSHAqDKARjF96RIrMi2wiw%3BFazC2AMdZzKWAQ&mra=ls&sll=64.537262,26.620646&sspn=0.026163,0.125828&ie=UTF8&ll=64.556259,26.680641&spn=0.104577,0.503311&z=12