Telttasauna

Telttasauna

Seuralla on saunateltta, jossa mahtuu saunomaan kaksi henkeä hyvin, kolme kohtalaisesti ja neljä hyvin ahtaasti. Sauna lämpiää max. 25cm pitkillä polttopuilla. Savupiipussa on lämminvesisäiliö.

Saunaa kuljetetaan mukana sellaisilla leireillä, joilla ei muuten päästä saunomaan. (Norja, Kattilankalla, …) Saunaa ei enää vuokrata 14.5.2018 jälkeen seuran virallisten leirien ulkopuolelle. [Johtokunta 14.5.2018 §7]

Kattilankallan leirillä 2013
Kattilankallan leirillä 2013

Käyttöohjeita

Kiukaalla saa käyttää ainoastaan ”makeaa” vettä. Ei siis esimerkiksi Perämeren murtovettä, jossa on suolaa.

Piipun vesisäiliössä on aina oltava vettä, kuin kiukaassa on tuli tai hiillos.

Lauteet tulee tukea siten, että ne eivät kaadu jos sauna on pystytetty pehmeälle maaperälle.

Kiukaan lämmitykseen on käytettävä omia puita. Puut voivat olla max 25 cm pitkiä. Ylijäämäklapit saa lahjoittaa seuralle. (Voi jättää säkissä Messille saunan palautuksen yhteydessä.)

Kiukaan alle kuuluvaa kahvallista betonilaattaa tulee käyttää aina kiukaan alla.

Tuulisella säällä on hyvä tukea tai peittää saunanteltan ”helmat” maahan siten, että saunaan ei käy tuuli alakautta. Näin lämpö ja löyly pysyy saunassa tuulisellakin säällä.

Järjen käyttö sallittu. Pressuseiniin ei saa polttaa/puhkaista reikiä ja saunasta on muutenkin pidettävä hyvää huolta. :)

Helmat piti peittää hiekalla, jotta merituuli pysyi ulkona ja löylyt sisällä. Tämän jälkeen löylyt olivat makoisat.
Helmat piti peittää hiekalla, jotta merituuli pysyi ulkona ja löylyt sisällä. Tämän jälkeen löylyt olivat makoisat.