Toimitilat

Tiloja järjesteltiin uudelleen kevään 2022 aikana. Tilat jakautuvat jatkossa selkeämmin täyttö/kaasunsekoitustiloihin ja kerhotiloihin, joissa voidaan pitää laitehuoltoja, kokouksia yms.

Vanha ”Bauer” -täyttötila rakennuksen päädyssä on poistunut käytöstä. Kaikki kompressorit ovat rakennuksen sivustalla olevassa tilassa, jossa on ennen oli vain Alkin ja L&W kompressorit. Nyt kaikki kompressorit ovat samasa tilassa. Sähkö-Marinerin sähkönsyöttö on vielä työn alla. Kompressori saatanee toukokuun aikana käyttökuntoon uudessa täyttötilassa yhdessä ison Alkinin kanssa. Isossa Alkinissa olleet viat on nyt (19.5.2022) korjattu ja tällä hetkellä kompressorivastaavan mukaan Alkin taas toimii.

Uusi kokous/kerhotila on kompressoritilan kanssa samalla seinustalla, rakennuksen perällä toisessa kerroksessa.

Kokous/Kerhotila

Tila koostuu eteisestä, eteisaulasta, oleskelutilasta, kokoushuoneesta ja kahdesta varastohuoneesta. Lisäksi tilassa on käytävätyyppinen varasto-osa sekä WC ja suihku. Oleskelutilassa on vesipiste ja jääkaappi/pakastin. Tilassa aikaisemmin ollut liesi on poistettu käytöstä.

Muutamia asioita on vielä hieman kesken. Vesipisteen läheisyyteen tulee mahdollisesti mikroaaltouuni. Mikroaaltouunille on taso pikkukaapin alla.

Näissä kuvissa näkyvien tilojen lisäksi perällä on siistiä varastotilaa reiluhkosti. Yksi huone varataan pääosin leirikäytössä tarvittaviin varusteisiin, joita ei säilytetä alakerran kompressori/täyttötilassa.

Epäonnisen ongelman vuoksi lattiaan asennettu tekstiilimatto joudutaan vaihtamaan. Vaihto tapahtuu toukokuun loppupuolella. Samalla värisävy vaihtuu siniseksi.

Seuratilan päätila. Vesipisteen valaistus ja pistorasia vielä puuttuu kuvanottohetkellä.

Kerhotilan sisääntulo ja iso tila. Väliseinän takana eteisaula, WC ja suihkutila.

Kokoustila. Tässä ei vielä ole epäsuoran valon kattovalaisimet asennettu

Kokoustila toisesta suunnasta

Kokoustilan pääty. Päätyseinään kiinnitetään tv/näyttö kurssi- ja kokouskäyttöä varten.

Kompressori/Täyttötila

Kompressoritila on rakennuksen alakerrassa. Tilaan siirretään aikaisemmassa päädyn toisessa täyttötilassa ollut sähköinen kulunvalvonta. Vanhat kulkulätkät toimivat myös uudessa ovessa. Siirtymäaikana myös vanha avainboksi on käytössä mekaanista lukkoa varten.

Täysjäsenet voivat edelleen lunastaa itselleen kulkulätkän sähköisen kulunvalvonnan piirissä olevaan kompressoritilaan, ellei lätkää ennestään ole. Kulkulätkän lunastamisen hinnoittelu jatkossa on vielä hieman auki. Lätkän hinnalla on aikaisemmin katettu järjestelmän ostaminen. Siirtämisestä uuteen oveen tulee seuralle kuluja, joten jonkinlainen maksu lätkästä pidettänee vielä toistaiseksi.

Saadakseen kulkuoikeuden täyttötilaan, on osoitettava kompressorien käyttötaito sekä allekirjoitettava kulkuoikeussopimus. Kulkulätkän hinta on 8.6.2022 alkaen 20€. Lätkällä pääsee tilaan klo 06-23 välisenä aikana. Lätkä on henkilökohtainen.

Kompressoritilassa, kerhotilassa sekä pihalla on tallentava kameravalvonta. Kameroihin ei saa koskea, eikä niiden näkyvyyttä kuvattavaan tilaan saa millään tavalla heikentää.

Polttomoottorikompressoreita käytetään tietysti ainoastaan ulkotiloissa. Häiriöitä naapureille on vältettävä.

Sähköisen kulunvalvonnan piirissä olevien tilojen toimintasäännöt
[Vanha versio, päivitetään kevään aikana]

(Johtokunta 11.3.2013)

Nämä säännöt ohjeistavat sähköisen kulunvalvonnan piirissä olevien tilojen ja niissä säilytettävän kaluston käyttöä. Ohjeita voidaan soveltaa muuhunkin Oulun Urheilusukeltajat ry:n toimintaan.

·        Kulkulätkä on henkilökohtainen. Sitä ei saa luovuttaa kenenkään muun käyttöön. Oven avanneen henkilön on varmistuttava, että tila on tyhjä kun hän poistuu paikalta. Jos joku toinen kulkuoikeudellinen on tullut paikalle, on uuden tulijan ”leimattava” ovi auki omalla lätkällään mikäli alkuperäinen avaaja poistuu ja tilaan jää muita henkilöitä.

·         Poistuttaessa on varmistuttava, että ovet ovat lukossa.

·         Jokaisen täytön yhteydessä on varmistettava turvallisuusasiat. Esimerkiksi täytettävän pullon katsastusleiman voimassaolo.

·         Kompressorien ja muiden laitteiden käyttöohjeita tulee noudattaa.

·         Pulloja saa täyttää ainoastaan klo 9-21 välisenä aikana.

·         Kompressorien ja muiden laitteiden käyttäjien on osattava käyttää laitteita.

·         Kompressorien täyttöpaineenvalintaventtiilit on jätettävä ”kelluvaan” tilaan siten, että venttiili on selkeästi auki (200 bar asennossa) ja liikkuu kevyellä kosketuksella kun kompressori on paineeton.

·         Kompressorien täyttöpäiväkirjat on täytettävä huolellisesti. Täyttöpäiväkirjat sijaitsevat kompressoritilan seinään kiinnitetyssä pöytätasossa.

·         Suodattimien käyttöiän täyttymistä on seurattava. Mikäli näyttää, että suodattimen käyttöikä on umpeutumassa, on siitä ilmoitettava viipymättä kompressorivastaavalle, messivastaavalle tai koko johtokunnalle. Käyttöiän ylittäneellä suodattimella ei enää saa täyttää.

·         Mikäli laitteissa tai tiloissa havaitaan jotain vikaa tai vahingontekoa, on siitä viipymättä ilmoitettava messivastaavalle. Ellei tämä onnistu, on ilmoitus lähetettävä seuran koko hallitukselle. (V 2022 sähköpostilla: hallitustähän 4-numeroinen vuosiluku] at oulunurheilusukeltajat piste fi)

·         Ellei mahdollisista tilassa havaituista puutteista, väärinkäytöksistä tai muista vahingoista ole viipymättä ja hyväksyttävässä ajassa ilmoitettu, voidaan seuraavan ilmoituksen perusteella edellistä kävijää pitää vastuullisena mahdollisista seuralle koituneista vahingoista.

ma

Kommentointi on suljettu.