*Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 27.07.2010 klo 17:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Markku Heiskari, Tommi Lydman, Mika Kärki, Tommi Salminen, Markus Riihimäki, Jouni Herronen. § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 17:00 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Pöytäkirja ei ollut paikalla, allekirjoitetaan myöhemmin. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Haukiputaan montun ajokieltomerkki. Keskusteltiin Haukiputaan louhosmontulle vievän tien reunaan ilmestyneestä ajokieltomerkistä. Arveltiin että Kaarina voisi kenties kysäistä Destialta onko heillä tietoa tästä. Markku soittelee Kaarinalle. § 5. Koulutusasiat Juha on järjestämässä P2-kurssia. Keskusteltiin kilometrikorvauksista, kurssin hinnasta ja kurssijärjestelyistä. Päätettiin hioa kilometrikorvausten hakuperusteiden sanamuoto loppuun sähköpostitse. Kurssin hinta päätettiin pitää entisellään, eli 160 eurossa. Kurssin sukelluksiin hyödynnettäviä leirejä käsiteltiin seuraavassa kohdassa. § 6. Tapahtumakalenteri Päätettiin seuraavanlaisia alustavia päivämääriä loppuvuoden tapahtumille. Osa ajankohdista varmistuu vasta kun soitellaan majoituksista. Manamansalon/Hossan leiri: alustavasti joko 13.-15.8. tai 24.-26.9. Mika K hoitaa järjestelyjä. Kattilankallan leiri: alustavasti 28.-29.8. ja alustavasti Markku hoitaa järjestelyjä. Kaivosleiri: 10.-12.9. Kaatialassa, Juhanalla järjestelyt hoidossa. Syysleiri: 15.-17.10. jos Saarijärvellä mökki vapaana. Markku hoitaa. Syyskokous: 27.10. klo 18:00 Messillä. Pikkujoulu: alustavasti 20.11. Vastuuhenkilö puuttuu vielä. § 7. Talousasiat. Nykyisestä kirjanpito-ohjelmasta ei ole yhteyttä laskutukseen, mikä aiheuttaa paljon käsityötä ja virhemahdollisuuksia. Ohjelma myös vaatisi päivityksen uudempaan versioon toimiakseen jatkossa uusissa Windowseissa. Vaihtoehtoja puitiin etukäteen sähköpostitse ja kokouksessa päätettiin siirtyä Passeli+ liikekirjanpitoon sekä päivittää laskutus ja myyntireskontra uusimpaan Passeli+ Lite versioon tarjouksen 22.6.2010 mukaisesti. § 8. Hallivuorot. Tulevan hallikauden allasvuorojen ajat on saatu tietoon. Aikoja saatiin kokolailla entiseen tapaan, mutta vuorot ovat eri halleissa, eikä kaluston säilytyspaikoista saatu vielä tietoa. Parempi olisi saada molemmat vuorot Raksilaan. Jouni on yhteydessä liikuntaviraston suuntaan asian tiimoilta. § 9. Kalevan yhteydenotto. Kalevalta on tulossa liitelehti, johon saisi ostaa mainospaikkoja. Päätettiin että ei lähdetä mukaan mainostukseen. Toisaalta jutun saisi tehdä vaikkapa Norjan leiristä. Markku vie asiaa eteenpäin. Samassa yhteydessä muisteltiin että Sukeltaja-lehteen voisi saada jonkinlaisia mainoksia veloituksetta. Tommi S. tarkistaa asian. § 10. Kumivene. Seuran vanha kumivene on ollut vuosia pitkäaikaissäilytyksessä kuusen alla Kempeleen suunnalla. Tommi S. kysyi saisiko sen ostaa pois. Päätettiin myydä vene Tommi S:lle symboliseen yhden euron hintaan sillä ehdolla ettei seuralta veloiteta jätteenkäsittelymaksua mikäli vene päätyy kaatopaikalle. Päätöksen ajaksi Tommi S. jääväsi itsensä keskustelusta. § 11. Messin hälytinlaitteisto. Vuokranantajalta on saatu lupa laittaa hälyttimen päätelaite myös autotallin puolelle. Päätettiin asennuttaa se. Tommi L. hoitaa asiaa. § 12. Juuson P2-kurssi. Juuso on kysynyt sopiiko hänen pitää P2-kurssi yhdelle oppilaalle. Päätettiin että kurssin voi pitää jos se on normaaliin tapaan seuran kurssi, sillä erolla että kurssilaisia on vain yksi. Kurssin hinta on tällöin myös hinnaston mukainen. § 13. Messin äänieristys. Luokkahuoneen seinän toiselta puolelta tulee nykyään aika-ajoin melu- ja hajuhaittaa, joka häiritsee oppituntien pitoa. Nykyinen vuokralainen seinän toiselta puolelta on kuulemma kuitenkin lähiaikoina muuttamassa toisaalle, joten asia mahdollisesti korjaantuu itsestään. § 14. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita. § 15. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita asioita. § 16. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. 22.3.2010 Kompressorin jakotukki-projekti. Mika Kärki Kesken. 14.5.2010 Juuson kouluttajakorttien uusinta. Tommi Salminen Tehty. 14.5.2010 Victoria tietojen päivittäminen venerekisteriin. Markku Heiskari Kesken. 14.5.2010 Filtterien tilaus kompressoreihin. Petteri Keränen Tilattu, odotellaan saapuvaksi. 14.5.2010 Vesimessin käyttö seuran ulkopuolisten kurssien teoriatunneilla, tarkistus omistajalta. Markku Heiskari Tehty. 27.7.2010 Hälyttimen päätelaite talliin. Tommi Lydman Uusi. 27.7.2010 Kirjanpito-ohjelman uusinta. Markku Heiskari, Kaarina Jormalainen Uusi. 27.7.2010 Hallivuoroista sopiminen. Jouni Herronen uusi. § 17. Seuraava kokous. Seuraava kokous kutsutaan koolle erikseen. § 18. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 18:00. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ PÖYTÄKIRJA 22 *PÖYTÄKIRJA *14.05.2010 *Oulun Vesimiehet ry * *Johtokunnan kokous * *Aika**: *14.05.2010 klo 20:35 *Paikka**: *Tjeldsundbrua Kro & Hotell, Norja *Läsnä**: *Markku Heiskari, Jouni Herronen,Petteri Keränen, Kaarina Jormalainen, Tommi Salminen, Mika Kärki, Tommi Lydman ja Sini Heino § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous avattiin 20:35 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. § 3. Esityslistan hyväksyminen Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. IANTD-kurssit Tommi S. on suunnitellut pitävänsä IANTD:n kursseja Oulussa ja keskusteltiin mahdollisesta yhteistyöstä seuran kanssa esimerkiksi Messin luokkatilan käytöstä korvausta vastaan. Tässä yhteydessä keskusteltiin laajemmin siitä että saako seuran tiloja (Vesimessi) ja uimahallivuoroa käyttää seuran ulkopuolisten kurssien ja/tai seuran ulkopuolisen kouluttajan vetämien kurssien pitämiseen ja millä ehdoilla? Päätettiin että johtokunta harkitsee tilanteen kurssikohtaisesti ja myöntää luvan kurssin pitämiselle seuran tiloissa ja/tai hallivuorolla, kunhan tietyt reunaehdot täyttyvät: 1) Kurssilla ei saa olla päällekkäisyyttä seuran omien kurssien kanssa ja seuralle on oltava kurssista etua, jotta messi/hallivuoro annetaan kurssin käyttöön (esim. seura ei tarjoa vastaavaa kurssia tai ei pysty kouluttamaan suurempaa kurssikokoa). 2) Kurssin vetäjä sopii itse erikseen hallivuoroista sekä teoriatilan vuokrasta seuran ulkopuolisten kurssilaisten osalta. 3) Kurssin järjestäminen ei aiheuta ongelmaa kaupungin (hallivuorot), verottajan tai messin omistajan näkökulmasta katsottuna. Kursseja saa mainostaa sähköpostilistalla, jos kurssitoiminta on seuran etujen mukaista (ks. ylläolevat reunaehdot) ja jos kurssi on suunnattu seuran jäsenille. Tommi S:n kurssien osalta päätettiin että kursseja saa mainostaa edellä mainittujen ehtojen mukaan sähköpostilistalla. Samoin Messin luokkatilaa voi käyttää kurssien teoriaosuuksien pitämiseen kunhan ne eivät mene päällekkäin seuran toiminnan kanssa ja niistä sovitaan johtokunnan kanssa erikseen. Tällä hetkellä suunnitelluilla kursseilla ei tarvita hallivuoroja, joten kaupungin kanssa ei ole tarvetta keskustella niiden käytöstä. Korvaukseksi luokkatilan käytöstä seuran jäsenet saavat kurssihinnasta 10% alennuksen ja mahdollisten seuran ulkopuolisten kurssilaisten osalta 10% kurssihinnasta maksetaan seuran tilille. Markku tarkistaa, että järjestely sopii myös Messin omistajalle. § 5. Kesän Norjanleiri Pasi L. on luvannut soitella leirintäalueita läpi. Pasi saa valita leiripaikan sen mukaan mistä löytyy tilaa, leiri järjestetään viikolla 28 ja leirivastaavaa kysellään sähköpostilistalla, kunhan leiripaikka on varmistunut. Tommi S. ilmoittaa Pasille päätöksestä. § 6. Juuson kouluttajakortin uusinta Päätettiin uusia Juuson M2- ja NAUI-kouluttajakortit. Jos Juusolle sopii, uusitaan kortit tästä eteenpäin automaattisesti. § 7. VTT-tilaisuus 26.5. Päätettiin, että Tommi S. ja Jukka P. edustavat seuraa tilaisuudessa ja esittelevät seuran toimintaa sekä sukellusharrastusta. § 8. Hallivuorohakemuksen ja toiminta-avustushakemuksen tilanne Hakemukset on tehty (hallivuorohakemus: Jouni H. ja Janni H., toiminta-avustushakemus: Jouni H. ja Tommi S.) ja toimitettu perille määräaikaan mennessä. § 9. Venerekisteri Venerekisteristä tullut ilmoitus, että Victorian tiedot on tarkistettava ja päivitettävä. Markku H. hoitaa asian. § 10. Victorian vesillelasku Esa Vuoppola on luvannut olla kipparina vesillelaskussa. § 11. WWW-uudistuksen tilanne Kapsin hallitukselta on tullut kysely uusitaanko OVM:n sopimus (haetaan yhteisöjäsenyyttä) vai erotaanko. Päätettiin siirtää seuran www-sivujen hostaus Markus Haatajalle, jos hinta pysyy 120%:n sisällä Kapsin yhteisöjäsenyyden hinnasta (120,-/vuosi). Markus on luvannut hoitaa www-sivuja ensimmäisen vuoden ajan hintaan 100,-/vuosi. § 12. Nitrox-kompressorin käyttäminen paineilmatäyttöihin Nitrox-kompressoria käytetään ensisijaisesti nitrox-täyttöihin. Jos esim. leiritilanne sitä kuitenkin vaatii, voidaan täyttää myös paineilmaa, jos ei häiritä nitrox-täyttöjä. Kompressorin käyttö on sallittu vain GB-koulutuksen saaneille, myös paineilmatäytöissä! § 13. Filtterien tilaus kompressoreja varten Päätettiin tilata suunnilleen samanlainen tilaus kuin edellisellä kerralla sekä imuilmafiltterit kaikkiin kompressoreihin. Pasi L. ja Mika K. hoitavat tilauksen. § 14. GB- ja nitrox-kurssien budjettien hyväksyminen Hyväksyttiin sähköpostitse tehty päätös kurssien budjeteista. § 15. Kompressorin jakotukki Mika K. tekee tarkemman esityksen sekä kustannusarvion, joka voidaan käsitellä seuraavissa kokouksissa. § 16. Muut esille tulevat asiat (< 1 minuutti) Mm. Area on ollut kiinnostunut järjestämään halukkaille kimppareissun Egyptiin. § 17. Puuhapisteet: *Päivämäärä * *Kuvaus * *Vastuuhenkilö * *Tilanne * 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. 22.3.2010 Kompressorin jakotukki-projekti. Mika Kärki Kesken 22.3.2010 Uimahallivuorohakemukset kaupungille Jouni Herronen Tehty 22.3.2010 Kaupungin avustushakemukset Tehty 14.5.2010 Juuson kouluttajakorttien uusinta. Tommi Salminen Uusi 14.5.2010 Victorian tietojen päivittäminen venerekisteriin. Markku Heiskari Uusi 14.5.2010 Filtterien tilaus kompressoreihin. Pasi Lassila ja Mika Kärki Uusi 14.5.2010 Vesimessin käyttö seuran ulkopuolisten kurssien teoriatunneilla, tarkistus omistajalta Markku Heiskari Uusi § 18. Seuraava kokous Seuraava kokous pidetään Vesimessillä 16.6. klo 18:00. § 19. Kokouksen päättäminen Päätettiin kokous 22:05. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat: * *__________________________ __________________________ * Oulussa ____.____._______ PÖYTÄKIRJA 22 *PÖYTÄKIRJA *22.03.2010 *Oulun Vesimiehet ry * *Johtokunnan kokous * *Aika**: *22.03.2010 klo 17:30 *Paikka**: *Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**: *Markku Heiskari, Petteri Keränen, Kaarina Jormalainen, Tommi Salminen, Mika Kärki, Tommi Lydman ja Sini Heino § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous avattiin 18:00 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Siirrettiin pöytäkirjan allekirjoitus seuraavaan kokoukseen. § 3. Esityslistan hyväksyminen Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Kevätkokousasiat Käytiin läpi kevätkokouksen asioita. § 5. Messin avaintilanne Juha Haapajärven avain siirretään Mika Kärjelle. § 6. Messin hälytinlaitteisto Autotalliin olisi hyvä saada oma hälytinlaitteisto. Tommi L. kysyy tutulta hälytinasentajalta hintatarjouksen hälyttimen asennuksesta talliin. § 7. Uimahallivuoro- ja kaupungin avustushakemukset Uimahallivuorohakemukset tulee jättää 22.3.-12.4. välisenä aikana. Jouni on luvannut tehdä hallivuorohakemukset. Kaupungin avustushakemukset tulisi jättää 10.5. klo 16:15 mennessä. § 8. Muut esille tulevat asiat (< 1 minuutti) Markku Heiskari haki JääNalle-leiriä varten peräkärryn Limingasta, koska seuran kärry ei ollut messin pihalla. Päätettiin, että Markulle maksetaan polttoainekorvaukset kärryn vetämisestä JääNalle-leirillä (arvio vajaa 40,-). Päätettiin, että Tommi Salminen saa laskuttaa seuralta messin remonttitarvikekustannukset (noin 100,-). Kierrätyskeskuksesta on löytynyt yksi tuoli, joka olisi sopiva messille. Päätettiin, että tuolin saa ostaa (4,-). § 9. Puuhapisteet: *Päivämäärä * *Kuvaus * *Vastuuhenkilö * *Tilanne * 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. 18.2.2010 Messin avain Juhani Nikulalta Sanna Meriläiselle. Jouni Herronen Tehty. 22.3.2010 Kompressorin jakotukki-projekti. Mika Kärki Uusi. 22.3.2010 Uimahallivuorohakemukset kaupungille. Jouni Herronen Uusi. 22.3.2010 Kaupungin avustushakemukset. Uusi. § 10. Seuraava kokous Seuraava kokous pidetään puheenjohtajan kutsumana ajankohtana. § 11. Kokouksen päättäminen Päätettiin kokous 18:29. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat: * *__________________________ __________________________ * Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 18.02.2010 klo 17:30 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Markku Heiskari, Jouni Herronen, Petteri Keränen, Kaarina Jormalainen, Tommi Salminen, Mika Kärki ja Sini Heino § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 17:40 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Tilinpäätös 2009 ja yleiskokouskutsu. Käytiin läpi tilinpäätösasioita. Päätettiin esittää tilinpäätös ja toimintakertomus hyväksyttäväksi yleiskokoukselle. Tilinpäätös osoittaa xxx euroa ylijäämää. Tilikauden voitto esitetään siirrettäväksi kirjanpidon edellisten tilikausien voitto/tappiotilille. Päätettiin yleiskokouksen ajankohdaksi 22.3.2010 klo 18.30 ja paikaksi Vesimessi. Puheenjohtaja esittää kokouskutsun sähköpostilistan kautta. § 5. Messin muutostyöt ja tilankäytön parannukset Päätettiin poistaa messin luentotilasta keittiöseinä jättäen kuitenkin tuki kattoa varten. Luentotilan seinien yläosaan kiinnitetään muovit estämään pölyn leviämistä luentotilaan. Luentotilan pöytiä pienennetään tai hankitaan uusia pöytiä sekä tuoleja (kierrätyskeskukset, realisointikeskus (Mika K.), Oulun kaupunki (Jouni) ). Päätettiin tyhjentää messin perähuone. Vain kirjahyllyt jätetään peräseinälle. Tommi S. lupautui viemään sohvan Ruskoon. Sähkökaappihuoneesta poistetaan kapeat vaatekaapit ja tilalle laitetaan kunnon hyllyjä. Markku H. kysyy messin omistajalta kuka on vuokralla seinän takana olevassa tilassa ja vaikuttaako se toimintaan messillä. § 6. Uusien www-sivujen tilanne sekä sähköpostilistat Käytiin läpi uusien www-sivujen tilannetta sekä seuran muidenkin sähköpostilistojen muuttamista toimimaan samaan tapaan kuin koko seuran lista. § 7. Kaasulaskutukset 2009 Markku hoitaa laskutuksen ja Tommi S. laskee kulutuslaskut (kuutiot). § 8. Messin avaintilanne, tarkistus Petteri kysyy Markus H:lta tarvitseeko hän messin avainta. Jos Markus luopuu avaimesta, annetaan se Mika K:lle. § 9. Koulutusasiat Pudasjärveläisiltä sukeltajilta on tullut kyselyä onko meillä suunnitteilla P2-kurssia ja mahtuisiko heiltä pari osallistujaa mahdollisesti mukaan ja millä hinnalla. Todettiin, että kurssin pitäminen onnistuisi paremmin Pudasjärvellä. DAN-ensiapukurssi: Tommi S:n kurssi on maksettu, koska tarkoituksena oli perehtyä DAN-kursseihin. Tarvittava tieto on saatu seuralle, joten muiden kurssimaksuja ei makseta. § 10. Nuorisotoiminta Pohdittiin mahdollisuutta järjestää oma nuorisotempaus loppukeväästä, kun P1-kurssi loppuu. Late toimisi vetäjänä ja avustajia värvätään kouluttajista sekä muista sopivista henkilöistä. Toisena mahdollisuutena olisi yhteinen hanke uimaseuran tai –seurojen kanssa. Late vetäisi tapahtuman ja avustajina toimisivat uimaseurojen ohjaajat (tarvittaessa ehkä voitaisiin käyttää myös uimaseurojen hallivuoroja). § 11. Ilmoitusasiat Markku ilmoittaa puheenjohtajan ja johtokunnan jäsenten tiedot yhdistysrekisteriin. § 12. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti) Liitosta on saatu tieto, että rinnakkaisjäsenet lasketaan seuran jäsenvahvuuteen mukaan. Yleiskokouksen valtuuttamana päätettiin rinnakkaisjäsenluokasta, johon kuulumisen edellytyksenä on Liiton jäsenyys jonkin toisen seuran kautta (tarkistetaan Liiton rekisteristä). Rinnakkaisjäseneksi liityttäessä maksetaan liittymismaksu ja rinnakkaisjäsenmaksu, joka on täysjäsenmaksu vähennettynä Liiton jäsenmaksua vastaavalla 20 euron summalla (75,- - 20,- = 55,-). Vanha kirjanpito-ohjelmisto on kallis eikä tue uutta Windows 7. Siirrytään käyttämään uutta kirjanpito-ohjelmistoa. Kaarina ja Markku selvittävät mikä olisi paras vaihtoehto. § 13. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Pasi Lassila, Jarmo Pätsi, Jukka Rauman Kesken. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. 09.09.2009 Koulutuskaluston uusinta. 4x takkiliivi, 4x regusetti. Tommi Salminen Tehty. 18.02.2010 Messin avain Juhani Nikulalta Sanna Meriläiselle. Jouni Herronen uusi § 14. Seuraava kokous. Seuraava kokous pidetään Vesimessillä 22.3. klo 17:30. § 15. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 19:00. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 14.01.2010 klo 17:30 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Markku Heiskari, Jouni Herronen, Kaarina Jormalainen, Tommi Salminen, Tommi Lydman, Mika Kärki ja Sini Heino § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 17:30 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Vuoden 2009 johtokunnan viimeisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Siirrettiin allekirjoitus seuraavaan kokoukseen. Hyväksyttiin puheenjohtajan esitys: Otetaan pöytäkirjojen hyväksynnässä käytännöksi lähettää sähköpostilla pöytäkirjat tutustuttavaksi etukäteen ennen kokousta. Kokouksessa voidaan suorittaa hyväksyminen siten joustavasti vaikeuttamatta kuitenkaan pöytäkirjaan tutustumista. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Johtokunnan järjestäytyminen sekä seuran toimihenkilöistä päättäminen vuodelle 2010. Tehtiin seuraavat valinnat: Varapuheenjohtaja: Jouni Herronen Sihteeri: Sini Heino Maksuliikenne: Markku Heiskari Kirjanpito: Kaaina Jormalainen Tiedottaja (www & sähköpostilista): Tommi Salminen Jäsenrekisteri ja peruskurssi-ilmoittautumiset: Sini Heino Koulutusvastaava: Tommi Salminen Nuorisovastaava: Lauri Turkka Laitevastaava: Mika Kärki Kompressorit: Jarmo Pätsi Tilat: Markku Heiskari (vesimessi), Jouni Herronen (uimahalli) Victoria: Tommi Lydman (Markus Riihimäki, Mika Kärki) Ponttoonivene: Matti Kajaus VaPePa-yhteyshenkilö: Matti Karppinen Turvallisuusvastaava: Erkki Saarela (ensiapu), Markus Riihimäki (tarkistetaan suostumus) Uppopallovastaava: Janni Hongell Sukellustyövastaava: Arto Turkka Introvastaava: Petteri Keränen (tarkistetaan suostumus) www-sivut: Markus Haataja § 5. Seuran nimenkirjoitus- ja tilinkäyttöoikeudet Kerhon nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä jonkun muun johtokunnan varsinaisen jäsenen tai toimihenkilön, jolle johtokunta on myöntänyt nimenkirjoittamisoikeuden, kanssa. Markku Heiskarilla on täysi tilinkäyttöoikeus seuran pankkitileille ja pankkipalveluihin. Päätettiin myöntää tilinkäyttöoikeudet Kultalinkkiin Kaarina Jormalaiselle. § 6. Uusien jäsenten hyväksyminen vuonna 2010 (säännöt, § 10) Hyväksyttiin puheenjohtajan esitys: Päätetään, että jäsenrekisterinhoitaja hyväksyy uudet jäsenet heidän suoritettuaan seuran pankkitilille yleiskokouksen määräämät asianmukaiset maksut. § 7. Tapahtumakalenteri 2010 JääNalle: 19.-21.3. Markku on varannut majoituksen Saarijärveltä. Helatorstain Norja: Markku varaa majoituksen Tjeldsundetista. P1-kurssileirit: Petteri vastaa leireistä, 4.-6.6. ja 11.-13.6. Kesän Norja: Pidetään leiri viikolla 28. Vältetään päällekkäisyyttä Hossan leirin kanssa. § 8. Jäsenmaksut 2010. Markku selvittää mitä Itellan postituspalvelu maksaa. Käytetään palvelua, jos ei ole kovin kallis.// § 9. Taloustilanne. Tilillä on noin NNNN euroa [summa poistettu pöytäkirjan verkkoversiosta]. § 10. Koulutusasiat. Päätettiin hankkia Tommin ehdottamat varusteet (4 x regusetti + 4 x takkiliivi). Pullot on huollettu ja toimitettu katsastukseen. Kevään lähikouluttajakurssille otetaan Tomi ja Anne Väisänen. Jouni keskustelee Päivi Pelkosen kanssa lähikouluttajakurssille osallistumisesta. § 11. DAN kurssin tilat. Päätettiin, että Vesimessi on kurssin käytettävissä veloituksetta. Markku kysyy Vesimessin omistajalta luvan keittiönurkkauksen muuttamiseksi/poistamiseksi ja pyytää omistajaa selvittämään autotallin kulunvalvonnan kustannukset. § 12. Uppopalloturnaus. Päätettiin, että 31.1. sunnuntain allasvuorosta voidaan varata osa ajasta (16:30-17:30) uppopallon ystävyysottelun pelaamiseen Torniolaisten kanssa. Jouni ilmoittaa pelistä kaupungille. § 13. Ilmoitusasiat. Puheenjohtajan sähköpostiosoitteen muuttuminen: Osoite puheenjohtaja@vesimiehet.fi poistuu käytöstä suuren roskapostimäärän vuoksi. Seuran ulkopuoliset tahot ovat julkaisseet osoitteen sellaisenaan internetissä ja roskapostituskoneet ovat löytäneet sen. Uusi osoite on pj at vesimiehet piste fi. Osoite tulee voimaan lähiaikoina. Todetaan WWW-sivujen tilanne: Vanhat sivut on pääosin siirretty uusille sivuille. Uusia sivuja ei kuitenkaan ole vielä virallistettu. Johtokunnalle ilmoitetaan mistä uudet sivut löytyvät johtokunnan kommentteja varten. § 14. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Juhani Nikula luopuu Vesimessin avaimesta ja se annetaan Sanna Meriläiselle. Myös Juhana Heinolle ehdotettiin Vesimessin avaimen antamista. § 15. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Pasi Lassila, Jarmo Pätsi, Jukka Rauman Kesken. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. 09.01.2008 Nuorisotoiminnan vetäjän rekrytointia. Jouni Herronen Tehty. 22.04.2009 Happipiiska ja bensamarinerin tuntimittari. Pasi Lassila, Jouni Herronen Tehty. 17.06.2009 Koulutuskaluston uusimisbudjetti. Tommi Salminen Tehty. 09.09.2009 Koulutuskaluston uusinta. 4x takkiliivi, 4x regusetti. Tommi Salminen Kesken. 09.09.2009 Koulutuspalaveri + RD-kurssin aikataulu. Tommi Salminen Tehty. 09.09.2009 Sääntömuutoksen sanamuoto esityslistalle + toimintasuunnitelma. Jouni Herronen Tehty. 09.09.2009 Museoesittelyn kysely syyskokouksen yhteyteen. Jouni Herronen Tehty. § 16. Seuraava kokous. Seuraava kokous pidetään Vesimessillä 18.2. klo 17:30. § 17. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 19:20. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Yleiskokous *Oulun Vesimiehet ry* *Syyskokous* *Aika**:* 7.10.2009 klo 18:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**: *Markku Heiskari, Sini Heino, Tommi Lydman, Juhana Heino, Petteri Keränen, Markus Riihimäki, Kaarina Jormalainen, Jouni Herronen, Tommi Salminen, Mika Kärki, Matti Karppinen, Tiina Latvastenmäki, Jussi Tikkanen ja Pasi Lieto § 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jouni Herronen ja sihteeriksi Petteri Keränen. Kokous avattiin 18:06. § 2. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijat. Valittiin Tommi Salminen ja Pasi Lieto sekä pöytäkirjantarkastajiksi että ääntenlaskijoiksi. § 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi sekä päätösvaltaiseksi. § 4. Todetaan äänioikeutettujen jäsenten läsnäolo. Todettiin paikalla olevan 14 äänioikeutettua jäsentä. § 5. Hyväksytään toimintasuunnitelma seuraavaa vuotta varten. Käytiin läpi johtokunnan esittämä toimintasuunnitelma ja hyväksyttiin se muutoksin. § 6. Päätetään seuraavan vuoden liittymis- ja jäsenmaksuista, jotka voivat olla erisuuruiset eri jäsenryhmille ja niiden maksamisajankohdasta. Päätettiin pitää olemassaolevat jäsenluokat entisellään. Uppopallojäsenellä on voimassa samat jäsenedut kuin kannatusjäsenellä ja lisäksi hänet ilmoitetaan liiton jäseneksi. Jäsenmaksuun eivät kuulu mahdolliset kilpailusarjojen osallistumismaksut. Uppopallojäsenellä ei ole liittymismaksua. Jos uppopallojäsen liittyy myöhemmin täysjäseneksi, myös seuran liittymismaksu tulee maksettavaksi. Syyskokous valtuutti johtokunnan selvittämään mahdollisuutta rinnakkaisjäsenyyteen. Jäsenluokat ja –maksut 2010 ovat: Liittymismaksu 60eur Täysjäsen: 75eur Nuorisojäsen: 30eur Kannatusjäsen: 25eur Uppopallojäsen: 50eur Päätettiin että uusien jäsenten osalta syyskokouksen jälkeen maksettu jäsenmaksu kohdistuu seuraavalle vuodelle. Syyskokouksen jälkeen loppuvuoden jäsenyyden saa siis ilmaiseksi. § 7. Hyväksytään talousarvio seuraavaa vuotta varten. Hyväksyttin talousarvio johtokunnan esityksen mukaisena. § 8. Valitaan johtokunnan puheenjohtaja, joka nimetään myös kerhon puheenjohtajaksi. Puheenjohtajaksi valittiin Markku Heiskari. § 9. Valitaan johtokunnan muut varsinaiset jäsenet erovuoroisten tilalle sekä varajäsenet. Johtokunnan jäseniksi esitettiin seuraavia henkilöitä: Tommi Lydman, Mika Kärki, Sini Heino, Kaarina Jormalainen, Jouni Herronen ja Petteri Keränen. Suoritettiin suljettu lippuäänestys ja päätettiin valita neljä eniten ääniä saanutta varsinaisiksi jäseniksi ja kaksi seuraavaksi eniten ääniä saanutta varajäseniksi. Varsinaisiksi jäseniksi valittiin Jouni Herronen, Petteri Keränen, Kaarina Jormalainen ja Sini Heino. Varajäseniksi valittiin Tommi Lydman ja Mika Kärki Johtokunnan kokoonpano vuonna 2009 on siis: Puheenjohtaja: Markku Heiskari Varsinaiset jäsenet: Petteri Keränen, Kaarina Jormalainen, Sini Heino, Tommi Salminen, Jouni Herronen ja Markus Riihimäki. Varajäsenet: Tommi Lydman ja Mika Kärki. § 10. Toimitetaan kahden tilintarkastajan ja heidän henkilökohtaisten varamiestensä vaali. Tilintarkastajiksi valittiin Arto Turkka (varalla Tiina Latvastenmäki) ja Juha Haapajärvi (varalla Juhana Heino). § 11.Käsitellään johtokunnan ja jäsenten esittämät muut asiat. Johtokunta esitti sääntöihin muutosta patentti- ja rekisterihallitukselta saadun korjauskehotuksen pohjalta. Sääntöjen 6§ loppu ”Kutsu kerhon kokouksiin toimitetaan jäsenille seuran virallisia tiedotuskanavia käyttäen vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta. Seuran viralliset tiedotuskanavat hyväksyy seuran yleiskokous.” esitetään muutettavaksi muotoon ”Kutsu kerhon kokouksiin toimitetaan jäsenille, heidän kerholle toimittamiinsa sähköpostiosoitteisiin, vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta.” Edellä mainittu sääntömuutos ei siis edelleenkään estä käyttämästä lisäksi muita tarpeelliseksi katsottavia kutsutapoja. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. § 12. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18.56 Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat: __________________________ __________________________ Jouni Herronen (puheenjohtaja) Petteri Keränen (sihteeri) __________________________ __________________________ Tommi Salminen Pasi Lieto Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 07.10.2009 klo 18:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Kaarina Jormalainen, Sini Heino, Markus Riihimäki, Tommi Salminen § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous avattiin 17:14 ja todettiin päätösvaltaiseksi. Tommi valittiin kokouksen sihteeriksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevan kaltaisena. § 4. Koulutusasiat Mikäli viimesyksyn M2-kurssilaisille halutaan hakea NAUI-kouluttajaoikeuksia, niin aikaa tähän olisi vielä hiukan. Otetaan mietintään. § 5. Syyskokousasiat Käytiin läpi syyskokoukselle esitettävä talousarvio sekä toimintasuunnitelma vuodelle 2010. Päätettiin esittää käsitelty talousarvio sekä toimintasuunnitelma yleiskokoukselle. § 6. Muut tulevat tapahtumat Victorian nosto: Paatti on nostettu kuiville. Syysleiri: Järjestelyt kunnossa. Matti on harkinnut VaPePa-harjoituksen järjestämistä leirin aikana. Pikkujoulu: Tilat varattu. Palkitsemiset: Jounille voi esittää palkittavia. § 7. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita asioita. § 8. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Pasi Lassila, Jarmo Pätsi, Jukka Rauman Kesken. Jakotukin osat tilattu. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Vai peitetäänkö koko ikkuna vanerilevyllä? Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. 09.01.2008 Nuorisotoiminnan vetäjän rekrytointia. Jouni Herronen Kesken. 22.04.2009 Happipiiska ja bensamarinerin tuntimittari. Pasi Lassila, Jouni Herronen Kesken. (Tuntimittari OK) 17.6.2009 Koulutuskaluston uusimisbudjetti. Tommi Salminen Tehty. 09.09.2009 Koulutuskaluston uusinta. 2x takkiliivi, 2x regusetti. Pasi Lassila Kesken. 09.09.2009 Koulutuspalaveri + RD-kurssin aikataulu. Tommi Salminen Tehty. 09.09.2009 Sääntömuutoksen sanamuoto esityslistalle + toimintasuunnitelma Jouni Herronen Tehty. 09.09.2009 Museoesittelyn kysely syyskokouksen yhteyteen. Jouni Herronen Suljettu. Järjestellään mahdollisesti muulloin. 09.09.2009 Palkitsemisasioiden valmistelu. Kaikki Kesken. 09.09.2009 Pikkujoulutilojen kysely. Pasi Lassila Tehty. 09.09.2009 Seuran edustajan kysely Liiton kokouksen. Jouni Herronen Kesken. 09.09.2009 Syyskokouskutsut Tehty. § 9. Seuraava kokous. Seuraava kokous: 4.11.2009 18:00 Messillä.// § 10. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 17:52. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 09.09.2009 klo 18:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Tommi Lydman, Tommi Salminen, Pasi Lassila, Markus Riihimäki, Kaarina Jormalainen, Sini Heino § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous avattiin 18:02 ja todettiin päätösvaltaiseksi. Tommi S. valittiin kokouksen sihteeriksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Edellisen kokouksen pöytäkirjaa ei saatu vielä paikalle. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevan kaltaisena. § 4. Koulutusasiat Lähikouluttajakurssi: Esitetään kurssille osallistuvaksi seuraavia henkilöitä: Tomi Määttä, Antti Salo, Markus Riihimäki, Juhana Heino. Rescue Diver –kurssi: Kurssi tarvitaan ensisijaisesti paria lähikouluttajakurssilaista varten. Tommi sopii aikataulua kurssille. Gas Blender –kurssi: Kalusto alkaa olla kunnossa kurssia varten. Happipiiskan osat ovat saapuneet. Pyritään järjestämään kurssi ennen pakkasten tuloa, koska hapen käsittely täytyy tehdä ulkotiloissa. EA-1 –kurssi: Erkki Saarela on järjestämässä kurssia. Aikataulu on (6)7.-8.11. sekä 14.-15.11. P1-kurssi: Alkaa 18.10. Tommi kutsuu palaveria koolle kurssijärjestelyjen tuumimiseksi. § 5. Syyskokousasiat Uudet säännöt eivät ole virallisesti voimassa, joten lähetetään ongelmien välttämiseksi syyskokouskutsut edelleen myös paperisena. /[Kokouksen jälkeen käydyn sähköpostikeskustelun tuloksena purettiin päätös paperisten syyskokouskutsujen lähettämisestä ja päätettiin lähettää kutsut sähköpostilla ja verkkosivujen kautta. Jäsenistö on hyväksynyt säännöissä ja vuosikokouksessa sähköisen kutsutavan. Lisäksi paperikutsujen postittamisella olisi ollut kova kiire, eikä niihin olisi ennättänyt liittää pikkujoulukutsua./ /Edellä mainituilla perusteilla katsottiin että kyseessä olisi ollut seuralle turha kuluerä.]/ Laitetaan esityslistalle sääntömuutoksen sanamuotokorjaus. Jouni valmistelee esitysmuodon. Markku on luvannut kasailla talousarviota. Jouni tekee toimintasuunnitelmaesityksen ja otetaan siihen kommenttikierros johtokunnan kesken. Jouni kyselee museolta mahdollisuutta esittelykierrokseen syyskokouksen yhteydessä. § 6. Muut tulevat tapahtumat Kaatialan kaivosleiri: Järjestelyt Markuksella hoidossa. Leirillä tullaan erityisesti huolehtimaan pintaorganisaatiosta sukellustoiminnan aikana. Venerannan vartiovuoro 28.9.: Kolme vapaaehtoista on ilmoittautunut väijyyn. Victorian nosto ja telakointi on näillä näkymin 3.10.: Markus koordinoi. Syysleiri 16.-18.10: Markku koordinoi. Jouni kyselee Matti Karppiselta mahdollisuutta VaPePa-koulutukseen leirillä. Liiton syyskokousviikonloppu Joensuussa 24.-25.10.2009: Jouni kyselee sähköpostitse seuralle edustajaa kyseiseen tilaisuuteen. Pikkujoulu 14.11.: Pasi kyselee tiloja parista paikasta varmistettuaan ensin Petteriltä ettei tiloja ole jo varattu. Valmistellaan johtokunnan kesken palkitsemisasiat seuraavaan kokoukseen. § 7. Kalustoasiat Nitrox-kompressorin vuokraus Cavern-kurssilaisille: Päätettin että vuokrataan hinnaston mukaisella Marinerin vuokrahinnalla. Keskusteltiin nitroksin hinnoittelusta ja päätettiin muuttaa hinnoittelua siten että nitroksi maksaa jatkossa yhden euron alkavalta kuutiolta. Eli jos esim. 10l pulloon täyttää nitroksikompressorilla 150bar nitroksia (21-32%), niin täyttömäärä on 1500l ja hinta täten 2eur. Tehdään laskutusta varten täytöistä yksinkertainen tukkimiehenkirjanpito täyttöpäiväkirjaan. Täyttöpäiväkirja on Tommilla työn alla. Nitrox-kompressorin vuokraaminen käsitellään johtokunnassa aina tapauskohtaisesti. Pasi tarkistaa millä hinnalla saataisiin hommattua kaksi uutta liiviä ja regusettiä. Laitetaan nämä tilaukseen mahdollisimman pian jos rahat riittää. § 8. Seuran toimintaohje (turvallisuusasiakirja) Esitys Markuksella työn alla. Taustamateriaalina Markun tekemä vanha pohja ja Liiton sivuilta löytyvät ohjeet. § 9. Ilmoitusasiat. Veroilmoitus: Markku ja Jouni ovat tehneet Verottajan pyynnöstä seuran veroilmoituksen ja selvityksen koulutustoiminnasta. Paperit on viety verotoimistoon. Vastine Oulun Liikuntavirastolle: Markku ja Jouni ovat kirjoittaneet liikuntaviraston pyynnöstä selvityksen seuran koulutustoiminnasta liittyen paikallisen sukellusyrittäjän seurastamme tekemään kanteluun. Vastine on toimitettu liikuntavirastolle. Toiminta-avustus: Oulun kaupungin liikuntalautakunta on kokouksessaan 26.8.2009 myöntänyt Oulun Vesimiehet ry:lle XXXX,XX EUR /[summa poistettu pöytäkirjan verkkoversiosta]/ suuruisen toiminta-avustuksen. Uimahallivuorot: Hallivuorot ovat alkaneet. Ajat ovat samat kuin viimetalvena. Sophia-Marian hylyltä nostettiin Pohjois-Pohjanmaan museon toimeksiannosta kaksi vuotta aiemmin löytyneet kolikot seuran hylkyleirin yhteydessä. Kolikot on toimitettu museolle ja museon pyytämä raportti paikan kartoituksesta ja nosto-operaatiosta on viimeistelyä vaille valmis. Kaleva uutisoi kolikoiden nostosta kolmeen kertaan ja myös Iltalehdessä oli juttu sekä netti-tv:n puolella video. Sääntömuutos: Sääntömuutoksen teksti on hyväksytty Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Johtokunnan kokoonpano on päivitetty yhdistysrekisteriin. § 10. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita asioita. § 11. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Pasi Lassila, Jarmo Pätsi, Jukka Rauman Kesken. Jakotukin osat tilattu. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Vai peitetäänkö koko ikkuna vanerilevyllä? Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. 04.12.2008 Juuson NAUI-kortin uusintakuviot. Tommi Salminen Tehty. 09.01.2008 Nuorisotoiminnan vetäjän rekrytointia. Jouni Herronen Kesken. 22.04.2009 Happipiiska ja bensamarinerin tuntimittari. Pasi Lassila, Jouni Herronen Kesken. (Tuntimittari OK) 17.6.2009 Koulutuskaluston uusimisbudjetti. Tommi Salminen Kesken. 09.09.2009 Koulutuskaluston uusinta. 2x takkiliivi, 2x regusetti. Pasi Lassila Uusi. 09.09.2009 Koulutuspalaveri + RD-kurssin aikataulu. Tommi Salminen Uusi. 09.09.2009 Sääntömuutoksen sanamuoto esityslistalle + toimintasuunnitelma Jouni Herronen Uusi. 09.09.2009 Museoesittelyn kysely syyskokouksen yhteyteen. Jouni Herronen Uusi. 09.09.2009 Palkitsemisasioiden valmistelu. Kaikki Uusi. 09.09.2009 Pikkujoulutilojen kysely. Pasi Lassila Uusi. 09.09.2009 Seuran edustajan kysely Liiton kokouksen. Jouni Herronen Uusi. 09.09.2009 Syyskokouskutsut Uusi. § 12. Seuraava kokous. Seuraavat kokoukset: Messillä 30.9. klo 18:00 sekä tuntia ennen syyskokousta 7.10. /[Kokouksen jälkeen käydyn sähköpostikeskustelun tuloksena 30.9. kokous päätettiin siirtää pidettäväksi 28.9.]/ § 13. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 20:04. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 17.06.2009 klo 18:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Pasi Lassila, Venni Lassila (ilman äänivaltaa), Markku Heiskari, Sini Heino, Tommi Lydman, Tommi Salminen, Petteri Keränen (kohdasta 6. alkaen) § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous avattiin 18:05 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Allekirjoitettiin kolme edellisten kokousten pöytäkirjaa. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevan kaltaisena. § 4. Koulutusasiat P1: Todettiin että talven P1-kurssit on saatu yhtä sukellusta vaille päätökseen. Yhden oppilaan kurssimaksun kanssa oli vielä epäselvyyttä. Edellisen talven kurssilta on kahdella oppilaalla vielä avovesisukelluksia tekemättä. Odotetaan kyseisiltä oppilailta oma-aloiteisuutta kurssin loppuunviennin sopimisesta. P2: Kurssi etenee ja avovesisukellukset ovat menossa. P3: Johtamisharjoitukset menossa keskiviikkosukellusten muodossa. Kurssin avovesisukellukset jatkuvat elokuussa. Blenderikurssi: Kurssia ei ole saatu vielä kaluston- ja ajanpuutteen takia järjestettyä. Pyritään järjestämään ennen kaivosleiriä. Koulutuskaluston huollot ja uusimiset: Mietitään kouluttajaporukalla millainen osuus kurssituotoista tarvittaisiin kaluston uusimiseen. Tommi organisoi. Lähikouluttajakurssi: Mietitään kouluttajaporukalla lähikouluttajakurssin järjestämistä syystalven P1-kurssin yhteydessä. § 5. Leirit Lofootit: Pasi ei pääse leirille. Kysellään Pekkaa hoitelemaan järjestelyjä paikanpäällä. Hossa: Järjestelyt Sannalla hoidossa. Kaivosleiri: Markus järjestelee. Kattilankalla: Markku lupautui organisaattoriksi. Syysleiri: Markku varaa majoituksen. Pikkujoulut: Petteri lupautui päätontuksi. § 6. Kalustoasiat Koulutuskalusto: Seuran viimeisetkin Aqualungit on suunniteltu vaihdettaviksi Apekseihin. Pasi on jo kysynyt Auvolta tarjouksen. Markku kyselee mitä Mikalla olisi myynnissä. Kompurat: Uudempaan sähkökompuraan on vaihdettu 200bar letkut. Pikkukompuroihin on vaihdettu painemittarit. Vanhemman sähkökompuran paineenpidätysventtiili vuotaa ja 300bar ylipaineventtiili ei toimi. Pasi ja Jarmo tutkivat paineenpidätys- ja ylipaineventtiilejä. Kesän 2. Norjanleiri: Päätettiin että leirille voi ottaa kompressorin ja kärryn. Leiriltä ei peritä leirimaksua, mutta myöskään kärrynvetäjälle ei makseta polttoaineita. Osallistujat kustantavat itse tarvitsemansa polttoaineet. Kuusamon ”kostea Juhannus”: Pikkukompuroita voi ottaa mukaan yhden tai kaksi. Isoa bensakompuraa ei toistaiseksi vuokrata. Muovivene: Matti Kajaus on lupautunut muovivenevastaavaksi. Matti vaihtaa moottorin peräöljyn ja käy koeajamassa veneen ennen Lofoottien leiriä. Matti on myös paikkaillut veneen pohjaa. Victoria: Vene on katsastettu. Vartiovuorot varattu: 31.8. ja 28.9. § 7. Kurinpidolliset toimet [Päätösteksti poistettu. Tässä kohdassa käsiteltiin seuran sääntöjen rikkomiseen liittyvää asiaa, jota ei haluta julkaista pöytäkirjan verkkoversiossa.] § 8. Ilmoitusasiat. Kirjataan päätöksenä laskutusohjelman vaihto uudempaan versioon.// § 9. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Tommi on rakennellut Montulle köysirataa P2 ja P3 taitoharjoituksia varten. Päätettiin maksaa rakennusmateriaalit seuran puolesta. Kustannus on luokkaa 100eur. § 10. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Pasi Lassila, Jarmo Pätsi, Jukka Rauman Kesken. Jakotukin osat tilattu. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Vai peitetäänkö koko ikkuna vanerilevyllä? Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. 04.12.2008 Juuson NAUI-kortin uusintakuviot. Tommi Salminen Kesken. Paperit lähetetty NAUI:lle ja uutta korttia odotellaan. 09.01.2008 Nuorisotoiminnan vetäjän rekrytointia. Jouni Herronen Tähän palataan loppukesästä uudelleen. 04.02.2009 Trailerikärryn katsastus. Jouni Herronen Tehty. 22.04.2009 Happipiiska ja bensamarinerin tuntimittari. Pasi Lassila, Jouni Herronen Kesken 22.04.2009 Leirijärjestäjien kysely Jouni Herronen Tehty. 17.6.2009 Koulutuskaluston uusimisbudjetti. Tommi Salminen Uusi. § 11. Seuraava kokous. Seuraava kokous Messillä 15.7. klo 18:00. [kokouksen jälkeen päivämäärä siirretty: 5.8. klo 18.] § 12. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 19.57. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 13.05.2009klo 18:08 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Kaarina Jormalainen, Pasi Lassila, Markus Riihimäki, Markku Heiskari ja Nico (äänettömänä jäsenenä). § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous avattiin 18:08 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Siirrettiin allekirjoitus seuraavaan kokoukseen. § 3. Esityslista hyväksyminen Esityslista hyväksyttiin alla olevan kaltaisena. § 4. Koulutusasiat P1 kursseista todettiin, että allasosuudet on yhtä oppilasta lukuun ottamatta suoritettu mallikkaasti läpi. Kaikkien tentit on hyväksyttävästi läpäisty. P2 kurssin aikataulu on sovittu. Koulutusvastuussa on Juha Haapajärvi. Jouni Herronen on jo lupautunut muutamalle teoriatunnille. Muita kouluttajia kysellään lisää. P3 kurssi on myös menossa. Koulutusvastaavana on Tommi Salminen. P3 kurssilaiset organisoivat kurssiin liittyen alku kesän keskiviikko sukellukset lähi montuille. Blenderkurssi siirtyi, koska tarvittavaa kalustoa ei saatu seuralle valmiiksii ajoissa. Kurssi pyritään järjestämään kuitenkin ennen seuran kesän Norjan leiriä. Markku ja Nico poistuivat. § 5. Leirit Norjan leireihin ei ole tullut muutoksia, joten ne toteutetaan suunnitelman mukaisesti. Hossan leirin vetäjäksi on lupautunut Sanna Meriläinen. Kaivosleirin järjestäjäksi lupautui Markus Riihimäki. Leirin paikasta käytiin keskustelua ja eri vaihtoehdoista päädyttiin leiri järjestämään Kaatialassa. Kattilankallan hylkyleirin ajankohtaa/ vetäjää mietitään vielä seuraavaan johtokunnan kokoukseen saakka ja päätös tehdään sillon. Syysleirille ja pikkujoululle etsitään vielä vetäjää. Verkkosivut päivitetään leirien osalta ajantasalle. § 6. Oulun kaupungin liikuntajärjestöjen avustus Jouni ja Tommi ovat tehneet kaupungin avustushakemus ja se on laitettu eteenpäin. Tällä kertaa haetaan vain toiminta-avustusta, koska muiden avustusten hakukriteerit eivät täyty. § 7. Veneasiat Victorian venepaikka päätettiin pitää ennallaan. Victoria on huollettu kuntoon vesillelaskua varten. Vesillelasku on 16.5.2009. Jouni ja Markku ovat lupautuneet olemaan kippareina paikalla. Jouni on tehnyt Victorian sammuttimen katsastuksen, kun sammutinhuolto firmalla oli venerannassa sammutin huoltopäivä. Victoriassa on yksi leimattu sammutin ja toinen, jonka tarkistusleima on juuri umpeutunut. Tänä vuonna ei sen tilalle vielä hankita uutta. Victoriaan jouduttaan hankkimaan akut.Tässä vaiheessa päätettiin hankkia hyväkuntoiset käytetyt akut, yhteishinta korkeintaan 150 euroa. Madde on hitsattavana Matti Kajauksella. Jouni on hankkinut siihen tarvittavaa hitsauslankaa n. kuudellakymmenellä eurolla. Johtokunta hyväksyi laskun seuran maksettavaksi. § 8. Kompressoritilanne Jakotukin osat tulee maksamaan n. 420 €. Pasi touhuaa asiaa eteenpäin, niin että osat saataisiin paikalleen ennen seuran kesän Norjan leiriä Raumannin Jukka on lupautunut hitsaamaan tarvittavia osia jakotukkiin.. § 9. Muu kalusto Päätettiin hankkia seuralle oma happipiiska. Päätettiin ostaa piiska digitaalimittarilla varustettuna, kun todettiin sen olevan helpompi lukea koulutustilaisuuksia ajatellen. Pasi hankkii tarvittavat osat, hinta n. 380 €. (Analogisen hinta olisi 260 €). Koulutuskalusto päätettiin tarkistaa ennen P1-kurssin avovesileiriä. Pasi valtuutettiin vaihtamaan Auvolta 2 kpl vanhinta regusettia Abeksiin, hinta n. 180 €/kpl. Näin saadaan kaikki regusetit samanlaisiksi. Liivit ja muut kurssilaisille lainattavat varusteiden tarkistuksen pyydetään Petterin organisoimaan jollekin seuran jäljellä oleville hallivuoroille. Peräkärryn katsastusta on Jouni hoitanut. Ensimmäisellä kerralla katsastus ei mennyt läpi, kun käyttöjarrussa katsastuksessa todettiin vika. Nyt jarru on korjattu ja Jouni käyttää sen uudelleen katsastettavana. § 10. Messin avain Kari Meriläinen on luovuttanut kaikki hallussaan olleet seuran avaimet. Messin avain luovutettiin Markus Riihimäellä. Hänelle pidettiin samalla tarvittava avaimenhaltijan opastus. Markus sitoutui seuran sääntöihin avaimenhaltijana. § 11. Ilmoitusasiat. Markus informoi vielä liitonkokoukseta, nyt kun hän oli henkilökohtaisesti paikalla. Mietittiin, miten voisimme saada varmuuden liiton vakuutusten kattavuudesta.// § 12. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita esilletulevia asioita. § 13. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Pasi Lassila, Jarmo Pätsi, Jukka Rauman Kesken. Jakotukin osat tilattu. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Vai peitetäänkö koko ikkuna vanerilevyllä? Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. 04.12.2008 Juuson NAUI-kortin uusintakuviot. Tommi Salminen Kesken. Liitosta luvattu lähettää tarvittavat materiaalit. 09.01.2008 Nuorisotoiminnan vetäjän rekrytointia. Jouni Herronen Tähän palataan loppukesästä uudelleen. 09.01.2008 Ponttoonovenevastaavan kysely. Markku Heiskari Tehty 09.01.2008 Kompuravastaavan varmistus. Pasi Lassila Tehty 09.01.2008 Pohjoisen kohteiden selvittely Helatorstain Norjaa varten. Pasi Lassila Suljettu 04.02.2009 Trailerikärryn katsastus. Jouni Herronen Kesken, kun ei mennyt eka kerralla läpi. 22.04.2009 Victorian laituripaikka Markku Heiskari Tehty. Jää entiseen paikkaan kesäksi 2009 22.04.2009 Victorian vesillelaskun organisointi. Tommi Lydman Tehty 22.04.2009 Victorian ja palosammuttimen katsastus. Jouni Herronen Palosammutin katsastettu 22.04.2009 Happipiiska ja bensamarinerin tuntimittari. Pasi Lassila Kesken 22.04.2009 Leirijärjestäjien kysely Jouni Herronen Hossa ja Kaatiala ok. Kattilankalla ja syysleiri kesken 22.04.2009 Kaupungin avustushakemukset Jouni Herronen, Tommi Salminen Tehty § 14. Seuraava kokous. Seuraava kokous Messillä 17.6. klo 18:00. § 15. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 19.27. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 22.04.2009 klo 18:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Sini Heino, Rico (ilman äänivaltaa), Tommi Salminen, Markku Heiskari, Nico Heiskari (ilman äänivaltaa), Kaarina Jormalainen, Pasi Lassila, Venni Lassila (ilman äänivaltaa). § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 18:04 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Siirrettiin allekirjoitus seuraavaan kokoukseen. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Veneasiat. Nykyisessä laituripaikassa olot ovat seuran osalta huonontuneet viime vuosina ja Victorian laituripaikan siirrosta on keskusteltu. Vaihtoehtoisia paikkoja voisivat olla Kello ja Varjakka. Päätettiin valtuuttaa Markku kyselemään laituripaikkaa Kellosta ja varaamaan sellainen, mikäli paikka löytyy ja ehdot/kulut ovat suunnilleen nykyistä paikkaa vastaavat tai paremmat. Kakkosvaihtoehtona on nykyisen paikan säilyttäminen ja kolmantena Varjakka. Victorialla on parhaillaan tekeillä kunnostusta venevastaavan toimesta. Venevastaava hoitanee vesillelaskun ajanvarauksen ja organisoinnin. Varmistetaan tämä vielä venevastaavalta. Venerannan vartiovuorot varataan kunhan mahdollinen laituripaikan vaihto saadaan selvitettyä. Välitetään venevastaavalle tiedoksi että venerannassa järjestettävä tilaisuus sammutinhuoltoon kannattaa käyttää hyväksi ja veneen katsastus pitäisi muistaa organisoida. Ponttoonivene on menossa Matille hitsattavaksi. § 5. Verkkosivujen mainokset Sukellustarvike on lopettanut mainossopimuksen ja mainos on poistettu. Auvo jatkaa mainostusta. Laskut mainoksista on lähetetty. § 6. Koulutusasiat Päätettiin Blenderikurssin hinnaksi 140eur, sisältäen kortituksen. Tämä on käytännössä omakustannehinta kun sillä lasketaan katettavaksi blenderikouluttajien kouluttaminen ja sekoituskalustohankinnat järkevässä ajassa. Pasi selvittää paljonko blenderikurssikäyttöön soveltuva happipiiska tällä hetkellä maksaa ja sen jälkeen päätettäneen piiskan hankinnasta. Hintaoletus on n. 500eur. Juha on esittänyt idean P1-kurssin järjestämisestä alkusyksyllä. Johtokunnan puolesta kurssin voi pitää mikäli innokkaita kouluttajia löytyy. Aikataulut olisi syytä saada sovittua mahdollisimman pian jotta kurssien kyselijöille voidaan ilmoittaa päivämäärät. Kurssilaisille on syytä jatkossa suositella oman märkäpuvun hankkimista avovesisukelluksia varten, koska märkäpukulistalta ei välttämättä löydy lainattavia/vuokrattavia pukuja kaikille. § 7. Leirit Norjan leirien järjestelyt ovat kunnossa. Kattilankallan, Hossan, Kaivosleirin ja Syysleirin järjestäjiksi kaavailtiin muutamia luottohenkilöitä. Jouni kyselee heiltä suostumuksia ja tarvittaessa laittaa sähköpostilistalle kyselyä järjestäjistä. Kevätleirien (2kpl) majoitustilat on varattu jo hyvissä ajoin. § 8. Kompressoritilanne Jarmo on lupautunut jatkamaan kompressorivastaavana. On ollut puhetta huoltosetin hankkimisesta vanhimpaan marineriin. Pasi selvittää hintaa. Jakotukin osat on tilattu, tilausvahvistusta odotellaan. Suunnitelmissa on rakennella kompressoreihin kunnolliset astiat vedenerottimien perään, samaan tapaan kuin on uudessa bensamarinerissa. Mika Kärki on osoittanut aktiivisuutta asian suhteen. Nitroksilaitteistoa varten on hankittu virtausrajoitin. Päätettiin laittaa tilaukseen tuntimittari uutta bensamarineria varten. Pasi hoitaa tilauksen. § 9. Liiton kevätkokouksen kuulumiset. Markus kävi seuran valtuuttamana edustajana ottamassa osaa kokoukseen ja kirjoitteli siitä raporttia. Raportti liitteenä. § 10. Seuraavan hallikauden vuorojen varaus. Hakemukset on toimitettu Liikuntavirastoon. § 11. Kaupungin avustusten haku 11.5. mennessä. Jouni ja Tommi hoitavat avustushakemukset kuntoon. § 12. Seuran toimintaohje (turvallisuusasiakirja). Markus on perehtymässä tähän ja muotoilee luonnosta johtokunnalle. § 13. Messin avaimet ja päivystykset. Kari lienee luopumassa avaimestaan. Markus on ollut kiinnostunut ottamaan avaimen vastaan. Kaarina tekee päivystyslistan tulevalle kaudelle. § 14. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita.// § 15. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita esilletulevia asioita. § 16. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Pasi Lassila, Jarmo Pätsi, Jukka Rauman Kesken. Jakotukin osat tilauksessa. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Naulakot Raksilaan. Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. Naulakot hoidettu. 04.12.2008 Juuson NAUI-kortin uusintakuviot. Tommi Salminen Kesken. Liitosta luvattu lähettää tarvittavat materiaalit. 09.01.2008 Nuorisotoiminnan vetäjän rekrytointia. Jouni Herronen Kesken. 09.01.2008 Ponttoonovenevastaavan kysely. Markku Heiskari Kesken. 09.01.2008 Kompuravastaavan varmistus. Pasi Lassila Kesken. 09.01.2008 Pohjoisen kohteiden selvittely Helatorstain Norjaa varten. Pasi Lassila Kesken. 04.02.2009 Trailerikärryn katsastus. Vastuuhenkilö puuttuu. Kesken. 22.04.2009 Victorian laituripaikka Markku Heiskari Uusi. 22.04.2009 Victorian vesillelaskun organisointi. ?? Uusi. 22.04.2009 Victorian ja palosammuttimen katsastus. ?? Uusi. 22.04.2009 Happipiiska ja bensamarinerin tuntimittari. Pasi Lassila Uusi. 22.04.2009 Leirijärjestäjien kysely Jouni Herronen Uusi. 22.04.2009 Kaupungin avustushakemukset Jouni Herronen, Tommi Salminen Uusi. § 17. Seuraava kokous. Seuraava kokous Messillä 13.5. klo 18:00. § 18. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 20:15. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Liite: Terveiset liiton kevätkokouksesta. _Terveiset liiton kevätkokouksesta_ Olin kevätkokousedustajana Kotkassa Merikeskus Vellamossa 18.4. Ohjelmaan kuului museokierros kevätkokouksen lisäksi. Museo on käymisenarvoinen paikka. Läsnä oli edustajia 19 seurasta 344 ääntä. Pohjoissuomen seuroista ei ollut minun lisäkseni ketään muuta edustajaa. Kokous oli yksimielinen eikä esityslistan rutiineista poikkeavia asioita tullut esille. Matti Anttilan pohjustuspuheenvuorosta ja kokouksesta lyhyesti: Liiton strategia: "Sukeltaja keskipisteessä" vaikuttaa hyvältä. Liitto sukelluksen ja muiden vesilajien parhaaksi asijantuntijaksi Suomessa. Toiminnan painopisteenä on nyt: - materiaalintuotanto: liitto pyrkii saamaan tekijänoikeuksiltaan oman kattavan materiaalin sukelluskoulutukseen. (kokouksessa ei kerrottu taustoja, mutta ilmeisesti Sukeltaja-kirjan tekijänoikeudet ovat yksityishenkilöiden hallussa - Timo Vikman, Pekka Mattila (c) - nuorten aktivointi sukellustoimintaan - sähköisen viestinnän kehittäminen: web-sivu ja sportti-rekisteri yhdistetään samaan sivustoon Koulutus: - jatkokursseja ja sisältöjä kehitetään - gas blender koulutusta tukesin määräyksistä johtuen - kurssimateriaali uudistetaan 2v. sisällä: iso työmäärä, rahallista tukea haetaan mm. OPM:ltä ja mahdollisesti perustetaan työryhmiä, johon kaivataan vapaehtoisia Näkyvyys: - A-lippukampanja, veneilijöiden tiedottaminen sen käytöstä ja merkityksestä - Sukeltajaliitto on Face-bookissa, johon sukeltajien toivotaan liittyvän - Sukeltajalehti, kehoitettiin tekemään juttuja lehteen Ajankohtaista: - seurojen tilannetta luotaava tutkimushanke aloitettu, lomakkeet tullaan lähettämään seuroille lähiaikoina - vakuutus kysely: aikomus neuvotella sukeltajan vakuutusten ehdot uusiksi - ympäristönsuojelu: koulutusta tulossa havainnointiin ja tiedonkeruuseen - aktiivit mukaan liiton tehtäviin: valiokunnat, hallitustyöskentely - palkitseminen ja motivointi: syyskokouksessa palkitaan vuoden parhaita ja muita toiminaassa seurojen toiminassa merittävää työtä tehneitä -sääntömuutokset: sanamuodot päätetään tulevassa syyskokouksessa, takoitus muuttaa useita sääntökohtia ajanmukaisiksi -Mainittiin mm. ICE koodista. Eli puhelimeen voi tallentaa ICE liitteen läheisen henkilön nimen eteen, johon voi ottaa soittaa jos tarvitsee ko. hekilön terveydentilasta tietoja tai ilmoittaa onnettomuudesta tms. Ehdollepanotoimikunnasta: Pohjoissuomesta ei tullut ehdollepanotoimikuntaan jäsentä. Itse en ilmoittautunut vapaa-ehtoisena. Kuitenkin jos meidän seurasta tai muista pohjoissuomen seuroista olisi varteenotettavia henkilöitä liiton tehtäviin, olisi hyvä jo hyvissä ajoin ennen syyskokousta oltava yhteydessä valittuihin ehdollepanotoimikunnan jäseniin, jotta edustus saataisiin. Liitto kaipaa aktiiveja ja samalla liiton vaikuttavuus pohjoissuomen seuratasolla paranisi. Joensuussa syyskokous, paikallisen seuran vuosijuhlat samalla. Terveisin, Markus Riihimäki Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 18.03.2009 klo 17:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Tommi Lydman, Kaarina Jormalainen, Tommi Salminen. § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 17:00 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslistalla ainoastaan kevätkokouksen asioiden käsittely. § 4. Kevätkokousasiat. Käytiin läpi tilipäätösasioita sekä toimintakertomus. Päätettiin esittää tilinpäätös ja toimintakertomus hyväksyttäväksi yleiskokoukselle (liite). § 5. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita. § 6. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita esilletulevia asioita. § 7. Puuhapisteet: Puuhapistelistaan ei tehty muutoksia. § 8. Seuraava kokous. Seuraava kokous kutsutaan koolle erikseen. § 9. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 18:00. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Oulun Vesimiehet ry *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 02.03.2009 klo 18:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Markus Riihimäki, Kaarina Jormalainen, Tommi Salminen, Petteri Keränen, Jouni Herronen § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen puheenjohtajana toimi seuran puheenjohtaja Jouni Herronen ja sihteerinä Petteri Keränen. Kokous avattiin 18:05 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Siirrettiin allekirjoitus seuraavaan kokoukseen. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Kevätkokousasiat. Muokattiin Oulun Vesimiehet ry:n sääntöjen pykälää 6 kevätkokouksessa esitettäväksi. Lähetetään jäsenille tieto tästä sähköpostilla päivitetyssä esityslistassa. Käytiin läpi toimintakertomus ja hyväksyttiin se sellaisenaan. § 5. Vuoden 2009 leirijärjestelyt. Helatorstain leirin järjestää Pasi Lassila. Kesän Norjan leirille Jouni kyselee järjestäjää. P1-Leirit järjestää 1. Juha Haapajärvi ja 2. Petteri Keränen. § 6. Kurssitilanteet. P1-mainostus jatkuu Googlessa, maksimi summa mainostukseen on 30€/kurssi. Tilataan 8 kpl kurssipaketteja P1-kurssille. Seura maksaa Gas blender- kouluttajakurssit. Matti Karppisen kouluttajakortti päätettiin uusia. EA-kurssin vaihtoehtoja tutkitaan edelleen. § 7. Turvallisuusohje. Käsitellään tarkemmin seuraavassa kokouksessa. § 8. Hinnasto 2009. Lisätään Nitrox hinnastoon. Petteri muokkaa hinnaston ja hyväksyttää sähköpostilla. § 9. Peräkärryn katsastus. Jouni hoitaa. § 10. Täyttömahdollisuudet kevään aikana. Bensakompressoriin vaihdetaan sähkömoottori, kompressori ei ole käytössä ennen gas blender kurssia. § 11. VHF-tutkinto. Käsitellään seuraavassa kokouksessa, Jouni valmistelee asian § 12. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Pasi Lassila, Jarmo Pätsi, Jukka Rauman Kesken. Odotellaan jäsenmaksutuloja, ennen kuin tehdään osatilauksia. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Naulakot Raksilaan. Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. Naulakot hoidettu. 13.3.2008 Yhden regusetin uusinta/huolto ja kolmen liivin hankinta (2 x L, 1 x XL) Pasi Lassila Tehty. 04.12.2008 Juuson NAUI-kortin uusintakuviot. Tommi Salminen Kesken. Liitosta luvattu lähettää tarvittavat materiaalit. 04.12.2008 P2 & P3 –aikatauluja, uusien lähikouluttajien kysely. Tommi Salminen Tehty. 09.01.2008 Nuorisotoiminnan vetäjän rekrytointia. Jouni Herronen Kesken. 09.01.2008 Toimihenkilöiden varmistus: VaPePa ja sukellustyöt. Jouni Herronen Tehty. 09.01.2008 Vastaus Haapajärveläisille sukeltajille osallistumisesta JääNalleen. Jouni Herronen Tehty. 09.01.2008 Keskustelun herättäminen sähköpostilistalla kesän norjanleiristä. Jouni Herronen Tehty. 09.01.2008 Uintikurssiasioiden delegointia. Jouni Herronen Tehty. 09.01.2008 Ponttoonovenevastaavan kysely. Markku Heiskari Kesken. 09.01.2008 Jäsenmaksulaskutus Markku Heiskari, Kaarina Jormalainen Tehty. 09.01.2008 Kouluttajapalaveri. Kaarina Jormalainen Tehty. 09.01.2008 Kompuravastaavan varmistus. Pasi Lassila Kesken. 09.01.2008 Pohjoisen kohteiden selvittely Helatorstain Norjaa varten. Pasi Lassila Kesken. 09.01.2008 Uppopallovastaavan kysely. Tommi Salminen Tehty. 09.01.2008 Esitys Gas Blender -kouluttajakurssin osallistujista. Tommi Salminen Tehty. 04.02.2009 Trailerikärryn katsastus. Jouni Herronen Uusi. § 11. Seuraava kokous. Seuraava kokous 18.3.2009 klo 17. § 12. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 20:00. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 04.02.2009 klo 18:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Markku Heiskari, Nico Heiskari (ilman äänivaltaa), Markus Riihimäki, Kaarina Jormalainen, Tommi Salminen, Tommi Lydman, Niklas Lydman (ilman äänivaltaa) § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen puheenjohtajana toimi seuran varapuheenjohtaja Markku Heiskari ja sihteerinä Tommi Salminen. Kokous avattiin 18:05 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Siirrettiin allekirjoitus seuraavaan kokoukseen. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Tilinpäätös 2008. Käytiin läpi tilinpäätösasioita ja päätettiin jatkaa tilinpäätöksen puintia sähköpostitse. Päätettiin esittää tilinpäätös hyväksyttäväksi yleiskokoukselle tämän johtokunnankokouksen ja sähköpostikeskustelun päätteeksi tehtävien muutosten jälkeen. § 5. Trailerikärryn katsastus Kärry pitäisi katsastaa. Jäi vielä auki kuka hoitaa katsastuksen. § 6. Seuran turvallisuusasiakirja Turvallisuusasiakirjan tilanteesta ei ollut tietoa. Siirrettiin käsittely seuraavaan kokoukseen. § 7. Tapahtumakalenteri 2009 JääNalle: Majoitus varattu. Helatorstain Norja: Pasi selvittelee millaisia kohteita löytyy Kirkkoniemestä länteen. Kesän Norja: Keskustelua kohteesta on käyty sähköpostilistalla. Markus on selvitellyt tulevaisuutta varten kohteita hiukan eteläisemmästä Norjasta. P3: Kurssi on alkamassa 14.2. Seuralla on muutama edellisen painoksen Sukellus-kirja ja joillakin kurssilaisilla voisi olla kirjalle käyttöä. Päätettiin että edellisen painoksen kirjat voidaan myydä n. puolella uuden kirjan hinnasta. Päätettiin myös että seuralle voidaan ostaa 1-2 kpl kirjan uusinta painosta. § 8. Ilmoitusasiat. Tasa-arvoista liikuntakulttuuria edistävä tunnustuspalkinto –hakemuksesta saatiin päätös. Tunnustuspalkinto jäi tälläkertaa saamatta.// § 9. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita esilletulevia asioita. § 10. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Pasi Lassila, Jarmo Pätsi, Jukka Rauman Kesken. Odotellaan jäsenmaksutuloja, ennen kuin tehdään osatilauksia. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Naulakot Raksilaan. Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. Naulakot hoidettu. 13.3.2008 Yhden regusetin uusinta/huolto ja kolmen liivin hankinta (2 x L, 1 x XL) Pasi Lassila Kesken. Paketit kasattu, mutta ainakin octonkiinnikkeitä puuttuu vielä. 04.12.2008 Juuson NAUI-kortin uusintakuviot. Tommi Salminen Kesken. Liitosta luvattu lähettää tarvittavat materiaalit. 04.12.2008 P2 & P3 –aikatauluja, uusien lähikouluttajien kysely. Tommi Salminen Tehty. 09.01.2008 Nuorisotoiminnan vetäjän rekrytointia. Jouni Herronen Kesken. 09.01.2008 Toimihenkilöiden varmistus: VaPePa ja sukellustyöt. Jouni Herronen Tehty. 09.01.2008 Vastaus Haapajärveläisille sukeltajille osallistumisesta JääNalleen. Jouni Herronen Tehty. 09.01.2008 Keskustelun herättäminen sähköpostilistalla kesän norjanleiristä. Jouni Herronen Tehty. 09.01.2008 Uintikurssiasioiden delegointia. Jouni Herronen Tehty. 09.01.2008 Ponttoonovenevastaavan kysely. Markku Heiskari Kesken. 09.01.2008 Jäsenmaksulaskutus Markku Heiskari, Kaarina Jormalainen Tehty. 09.01.2008 Kouluttajapalaveri. Kaarina Jormalainen Tehty. 09.01.2008 Kompuravastaavan varmistus. Pasi Lassila Kesken. 09.01.2008 Pohjoisen kohteiden selvittely Helatorstain Norjaa varten. Pasi Lassila Kesken. 09.01.2008 Uppopallovastaavan kysely. Tommi Salminen Tehty. 09.01.2008 Esitys Gas Blender -kouluttajakurssin osallistujista. Tommi Salminen Tehty. 04.02.2009 Trailerikärryn katsastus. Vastuuhenkilö puuttuu. Uusi. § 11. Seuraava kokous. Seuraava kokous kutsutaan erikseen koolle, kuitenkin ennen yleiskokousta. § 12. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 18:46. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 09.01.2009 klo 18:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Tommi Salminen, Pasi Lassila, Aida (ilman äänivaltaa), Erkki Saarela (jk2008), Kaarina Jormalainen, Markku Heiskari, Nico Heiskari (ilman äänivaltaa). § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 18:16 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Johtokunnan järjestäytyminen sekä seuran toimihenkilöistä päättäminen vuodelle 2009. Tehtiin seuraavat valinnat: Varapuheenjohtaja: Markku Heiskari Sihteeri: Petteri Keränen Taloudenhoitaja: Markku Heiskari & Kaarina Jormalainen Tiedottaja (www & sähköpostilista): Tommi Salminen Jäsenrekisteri ja peruskurssi-ilmoittautumiset: Sini Heino Koulutusvastaava: Tommi Salminen Nuorisovastaava: Puuttuu toistaiseksi. Jouni laittaa nuorisovastaavan etsinnän alulle. Laitevastaava: Pasi Lassila Kompressorit: Jarmo Pätsi? (Pasi kysyy suostumuksen) Tilat: Markku Heiskari Victoria: Tommi Lydman Ponttoonivene: Markku kyselee vastuuhenkilöä tähän. VaPePa-yhteyshenkilö: Matti Karppinen? (Jouni kysyy suostumuksen) Turvallisuusvastaava: Erkki Saarela Uppopallovastaava: Janni Hongell? (Tommi kysyy suostumuksen) Sukellustyövastaava: Arto Turkka? (Jouni kysyy suostumuksen) § 5. Seuran nimenkirjoitus- ja tilinkäyttöoikeudet Päätettiin pitää ennallaan. Markku Heiskarilla on seuran nimenkirjoitusoikeus sekä täysi tilinkäyttöoikeus seuran pankkitileille ja pankkipalveluihin. § 6. Jäsenmaksut 2009 Markku ja Kaarina hoitavat laskutuksen pikimmiten. § 7. Tapahtumakalenteri 2009 JääNalle: Muutama sukeltaja Haapajärveltä on ottanut yhteyttä ja kysynyt mahdollisuutta osallistua tämän kevään JääNalleen. Valtuutettiin Jouni vastaamaan että kyseiselle leirille voi tulla sillä varauksella että majoitustila ei lopu omalta väeltä kesken (todennäköisesti tilaa on reilusti) ja majoitusmaksu on omakustannehinta tai vähän sen päälle. Markku hoitaa JääNallen mökkivarauksen. Helatorstain Norja: Pasi selvittelee millaisia kohteita löytyy Kirkkoniemestä länteen. Ellei muuta hyvää kohdetta keksitä, niin Markku lupasi varailla mökit Narvikista. P1-kurssileirit: Erkki on varannut majoitukset. Kesän Norja: Jouni herättelee keskustelua kohteesta sähköpostilistalla. Ensiapukurssi: Tänä vuonna voisi olla jälleen tarvetta ensiapukurssille. Edelliskerran kaltainen EA-1 –pohjainen kurssi voisi olla hyvä. Toinen vaihtoehto saattaisi olla Liiton tarjoama DANin kurssi. Selvitellään tarkemmin mitä DANin kurssin järjestäminen Ouluun vaatisi. Uintitekniikkakurssi: Kiinnostuneita on ilmoittautunut suuret määrät ja kolme kappaletta uintivalmentajiakin olisi tiedossa. Jouni kysyy yhtä valmentajista hoitamaan tapahtuman suunnittelua. § 8. Taloustilanne. Tilillä on n. 1000eur. Jäsenmaksut laitetaan laskutukseen ennenkuin Liiton jäsenmaksut erääntyvät. § 9. Uppopalloasiat Päätettiin että jos kannatusjäsenet haluavat päivittää jäsenluokkansa uppopallojäseneksi kesken vuotta, niin jatkossa päivityksestä peritään vain näiden jäsenluokkien jäsenmaksujen erotus. Päätettiin että uppopalloilijoille voidaan tehdä @vesimiehet.fi –sähköpostilista, jolle pääsevät kaikki vähintään kannatusjäseniksi liittyneet. § 10. Norppatilanne Jouni laittaa uuden norppatoiminnan vetäjän etsintää alulle. § 11. Koulutusasiat Päätettiin pitää P2- ja P3 -kurssien hinnat entisellään. Tommi tekee johtokunnalle esityksen gas blender –kouluttajakurssin osallistujista. Kaarina järjestelee kouluttajapalaveria. § 12. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita.// § 13. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita esilletulevia asioita. § 14. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Pasi Lassila, Jarmo Pätsi, Jukka Rauman Kesken. Odotellaan jäsenmaksutuloja, ennenkuin tehdään osatilauksia. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Naulakot Raksilaan. Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. Naulakot hoidettu. 13.3.2008 Yhden regusetin uusinta/huolto ja kolmen liivin hankinta (2 x L, 1 x XL) Pasi Lassila Kesken. Paketit kasattu, mutta ainakin octonkiinnikkeitä puuttuu vielä. 04.12.2008 Juuson NAUI-kortin uusintakuviot. Tommi Salminen Kesken. 04.12.2008 Postia sähköpostilistalle tapahtumakalenterin aikatauluista. Jouni Herronen Tehty. 04.12.2008 P2 & P3 –aikatauluja, uusien lähikouluttajien kysely. Tommi Salminen Kesken. 09.01.2008 Nuorisotoiminnan vetäjän rekrytointia. Jouni Herronen Uusi. 09.01.2008 Toimihenkilöiden varmistus: VaPePa ja sukellustyöt. Jouni Herronen Uusi. 09.01.2008 Vastaus Haapajärveläisille sukeltajille osallistumisesta JääNalleen. Jouni Herronen Uusi. 09.01.2008 Keskustelun herättäminen sähköpostilistalla kesän norjanleiristä. Jouni Herronen Uusi. 09.01.2008 Uintikurssiasioiden delegointia. Jouni Herronen Uusi. 09.01.2008 Ponttoonovenevastaavan kysely. Markku Heiskari Uusi. 09.01.2008 Jäsenmaksulaskutus Markku Heiskari, Kaarina Jormalainen Uusi. 09.01.2008 Kouluttajapalaveri. Kaarina Jormalainen Uusi. 09.01.2008 Kompuravastaavan varmistus. Pasi Lassila Uusi. 09.01.2008 Pohjoisen kohteiden selvittely Helatorstain Norjaa varten. Pasi Lassila Uusi. 09.01.2008 Uppopallovastaavan kysely. Tommi Salminen Uusi. 09.01.2008 Esitys Gas Blender -kouluttajakurssin osallistujista. Tommi Salminen Uusi. § 15. Seuraava kokous. Seuraava kokous 4.2.2009 klo. 18:00 Messillä. § 16. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 20:14. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 04.12.2008 klo 18:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Tommi Salminen, Pekka Mattila, Erkki Saarela, Kaarina Jormalainen § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 18:12 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja sekä syyskokouksen pöytäkirja puheenjohtajan ja sihteerin osalta. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Tapahtumakalenteri 2009. Päätettiin seuraavat alustavat päivät vuoden 2009 tapahtumille: 18.3. Kevätkokous 21.-22.3 Operaatio Jäänalle 21.-24.5 Helatorstain Norjanleiri 5.-7.6 P1 avovesileiri (1) (sovittu jo aiemmin) 12.-14.6 P1 avovesileiri (2) (sovittu jo aiemmin) 27.6.-4.7. Kesän Norjanleiri 24.-26.7 Hylkyleiri 21.-23.8 Hossan leiri 11.-13.9 Kaivosleiri 7.10. Syyskokous 23.10. Syysleiri 14.11. Pikkujoulu Tommi päivittää tapahtumakalenterin webbiin. § 5. M2-kurssin asiat Kurssille osallistuneet eivät ottaneet osaa päätöksentekoon näitä asioita käsiteltäessä. Kurssin materiaalivaatimuksiin kuului uusin versio Sukellus-kirjasta joten kurssilaiset ostivat sellaiset itselleen. Päätettiin että seura kustantaa kirjat. Päätettiin että kurssin autoilukulut voi laskuttaa seuralta. Tästä on olemassa aiempi periaatepäätöskin hinnastossa. § 6. Koulutusasiat Sukeltajaliitto on järjestämässä Nitrox/Trimix Gas Blender –kouluttajakurssia Pohjois-Suomeen ensivuonna ja seuran tilojen ja kaluston käytön kustannuksista on kyselty, mikäli kurssi tultaisiin järjestämään Oulussa. Kurssi on Sukeltajaliiton suunnitelmien mukaan omakustannehintainen. Päätettiin että mikäli kurssi järjestetään Oulussa, ovat seuran tilat ja kalusto käytettävissä kurssia varten veloituksetta. Kunhan aikataulu on selvillä, mietitään kuka/ketkä lähetetään seuran puolesta kurssille. Keskusteltiin maksullisen NAUI-kouluttajaluokituksen hankkimisesta jollekin tai joillekin kouluttajillle. Päätettiin kustantaa Juusolle NAUI-kouluttajastatuksen uusimiskulut, jotta saadaa seuraan taas yksi voimassaoleva NAUI-kouluttajakortti. Tommi laittaa Juuson kortitusasiat eteenpäin. Mietitään NAUI-tilannetta muiden kouluttajien osalta myöhemmin. Tämänhetkisen käsityksen mukaan tuoreilla M2-kouluttajilla on mahdollista hakea NAUI-statusta vuoden verran M2-kurssin alkamisesta, eli syyskuuhun 2009 saakka. Kirjattiin sähköpostitse tehty päätös uusia Matti Vuolteenahon kouluttajakortti. Takalon Seppo laittoi google-kampanjan pystyyn syksyn peruskurssin mainostamiseksi. Päätettiin että Seppo voi laskuttaa kuluista seuraa (n.30eur). Todettiin että Tommille on hankittu lukuoikeudet Sporttirekisteriin koulutusvastaavan tehtäviä varten. Sekä P2- että P3-kurssille on kymmenkunta kiinnostunutta tulijaa. Mietitään seuraavaksi näiden aikatauluja kouluttajien kesken. Tommi kyselee löytyisikö uusia lähikouluttajaehdokkaita. § 7. Ilmoitusasiat. Lähetetty hakemus: ”Tasa-arvoista liikuntakulttuuria edistävä tunnustuspalkinto”. Leviäkangas oli ottanut yhteyttä Jouniin ja kysellyt suunnittelupalaveria varten meidän tarpeitamme syvän allastilan suhteen. Jouni lähetti vastauksen allastilojen tarpeesta (Liite1).// § 8. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita esilletulevia asioita. § 9. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Pasi Lassila, Jarmo Pätsi, Jukka Rauman Kesken. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Naulakot Raksilaan. Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. Naulakot hoidettu. 13.3.2008 Yhden regusetin uusinta/huolto ja kolmen liivin hankinta (2 x L, 1 x XL) Pasi Lassila Kesken. Paketit kasattu, mutta ainakin octonkiinnikkeitä puuttuu vielä. 04.12.2008 Juuson NAUI-kortin uusintakuviot. Tommi Salminen Uusi. 04.12.2008 Postia sähköpostilistalle tapahtumakalenterin aikatauluista. Jouni Herronen Uusi. 04.12.2008 P2 & P3 –aikatauluja, uusien lähikouluttajien kysely. Tommi Salminen Uusi. § 10. Seuraava kokous. Seuraava kokous 9.1.2009. § 11. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 19:45. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Liite1: Syvän allastilan tarpeita Oulussa / Oulun Vesimiehet Oulun Vesimiesten syvän allastilan tarve on selvästi kasvamassa. Usean vuoden hiljaiselon jälkeen uppopallotoiminta on alkanut uudelleen ja uppopalloilijoille on ollut vaikea löytää harjoitteluvuoroja. Olisimme myös valmiit järjestämään uppopallopelejä Oulussa, mutta sopivan altaan puuttuessa tämä ei ole mahdollista. Kaikki pelit joudutaan järjestämään ulkopaikkakunnilla. Liitteenä*) sukeltajaliiton määrittely sopivalle uppopallon pelitilalle. Jotta sama tila sopisi myös mm. koulutuskäyttöön ja uimahyppääjille, tarvitaan lisää suunnittelua. Syvää allastilaa tarvitaan myös laitesukelluskoulutukseen ja vapaasukellukseen jotka molemmat ovat kasvavia lajeja. Seurassamme on tällä hetkellä 190 innokasta sukelluksen harrastajaa ja määrä on ollut koko ajan nousussa. Valitettavasti tällä hetkellä olemme hallivuorojen osalta aika tiukassa puristuksessa ja joudumme rajoittamaan toimintamme monipuolisuutta kunnes hallitilanne helpottaa. Esimerkiksi nuorisotoimintaan saisimme helposti lisää osallistujia, mutta emme voi näillä edellytyksillä kasvattaa toimintaa nykyisestä. Samasta syystä myös vapaasukelluskurssin järjestämistä on viivytetty. Osallistumme mielellämme hallin ja allastilojen tarpeiden määrittelyyn ja suunnitteluun jos sellaiseen on mahdollisuus. Allastilojen lisäksi toivomme että voitte ottaa huomioon myös seuramme tarvitsemat laitteiden säilytys- ja kompressoritilat. Tiukasta allastilanteesta huolimatta yhteistyö on sujunut hienosti. Siitä lämpimät kiitokset. t. Jouni Herronen *) http://www.sukeltaja.fi/tiedostot//Lajikohtaiset%20dokumentit/Uppopallo/Tuomaritoiminta%20ja%20s%e4%e4nn%f6t/Uppopalloaltaan_spesifikaatio.pdf Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 15.10.2008 klo 17:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Petteri Keränen, Tommi Salminen, Kaarina Jormalainen, Markku Heiskari, Nico Heiskari (ilman äänivaltaa), Pasi Lassila. § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 17:05 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Allekirjoitettiin kahden edellisen kokouksen pöytäkirjat. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Toimintasuunnitelma. Käytiin läpi yleiskokoukselle esitettävä toimintasuunnitelma. Päätettiin esittää käsitelty toimintasuunnitelma yleiskokoukselle. (liite) § 5. Talousarvio Käytiin läpi yleiskokoukselle esitettävä talousarvio. Päätettiin esittää käsitelty talousarvio yleiskokoukselle. (liite) § 6. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita. § 7. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Kirjattiin pöytäkirjaan sähköpostitse tehty päätös lähettää M2-kurssille neljäntenä osallistujana Jouni Herronen. M2-asioita käsiteltiin edellisessä kokouksessa (17.09.2008, §4). § 8. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Jukka Rauman, Pasi Lassila, Jarmo Pätsi Kesken. 10.01.2008 Pohjois-Suomen laitesukelluskouluttajakurssin järjestämisen kysely liitosta. Jouni Herronen Tehty. Kurssi menossa. 13.3.2008 Taloushallintaohjelmiston ominaisuudet/hinta. Markku Heiskari Tehty. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot + naulakot Raksilaan. 13.3.2008 Yhden regusetin uusinta/huolto ja kolmen liivin hankinta (2 x L, 1 x XL) Pasi Lassila Kesken. Hihnastoa, 1 selkälevy ja 3 wingiä hankittu. 2 selkälevyä puuttuu vielä. 24.7.2008 Kaivosleirin ja pikkujoulujen järjestelijöiden kysely. Jouni Herronen Tehty. Molemmille löytyi vastuuhenkilöt. 17.9.2008 Syyskokouskutsu Tommi Salminen Tehty 17.9.2008 Vakuutusturvan tarkistus Markku Heiskari Tehty 17.9.2008 P2/P3 kurssitarpeen kartoitus. Tommi Salminen Tehty § 9. Seuraava kokous. Seuraava kokous kutsutaan koolle erikseen. § 10. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 18:00. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 17.09.2008 klo 19:13 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Petteri Keränen, Kaarina Jormalainen, Tommi Salminen § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 19:13 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Siirrettiin seuravaan kokoukseen. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Koulutusasiat. - Raahesta Ouluun muuttanut M1-kouluttaja (nykyään lähikouluttaja) haluaa uudistaa koulutajakorttinsa. On kysytty meneekö tämä Vesimiesten laskuun vai maksaako hän sen itse. Päätettiin että koska kyseinen kouluttaja on ollut paikkakunnalla jo hyvän aikaa eikä ole osoittanut aktiivisuutta koulutustoimintaan, seura ei maksa kortin uusimista. - M2 -kurssille lähetetään Tommi Salminen, Petteri Keränen ja Juha Haapajärvi (täydennyskoulutus). Näiden lisäksi kurssille voidaan lähettää neljäskin osallistuja, mutta keskustellaan tästä tarkemmin vielä sähköpostitse. - Juuso haluaisi luopua koulutusvastaavan tehtävistä. Tommi lupautui ottamaan koulutusvastaavan tehtävät hoitaakseen. Tommi aikoo jatkaa P1-koulutusta M2-kurssin jälkeenkin vain samalla osallistumispanoksella kuin tähänkin saakka, joten koulutusvastaavan tehtävät kompensoivat tätä. - Juuso on aikonut mahdollisesti pitää NX-kurssin vielä tälle syksylle, jos NX-sekoituslaitteisto saadaan toimintaan. Tämä on johtokunnan puolesta OK. - Syksyn P1: Seuraavaksi aletaan keräämään kurssilaisilta sitovia ilmoittautumisia. Koulutuskalustossa on vielä puutteita, lähinnä liivien osalta. Pullojen katsastusleimat tarkistettava. Teoriatilat ovat selvityksen alla. Teoriat pidetään mahdollisesti Raksilan uimahallilla, jos sieltä saadaan kokoushuone oikeaan aikaan ja sopivalla hinnalla. - Tommi kyselee tarvetta P2/P3 –kursseille. § 5. Toimintasuunnitelma-asiat. - Kaatialan leirin järjestelyt kunnossa. - Syysleirin majoitus varattu, mutta kärryn vetäjä puuttuu vielä. - Pikkujouluilla ei ole vielä puuhahenkilöä. - Victorian nosto on 3.10. ja venerannan väijyvuoro 8.10. - Syyskokouskutsu lähetettävä määräaikaan mennessä. Tommi hoitaa. § 6. Tila- ja kalustoasiat. - Markku on hankkinut kompressorihuoneen ikkunaa varten kalvon, jotta huone saadaan katsastusvaatimusten mukaiseksi. - Katsotaan messitalkoiden yhteydessä olisiko jossain nurkassa tilaa huoltopöydälle, jossa voisi tehdä laitehuoltoja. § 7. Nitrox-täyttölaitteisto. Juha on rakentamassa nitrox- täyttölaitteistoa vanhan bensa-Marinerin ympärille. Hyväksyttiin seuraavat hankinnat: uusi imuletku (80eur), uusi anturi seuran happianalysaattoriin ja anturi Nx-laitteistoon (75eur/kpl). Päätettiin että nitrox on jatkossa maksullista. Hinta on 4eur/pullo (tuplapulloista tuplahinta). Nx-täytöt merkitään erilliseen vihkoon ja ne laskutetaan käyttäjiltä jälkikäteen. Nx-käyttö luonnollisesti sallittua vain Nx-kortitetuille. Nitroxia saavat jatkossa täyttää vain asianmukaisen koulutuksen käyneet. Asianmukaiseksi koulutukseksi katsotaan jompikumpi seuraavista: a) Nx-sukeltajakortti + Seuran järjestämä Nx-täyttökoulutus (kiinnostuneille järjestetään ”täyttökurssi” ennenkuin Nx-täyttölaitteisto otetaan laajempaan käyttöön). b) Gas Blender –koulutus + perehdytys seuran täyttölaitteiston käyttöön. § 8. Talousasiat. Päätettiin antaa Markulle valtuutus tarkistaa seuran vakuutusturvan tilanne ja tarvittaessa kilpailuttaa/vaihtaa vakuutusyhtiötä. Käytiin läpi taloustilanne. Budjetissa on pääpiirteittäin pysytty, joitain poikkeamia on tullut molempiin suuntiin. Kokouspäivän laskut huomioiden tilillä on n. 4Keur. § 9. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita.// § 10. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita asioita. § 11. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Jukka Rauman, Pasi Lassila, Jarmo Pätsi Kesken. 10.01.2008 Pohjois-Suomen laitesukelluskouluttajakurssin järjestämisen kysely liitosta. Jouni Herronen Liitto luvannut kurssin alkavaksi 26.9.2008. 13.3.2008 Taloushallintaohjelmiston ominaisuudet/hinta. Markku Heiskari Kesken. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. 13.3.2008 Yhden regusetin uusinta/huolto ja kolmen liivin hankinta (2 x L, 1 x XL) Pasi Lassila Kesken. Hihnastoa, 1 selkälevy ja 3 wingiä hankittu. 2 selkälevyä puuttuu vielä. 24.7.2008 Messin avaimet Tommi Lydmanille. Jouni Herronen Tehty. 24.7.2008 Raatin varastojen lopputyhjennys. Jouni Herronen, Erkki Saarela. Tehty. 24.7.2008 Seuran nimenkirjoittajien ja uusien sääntöjen ilmoittaminen yhdistysrekisteriin. Jouni Herronen, Tommi Salminen Tehty. 24.7.2008 Juhan kysely puuhamieheksi NX Blender –kurssia varten. Jouni Herronen Tehty. 24.7.2008 Kaivosleirin ja pikkujoulujen järjestelijöiden kysely. Jouni Herronen On kyselty. Kaivosleiri OK, pikkujoulut NOK. 17.9.2008 Syyskokouskutsu Tommi Salminen Uusi. 17.9.2008 Vakuutusturvan tarkistus Markku Heiskari Uusi. 17.9.2008 P2/P3 kurssitarpeen kartoitus. Tommi Salminen Uusi. § 12. Seuraava kokous. Seuraava kokous 15.10.2008 klo. 17:00 Messillä (ennen syyskokousta). § 13. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 21:01. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 24.07.2008 klo 19:30 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Tommi Salminen, Erkki Saarela. Päätöksiä vahvistettaessa puhelinyhteydessä Markku Heiskari. § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 19:50 ja todettiin päätösvaltaiseksi, mikäli otetaan Markku puhelimitse mukaan päätöksiä vahvistettaessa. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Uppopalloasiat. Edellisen kokouksen päätökseen tarkennuksena päätettiin esittää yleiskokoukselle uppopallojäsenluokan jäsenmaksuksi 50eur. Tämä ei sisällä mahdollisia sarjapeleihin osallisumisista aiheutuvia maksuja. § 5. Victoria Victoriavastaavaksi on lupautunut Tommi Lydman ja hänelle luovutetaan Messin ja Victorian avaimet. Jouni hoitaa avainten luovutuksen. Venerannan vartiovuoroille on ilmoittautunut muutamia ihmisiä. Victorian myynnistä on ollut seuran jäsenten keskuudessa jälleen puhetta. Todettiin että Victoriasta aiheutuvat kulut ovat n. 500 euron luokkaa vuodessa, joten kuluerä ei seuran mittakaavassa ole kovin suuri, vaikka vene onkin viimevuosina ollut kohtalaisen vähällä käytöllä. Mietittiin että seuraa palvelisi nykyään Victorian tyyppistä venettä paremmin jokin nopeakulkuinen, mutta esim. Telmalla käyntiin riittävän merikelpoinen vene. Victorian myyntiä voidaan harkita mikäli joku tarjoaa veneestä sellaisen summan että sen turvin voitaisiin suunnitella vaikkapa järeän RIBin hankintaa. Tällaisen tarjouksen saaminen lienee kuitenkin epätodennäköistä. § 6. Leiritilanne. Markku järjestää Kattilankallan leirin ja Kaarina Manamansalon leirin. Joiltakin loppuvuoden tapahtumilta puuttuu järjestäjiä. Kokouksen aikana Markku lupautui varaamaan syysleirin leiripaikan. Jouni kyselee järjestäjiä kaivosleirille sekä pikkujouluille. § 7. Kompressorit. Listattiin kompressorien huoltotarpeita: - Painemittarit 1. Bensa-Marinerin painemittarin lasi on rikki. Mittari sinänsä toimii (ja on jopa varsin tarkka). 2. Sähkö-Marinerissa on toinen mittari epäkunnossa. 3. Joko Oceanuksen tai Juniorin molemmat painemittarit näyttävät painetta, vaikka letkut ovat tyhjiä. - Jakotukit 1. Sähkömarinerin jakotukin osat ovat edelleen tilauksessa. Ellei osia ala kuulua, vaihdetaan osatoimittajaa. 2. Mariner250:een olisi tarvetta laittaa myös jakotukki tai haaroittaa täyttöletkuja muulla tavalla. Jätettiin tämä mietintään. - Mariner250:n automaattisammutus pitäisi ottaa pois käytöstä. Se hankaloittaa täyttöjä ja estää ylipaineventtiilien toiminnan testauksen. § 8. Messin lisätilan vuokraus jäsenille. Päätettiin seuraavaa: Vuokrahinta per neliömetri on saman verran kuin kuin seura siitä maksaa. Vuokra-aika enintään yksi vuosi kerrallaan. Vuokratut alueet sijoitetaan järkevästi johonkin kohtaan tilaa siten että seuran tila on mahdollisimman hyvin käytettävissä. Alue katsotaan vuokraajien kanssa erikseen. Vuokraajat voivat merkitä alueensa teipillä lattiaan tai vaikka rakentaa varastohäkin, mikäli haluavat. Tilaan pääsy tapahtuu normaalien Messipäivystyksien yhteydessä tai avaimenhaltijoille soittelemalla. § 9. Raatin varastojen tyhjennys ennen remonttia. Jouni ja Erkki käyvät tyhjentämässä varastot. § 10. Ilmoitusasiat. Timo Karjalaisen Messin avaimet on siirretty Petteri Keräselle.// § 11. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Mietittiin että seurassa voisi olla tarvetta Nitrox Blender –koulutukselle, mikäli nitrox-sekoituksia aletaan jälleen jatkossa tekemään. Jouni kyselee olisiko Juhalla kiinnostusta kysellä kouluttajaa tällaiselle kurssille. § 12. Seuraava kokous. Seuraava kokous kutsutaan koolle erikseen. § 13. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Jukka Rauman, Pasi Lassila, Jarmo Pätsi Kesken. 30.8.2007 Sijaishallivuorosta sopiminen Raatin remontin aikana. Jouni Herronen, Markku Heiskari Tehty. 29.11.2007 Vapaiden Messiavainten kysely. Jouni Herronen Tehty. 10.01.2008 Pohjois-Suomen laitesukelluskouluttajakurssin järjestämisen kysely liitosta. Jouni Herronen Kysellään osallistujia Pohjois-Suomen seuroista. Toistaiseksi kurssille tulossa Oulusta 2-3, Raahesta 1, Inarista 2 ja Kajaanista 1. 07.02.2008 Pienen muoviveneen moottorin myynti. Markku Heiskari Moottori myyty. 13.3.2008 Kompressoriehdokkaan ominaisuuksien selvittelyä. 200/300bar vaihto ”lennossa” ja automaattivedenerotin. Pasi Lassila Tehty. 13.3.2008 Taloushallintaohjelmiston ominaisuudet/hinta. Markku Heiskari Kesken. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. 13.3.2008 Yhden regusetin uusinta/huolto ja kolmen liivin hankinta (2 x L, 1 x XL) Pasi Lassila Kesken. Hihnastoa ja osa selkälevyistä hankittu. 24.7.2008 Messin avaimet Tommi Lydmanille. Jouni Herronen Uusi. 24.7.2008 Raatin varastojen lopputyhjennys. Jouni Herronen, Erkki Saarela. Uusi. 24.7.2008 Seuran nimenkirjoittajien ja uusien sääntöjen ilmoittaminen yhdistysrekisteriin. Jouni Herronen, Tommi Salminen Uusi. 24.7.2008 Juhan kysely puuhamieheksi NX Blender –kurssia varten. Jouni Herronen Uusi. 24.7.2008 Kaivosleirin ja pikkujoulujen järjestelijöiden kysely. Jouni Herronen Uusi. § 14. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 21:40. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 24.04.2008 klo 19:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Tommi Salminen, Kaarina Jormalainen, Petteri Keränen, Erkki Saarela § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 19:05 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Kompressoritilanne. Uusi kompressori on tulossa Tampereelle lähipäivinä. Saattaa ehtiä mukaan Narvikin leirille. Ei ole tietoa tuleeko mukana suodattimia tai öljyä. § 5. Victorian vesillelasku. Vesillelasku on 10.5. jolloin nosturiauto on paikalla. Jouni soittelee puuhamiestä laskuoperaatioon. § 6. Kurssiasiat. Tulevana sunnuntaina on viimeinen P1 allaskerta. Nitrox-kurssille on ilmoittautunut kolme henkilöä. Kurssin hinta 160eur. Seoskaasukursseja on suunnitteilla, puuhamiehenä toimii Juha Haapajärvi. Aikomuksena on käyttää seuran ulkopuolista kouluttajaa, koska seurasta ei löydy seoskaasukouluttajaa. Päätettiin että kurssilla voidaan käyttää seuran tiloja sekä allasvuoroja. Tehtiin samalla periaatepäätös että sellaisille kursseille, joille seurasta löytyy kouluttaja, ei lähdetä hankkimaan kouluttajaa seuran ulkopuolelta. § 7. Uppopalloilijoiden jäsenmaksut ja sähköpostilista. Päätettiin esittää syksyn yleiskokoukselle uppopallojäsenluokan perustamista. Jäsenmaksu olisi suunnilleen kannatusjäsenmaksun + liiton jäsenmaksun suuruinen. Uppopallojäsenelle olisi seuran puolelta voimassa ainoastaan kannatusjäsenen jäsenedut ja jos uppopalloilija alkaisi myöhemmin myös sukeltamaan, niin silloin tulisi maksettavaksi myös seuran liittymismaksu. Mietittiin mahdollisuutta perustaa uppopalloilijoille vesimiehet.fi –tyyppinen sähköpostilista. Päänvaivaa aiheutti se että osa uppopalloilijoista ei ole seuran jäseniä. Jätettiin asia toistaiseksi mietintään. § 8. Tarrat. Juuso on piirtänyt sähköisen ja parannellun version seuran tarrasta. Tarratilaus on tehty ja Markku hoitaa tilausta. § 9. Kaupungin avustushakemukset. Jouni ja Tommi hoitavat kaupungin avustushakemukset kuntoon sekä ilmoittavat uudet säännöt sekä seuran henkilövaihdokset yhdistysrekisteriin. Säännöt päivitetään myös webbiin. Todettiin että hallivuorohakemukset on jo jätetty. § 10. Kaasutilanne. Todettiin että vanhentuneiden sopimusten tilalle on tehty toistaiseksi kaksi uutta teollisen pullon sopimusta (argonit). Tommi tarkistaa EA-happipullon paineen ennen Norjan leiriä. § 11. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita.// § 12. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Pontooniveneen vuokrauksesta on tullut kysely. Päätettiin ettei ponttoonivenettä vuokrata ainakaan toistaiseksi koska vene on tähän saakka vaatinut aina korjaustoimia käytön jälkeen. § 13. Seuraava kokous. Seuraava kokous kutsutaan koolle erillisellä kutsulla. § 14. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Jukka Rauman, Pasi Lassila, Jarmo Pätsi Kesken. 30.8.2007 Sijaishallivuorosta sopiminen Raatin remontin aikana. Jouni Herronen, Markku Heiskari Kesken. 29.11.2007 Vapaiden Messiavainten kysely. Jouni Herronen Kesken. 10.01.2008 Pohjois-Suomen laitesukelluskouluttajakurssin järjestämisen kysely liitosta. Jouni Herronen Kysellään osallistujia Pohjois-Suomen seuroista. Toistaiseksi kurssille tulossa Oulusta 2-3, Raahesta 1, Inarista 2 ja Kajaanista 1. 07.02.2008 Pienen muoviveneen moottorin myynti. Markku Heiskari Moottorin myyntiä jatketaan keväällä veneilysesongin alkaessa. 13.3.2008 Kompressoriehdokkaan ominaisuuksien selvittelyä. 200/300bar vaihto ”lennossa” ja automaattivedenerotin. Pasi Lassila Hanasysteemi vielä mietinnässä. 13.3.2008 Kestääkö talous automaattivedenerottimien hankinnan? Markku Heiskari Tehty. 13.3.2008 Taloushallintaohjelmiston ominaisuudet/hinta. Markku Heiskari Kesken. 13.3.2008 Kaasulaskutus 2007. Tommi Salminen Markku Heiskari Tehty. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Petteri Keränen Kesken. Petteri organisoi Messitalkoot. 13.3.2008 Messin tietokoneen korjaajan tai ”uuden” koneen kysely. Juuso Mettälä Tehty. 13.3.2008 Yhden regusetin uusinta/huolto ja kolmen liivin hankinta (2 x L, 1 x XL) Pasi Lassila Kesken. 13.3.2008 Kevätkokouksen esityslista. Tommi Salminen Tehty. § 15. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 20:10. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 13.03.2008 klo 19:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Petteri Keränen, Tommi Salminen, Kaarina Jormalainen, Juuso Mettälä, Pasi Lassila, Erkki Saarela, Markku Heiskari. JK:n ulkopuolelta: Nico Heiskari § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 19:05 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Kompressorin hankinta. Selvityksessä on päädytty Bauerin 250l/min tuottavaan polttomoottorimalliin, jonka hinta olisi 9500eur ilman automaattista vedenerottimien tyhjennysjärjestelmää ja 11250eur tyhjennysjärjestelmän kanssa. Hintaan tulee lisäksi rahtikulut. Päätettiin hankkia kyseinen kompressori ja purkaa veneen uusimista silmälläpitäen tehty investointivaraus kompressorin hankinnan rahoittamiseksi. Automaattivedenerotuksen hankinnasta päätetään sähköpostitse kunhan on selvitetty tarkemmin sen ominaisuudet sekä tarkistettu kassavarannon riittäminen sen hankintaan. Selvitetään ainakin onnistuuko automaattivedenerotuksen lisääminen koneeseen jälkikäteen. Vedenerotuksen toimintaan liittyen selvitetään myös onko kyseisessä kompressorissa mahdollisuus 200bar ja 300bar täyttöön samanaikaisesti tai 200bar ja 300bar pullojen vaihtamiseen täytön aikana kompressoria sammuttamatta. Pasi selvittää koneen ominaisuuksia ja Markku tarkistaa talouspuolen. § 5. Kevätkokouksen ohjelma. Mikäli sääntömuutosehdotus hyväksytään, päätettiin esittää yleiskokoukselle seuran virallisiksi tiedotuskanaviksi seuran www-sivuja (vesimiehet.fi), sekä seuran sähköpostilistaa (ovm@vesimiehet.fi). Näiden lisäksi voidaan harkinnan mukaan lähettää paperitiedotteita. Tommi laatii vedoksen esityslistasta. § 6. Talousasiat. Jäsenmaksuja on tullut tähän mennessä n. 6500-7000eur. Laskutuksen ja kirjanpidon hoitamista voisi mahdollisesti helpottaa ohjelmistojen uusimisella. Markku selvittää tarjolla olevan ohjelmiston ominaisuuksia ja hintaa. § 7. Kaasulaskutus 2007. Tommi laskee täyttövihoista kaasumäärät ja toimittaa tiedot Markulle laskutusta varten. § 8. OVM-tarrojen hankinta. Päätettiin hankkia tarroja. Tarkempi koko, näkö ja määrä päätetään myöhemmin. Juuso lupasi piirrellä seuran heraldisesta logosta vektorimuotoisen version. § 9. Koulutusasiat. Hyväksyttiin P1-kurssin budjetti Juuson esityksen mukaisena. Budjetin loppusumma +1574eur (8 kurssilaista). Budjetissa oli huomioitu koulutustoimintaan osallistuvien kilomterikorvaukset. Korvauksia myönnetään niille, jotka niitä haluavat hakea, seuraavasti: - Allastreeneistä: 5 eur/vuoro - Avovesileiri Rokualla: 30 eur/auto, jos kyydissä vähintään kaksi (2) kouluttajaa. 15 eur/auto, jos kouluttaja ajelee yksin. - Muut P1-kurssiin liittyvät ajot: 0,2 eur/km. Kilometrikorvaukset merkitään erilliselle matkalaskulle ja ne hyväksytetään ensin kurssin vastuukoluttajalla, jonka jälkeen ne menevät taloudenhoitajalle. Matkalaskun liitteenä tulee olla koulutuspäiväkirja. Todettiin että korvauksia on edellisten kurssien aikana haettu varsin vähän. Tämän kohdan käsittelyn jälkeen Jouni, Markku ja Nico poistuivat kokouksesta muihin puuhiin. Petteri siirtyi kokouksen puheenjohtajaksi. § 10. Messin lisätila. Lisätila on käytössä ja avaimia on teetetty avaimenhaltijoille. Vuokra on alkanut juosta maaliskuun alusta. Tilaan pitäisi rakennella hyllyjä ja ikkunoihin suunniteltiin jonkinlaisia kaltereita. Petteri selvittää hylly- ja kalteriasioita. § 11. JääNalle 2008. Järjestelyt kunnossa. Yöpyjiä on toistaiseksi ilmoittautunut vähän, mutta päiväkävijöitä paljon. § 12. Muut leirit. Pasi on kysellyt kesän norjanleirin majoitusta Bodön suunnalta. § 13. P1-kurssin tilannekatsaus. Kurssi on alkanut. Seuran tietokone ei lähde käyntiin, opetusmateriaalia on näytetty kouluttajien omilla koneilla. Juuso kyselee sähköpostilistalla löytyisikö joltakulta innokkuutta korjaustoimiin tai joutilasta konetta seuralle hankittavaksi. Kurssia edeltäneessä varustetarkastuksessa huomattiin että yksi liivi on rikki ja korjauskelvottomassa kunnossa ja yksi vanhemmista regupaketeista huollon/säädön/vaihdon tarpeessa. Päätettiin ostaa kolme uutta liiviä (2kpl L, 1kpl XL). Regupaketti päätettiin huoltaa tai vaihtaa uuteen. Pasi hoitaa näiden hankintoja. Todettiin että Tommi hankki seuralle ennen kurssin alkua kolmet uudet maskit+snorkkelit. § 14. Norppatilanne. Ei norppaihmisiä paikalla. § 15. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita.// § 16. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita asioita. § 17. Seuraava kokous. Seuraava kokous 3.4.2008 klo 19 Messillä. § 18. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Uusien kompressorien hintojen ja ominaisuuksien selvittely. Pasi Lassila Tehty. 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Jukka Rauman, Pasi Lassila, Jarmo Pätsi Kesken. 30.8.2007 Messin lisätilojen vuokrauskuviot. Markku Heiskari Tehty. 30.8.2007 Sijaishallivuorosta sopiminen Raatin remontin aikana. Jouni Herronen, Markku Heiskari Kesken. 29.11.2007 Vapaiden Messiavainten kysely. Jouni Herronen Kesken. 10.01.2008 Pohjois-Suomen laitesukelluskouluttajakurssin järjestämisen kysely liitosta. Jouni Herronen Kysellään osallistujia Pohjois-Suomen seuroista. 07.02.2008 Pienen muoviveneen moottorin myynti. Markku Heiskari Moottorin myyntiä jatketaan keväällä veneilysesongin alkaessa. 07.02.2008 Onko seuran ja liiton vakuutuksissa päällekkäisyyksiä? Esim. vastuuvakuutukset. Markku Heiskari Tehty. 13.3.2008 Kompressoriehdokkaan ominaisuuksien selvittelyä. 200/300bar vaihto ”lennossa” ja automaattivedenerotin. Pasi Lassila Uusi. 13.3.2008 Kestääkö talous automaattivedenerottimien hankinnan? Markku Heiskari Uusi. 13.3.2008 Taloushallintaohjelmiston ominaisuudet/hinta. Markku Heiskari Uusi. 13.3.2008 Kaasulaskutus 2007. Tommi Salminen Markku Heiskari Uusi. 13.3.2008 Messin lisätilan hyllytarvikkeiden ja ikkunan raudoitustarvikkeiden selvittely. Petteri Keränen Uusi. 13.3.2008 Messin tietokoneen korjaajan tai ”uuden” koneen kysely. Juuso Mettälä Uusi. 13.3.2008 Yhden regusetin uusinta/huolto ja kolmen liivin hankinta (2 x L, 1 x XL) Pasi Lassila Uusi. 13.3.2008 Kevätkokouksen esityslista. Tommi Salminen Uusi. § 19. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 20:35. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 07.02.2008 klo 19:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Tommi Salminen, Pekka Mattila, Kaarina Jormalainen, Juuso Mettälä, Petteri Keränen, JK:n ulkopuolelta: Janni Hongell § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 19:00 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevankaltaisena. § 4. Jäsenmaksut 2008. Jäsenmaksulaskujen kanssa oli hankaluuksia johtuen mm. sporttirekisterin käyttöön siirtymisestä. Osa jäsenistä ei ole saanut laskuja ja jotkut laskut ovat ilmeisesti menneet vanhaan osoitteeseen. Katsotaan Sinin ja Markun kanssa tilanne kuntoon. Laskun sanamuodosta sekä osoitetarramerkinnöistä tuli myös palautetta. Otetaan näistä opiksi jatkossa. § 5. Tasa-arvoista liikuntakulttuuria edistävä tunnustuspalkinto Kaupungin sivuilta löytyi ilmoitus otsikonmukaisesta tunnustuspalkinnosta. Seuran toiminnasta tuntui löytyvän hyviä perusteluja palkinnon hakemiseksi, joten päätettiin lähettää hakemus. Hakuaika päättyy marraskuun lopussa. § 6. Koulutusasiat. Viimeisimmän tiedon mukaan kevään P1-kurssille ilmoittautunut tähän mennessä 3 henkilöä. Jatketaan mainostusta. Vahvistettiin kurssin hinnaksi 470eur. Kouluttajasaunaillan järjestelyt ovat meneillään. § 7. Uppopalloasiat. Tällä hetkellä pelaillaan ilman omaa vuoroa pienellä allasalueella. Oma vuoro ja isompi alue helpottaisi toimintaa (ks. Uimahallivuorot -kohta). Uppopallolakit+pallot ovat olleet tilauksessa jo joitain viikkoja, joten niiden pitäisi pian saapua. Otetaan mietintään erillisen uppopallojäsenluokan perustaminen, koska virallisiin peleihin osallistuminen vaatii liiton jäsenyyden ja toisaalta seuran täysjäsenyys on kallis ei-sukeltaville uppopalloilijoille. § 8. Kalusto. Taloudenhoitajan mukaan seuran talous mahdollistaisi 9500:n euron kompressorin hankinnan. Pasi on lähettänyt tarjouspyynnön Tampereen Sukelluskeskukselle, mutta vastaus saataneen 14.2. jälkeen kun asiasta vastaava henkilö palaa matkoilta. Pasi on lupautunut myös jatkamaan kalustovastaavana. Kaarina hoitaa puuhamiehen kyselyn viime kevään JääNalle-leirillä rikkoutuneen moottorisahan käynnistyslaitteen korjaamiseksi. § 9. Messin lisätilan käyttöönotto. Messin yhteydestä on vuokrattu seuran käyttöön ”autotallitila”. Tänne on tarkoitus siirtää raskas kalusto ja vuokrata osa tilasta seuran jäsenten käyttöön. Autotallin avaintilanne ei ollut kokouksessa selvillä (Messin avaimet eivät tuntuneet toimivan tähän oveen) eikä tilassa ollut vielä varashälytintä. § 10. Tilinpäätös 2007. Käytiin läpi tämänhetkiset tilinpäätösluvut. Kortituslomakkeiden arvo taseessa ja paineilmamyynnin tiliöinti vaativat ehkä tarkistamista, muuten tilinpäätös vaikutti olevan kunnossa. Päätettiin esittää edellämainittujen tarkistusten jälkeen tilinpäätös tilintarkastajille ja yleiskokoukselle. § 11. Uimahallivuorot ja Raatin hallin peruskorjaus. Raatin halli menee näillänäkymin remonttiin kesän jälkeen. Jouni on ollut hallivuorojen suhteen yhteydessä Leviäkankaaseen ja ottaa seuraavaksi yhteyttä Vesterlundiin. Toivon mukaan saamme myös Raatin remontin ajaksi hallivuoron Oulusta, mutta varasuunnitelmina mietittiin Kempeleen, Haukiputaan ja Muhoksen halleja. Ainakin osassa näistä tosin allassyvyys ei toimintaamme kovin hyvin riitä. Vesimiehet toivoo syvän pään vähintäänkin säilyvän Raatin hallissa remontin jälkeenkin ja mieluiten syvää päätä pitäisi laajentaa ja syventää. Hallivuorojen suhteen seuran minimitarpeiksi mietittiin seuraavaa: - Nuorisotoiminnalle matalaa ja syvää allaosuutta 3 rataa 1h/vko (kellonajan pitäisi myös olla nuorisotoimintaan soveltua) - Sukelluskursseille, introille, ym. toiminnalle matalaa ja syvää allaosuutta 3 rataa 2h/vko - Räpylä- ja kuntouimareille 3 rataa 1h/vko - Uppopallolle syvää päätä 3 rataa 1h/vko § 12. Hinnasto 2008. Päätettiin/vahvistettiin seuraavat hinnat vuodelle 2008: pienten kompressorien vuokrat 10eur, isojen kompressorien vuokrat 15eur, peräkärryn vuokra 10eur, P1 470eur, P2 160eur, P3 160eur, Nitroxkurssi 140eur, Norppakurssi 30eur. Jatkokursseilla kurssien lopulliset hinnat riippuvat kurssijärjestelyistä. Poistetaan hinnastosta muovivene, joka on jo myyty, sekä paksut sukelluspäiväkirjat, jotka ovat lopussa. Lisätään hinnastoon sukellustöiden tuntihinta. § 13. Ilmoitusasiat. Matti on luvannut jatkaa VaPePa –yhteyshenkilönä ja Juuso koulutusvastaavana. Pasi on lupautunut kesän Norjanleirin järjestäjäksi. Helatorstain leiriä on kaavailtu Narvikiin.// § 14. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita asioita. § 15. Seuraava kokous. Seuraava kokous 13.3.2008 klo 19 Messillä. Tarvittaessa pidetään kokous jo aiemmin tilinpäätösasioiden käsittelemiseksi. § 16. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Uusien kompressorien hintojen ja ominaisuuksien selvittely. Pasi Lassila Esitys seuraavan normaalikokouksen esityslistalle. (lupaavin vaihtoehto tullee olemaan 250l tuotolla, hinta 8-8,5K€.) 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Jukka Rauman, Pasi Lassila, Jarmo Pätsi Kesken. 30.8.2007 Messin lisätilojen vuokrauskuviot. Markku Heiskari Vielä selvitettävä avainten saanti, hälyttimen asennus ja milloin vuokra alkaa juosta. 30.8.2007 Sijaishallivuorosta sopiminen Raatin remontin aikana. Jouni Herronen, Petteri Keränen Kesken. 29.11.2007 Sähköpostilistan vaihdon organisointi. Juha Haapajärvi Tehty. 29.11.2007 Kalustoavainlistan kysely. Tommi Salminen Tehty. Avainhenkilöitä 14kpl. 29.11.2007 Vapaiden Messiavainten kysely. Jouni Herronen Kesken. 10.01.2008 Pohjois-Suomen laitesukelluskouluttajakurssin järjestämisen kysely liitosta. Jouni Herronen Kysellään osallistujia Pohjois-Suomen seuroista. 10.01.2008 Millaisen kompressorihankinnan seuran kassa kestää? Markku Heiskari Tehty. 10.01.2008 Kouluttajasaunaillan järjestäjän kysely. Kaarina Jormalainen Tehty 10.01.2008 Pekan kysely kevään Norjanleirin järjestäjäksi. Jouni Herronen Tehty. 07.02.2008 Pienen muoviveneen moottorin myynti. Markku Heiskari Moottorin myyntiä jatketaan keväällä veneilysesongin alkaessa. 07.02.2008 Onko seuran ja liiton vakuutuksissa päällekkäisyyksiä? Esim. vastuuvakuutukset. Markku Heiskari Uusi § 17. Kokouksen päättäminen. Päätettiin kokous 21:15. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 10.01.2008 klo 19:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Tommi Salminen, Markku Heiskari, Erkki Saarela, Kaarina Jormalainen, Petteri Keränen, JK:n ulkopuolelta: Kari Meriläinen, Juha Haapajärvi, Janni Hongell, Nico Heiskari, Sini Heino + Rico § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 19:10 ja todettiin päätösvaltaiseksi. Juha totesi että hän on tilintarkastajan ominaisuudessa paikalla ilman äänivaltaa. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Todettiin että edellisen kokouksen pöytäkirja allekirjoitettiin ennen tämän kokouksen alkua. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevan kaltaisena. § 4. Johtokunnan järjestäytyminen sekä seuran toimihenkilöistä päättäminen vuodelle 2008. Valittiin varapuheenjohtajaksi Petteri Keränen ja sihteeriksi Tommi Salminen. Toimihenkilöistä päätettiin seuraavasti: Taloudenhoitaja: Markku Heiskari ja Kaarina Jormalainen samanlaisella tehtäväjaolla kuin edellisvuonna, tiedottaja: Tommi Salminen, jäsenrekisterinhoitaja: Sini Heino, koulutusvastaava: Juuso Mettälä (suostumus kysyttävä), nuorisovastaava: Kari Meriläinen, laitevastaava: Pasi Lassila (suostumus kysyttävä), VaPePa –yhteyshenkilö: Matti Karppinen (suostumus kysyttävä), turvallisuusvastaava: Erkki Saarela, uppopallovastaava: Janni Hongell. Loppujen, tässä mainitsemattomien, toimihenkilöpestien oletetaan jatkuvan entiseen tapaan kunnes toisin sovitaan. § 5. Seuran nimenkirjoitus- ja tilinkäyttöoikeudet. Päätettiin pitää oikeudet entisellään. Markku Heiskarilla on seuran nimenkirjoitusoikeus sekä täysi tilinkäyttöoikeus seuran pankkitileille ja pankkipalveluihin. Sporttirekisterin ylläpito-oikeudet ovat Sini Heinolla (jäsenrekisterinhoitaja) ja lukuoikeudet Markku Heiskarilla ja Markus Haatajalla. § 6. Jäsenmaksut 2008. Pyritään saamaan jäsenmaksut maksuun tammikuun loppuun mennessä ja liitetään laskujen kanssa samaan postitukseen myös kevätkokouskutsut, mikäli mahdollista. Markku selvittelee laskujen lähettämismahdollisuuksia sporttirekisterin kautta. § 7. Uppopalloasiat. Päätettiin hyväksyä 2x15 uppopallolakkisarjan (395€), 1kpl miesten pallon (25,40€) ja 1kpl naisten pallon (25,40€) hankinta. Yhteiskustannukset 445,80eur + postikuluja. Kirjataan lisäksi ylös että uppopalloilijat ovat hankkineet 2kpl uppopallokoreja omakustanteisesti ja korit ovat siis korikolehtiin osallistuneiden omistuksessa. § 8. Tapahtumakalenteri 2008 Lisätään webbiin tapahtumakalenterin yhteyteen maininnat uimahalli- ja kuntosalivuoroista ja itse kalenteriin kevään P1-kurssi sekä kouluttajasaunailta (kunhan järjestelyt konkretisoituvat). Kaarina kyselee järjestelijää kouluttajasaunalle. Markku lupasi hoitaa JääNallen järjestelyt, Jouni kyselee alkaisiko Pekka Mattila järjestelemään Helatorstain Norjanleiriä, Sini hoitaa P1-avovesileirin järjestelyt, kysytään alkaako Pasi järjestelemään kaivosleiriä ja/tai kesän Norjanleiriä. Päätettiin kevätkokouksen ajankohdaksi 26.3. klo 18:00 (Messillä) ja syyskokouksen ajankohdaksi 15.10. klo 18:00 (Messillä). § 9. Norppatilanne. Janni ja Kari tuumivat uppopallointroa Norpille. Kymmenkunta norppaa on tällähetkellä toiminnassa mukana, mutta aktiivisista ohjaajista on pulaa. [Markku, Nico ja Kari poistuivat tämän kohdan jälkeen kokouksesta] § 10. Koulutusasiat. Päätettiin kustantaa seuran toimesta seuraavien kouluttajien korttien uusimiset: Arto Savela, Tommi Salminen, Tiina Ervelius. Jouni ottaa yhteyttä liittoon laitesukelluskouluttajakurssin järjestämisestä Pohjois-Suomessa. § 11. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita.// § 12. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). - Uuden kompressorin hankinta: Lisätään Markulle puuhapiste arvioida millaisen hankintakustannuksen seuran kassa kestää. - Päätettiin että P1-kurssin taulukko-oppitunnin helpottamiseksi voidaan hankkia valaistusta Messin etuosaan sukellustaulukon paikkeille ”muutamalla kympillä”. § 13. Seuraava kokous. Seuraava kokous 7.2.2008 klo 19 Messillä. § 14. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Uusien kompressorien hintojen ja ominaisuuksien selvittely. Pasi Lassila Esitys seuraavan normaalikokouksen esityslistalle. (lupaavin vaihtoehto tullee olemaan 250l tuotolla, hinta 8-8,5K€.) 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Jukka Rauman, Pasi Lassila, Jarmo Pätsi Kesken. 30.8.2007 Pienen muoviveneen myynti. Markku Heiskari Vene myyty, jatketaan moottorin myyntiä keväällä veneilysesongin alkaessa. 30.8.2007 Messin lisätilojen vuokrauskuviot. Markku Heiskari Sovittu periaatteellisella tasolla, mutta tila vapautunee vasta kevättalvella. 30.8.2007 Sijaishallivuorosta sopiminen Raatin remontin aikana. Jouni Herronen, Petteri Keränen Kesken. 13.9.2007 Ensiapuvälineiden uusinta Erkki Saarela Tehty. 29.11.2007 Sähköpostilistan vaihdon organisointi. Juha Haapajärvi Kesken. 29.11.2007 Tiedotus sähköpostilistan vaihdosta. Jouni Herronen Tehty. 29.11.2007 Kalustoavainlistan kysely. Tommi Salminen Kalustoavainlistaa ei ole olemassa. Selvitetään kenellä kaikilla on avaimet. 29.11.2007 Vapaiden Messiavainten kysely. Jouni Herronen Kesken. 29.11.2007 Woikosken pullojen (4kpl) palautus. Tommi Salminen Palautettu. 10.01.2008 Pohjois-Suomen laitesukelluskouluttajakurssin järjestämisen kysely liitosta. Jouni Herronen Uusi. 10.01.2008 Millaisen kompressorihankinnan seuran kassa kestää? Markku Heiskari Uusi. 10.01.2008 Kouluttajasaunaillan järjestäjän kysely. Kaarina Jormalainen Uusi. 10.01.2008 Pekan kysely kevään Norjanleirin järjestäjäksi. Jouni Herronen Uusi. § 15. Kokouksen päättäminen Päätettiin kokous 20:30. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 29.11.2007 klo 18:30 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Tommi Salminen, Pekka Mattila, Pasi Lassila, Juha Haapajärvi, JK:n ulkopuolelta: Janni Hongell, Markus Riihimäki § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin klo 18:30 ja se todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevan kaltaisena. § 4. Uppopallo Uppopalloilijat ovat esittäneet kiinnostuksensa liittyä Vesimiehiin ja alkaa kehittämään Oululaista uppopalloilua. Päätettiin että uppopalloilijat ovat tervetulleita liittymään seuraan ja olemassaolevista jäsenluokista kannatusjäsenluokka (25€/v) olisi uppopalloilijoille luultavasti sopivin. Myös täysjäseneksi voi halutessaan liittyä. Uppopalloilijat ovat hankkineet korit omakustanteisesti, mutta tarvetta olisi vielä lakkisarjalle ja parille pallolle. Päätettiin harkita lakkisarjan ja pallojen kustantamista seuran toimesta kun niiden hinnat ovat selvillä. Janni ja Markus selvittävät hintoja. Lisätään uimahallivuoroja koskevaan puuhapisteeseen myös hallivuoron selvittely uppopalloa varten. Tommi lisää seuran sivuille infosivun uppopallosta. Janni alkaa toimia uppopallovastaavana. § 5. Sähköpostilistan vaihto Jatkoa päätöksiin §9 08.06.2006 ja §10 30.08.2007. Päätettiin siirtää seuran sähköpostilista Yahoosta Kapsiin listan toimivuuden parantamiseksi. Juha lupautui toimimaan organisaattorina tämän suhteen. Siirron ajankohdaksi suunniteltiin tammikuuta. Jouni laittaa siirrosta tiedotteen sähköpostilistalle. Uuden sähköpostilistan moderaattorille (Markus Haataja) päätettiin antaa oikeus seuran jäsenrekisterin lukemiseen uuden sähköpostilistan käyttöönottoa varten. § 6. Petterin avain Päätettiin luovuttaa Petteri Keräselle sekä Messi- että kalustoavaimet. Messin avaimen luovuttaminen edellyttää että joku olemassaolevista avaimenhaltijoista luopuu avaimestaan. Jouni selvittää kenen avain olisi joutilaana. Avainasioiden ollessa esillä Tommi kyselee Juusolta listaa kalustoavainten haltijoista. § 7. Kaarinan lähikouluttajakurssi Lähikouluttajakurssille saatiin alkuperäisen listan lisäksi Kaarina Jormalainen. Päätettiin hyväksyä Kaarinan kortitus samoin kuin muidenkin lähikouluttajakurssilaisten. § 8. P1-budjetti Juuso lähetti budjettiesityksen syksyn (jatkuu vuodenvaihteen yli) P1-kurssista. Hyväksyttiin budjetti esityksen mukaisena. Kurssilla 4 oppilasta ja tuotto 462€. § 9. Leirikalenteri 2008 Päätettiin alustavasti seuraavat leiripäivämäärät: 29.-30.3. JääNalle 1.-4.5. Helatorstain Norjanleiri 23.-25.5. P1-avovesileiri/Kevätleiri 5.-12.7. Norjanleiri 1.-3.8. Kattilankalla 29.-31.8. Hossa/Manamansalo 19.-21.9. Kaivosleiri 17.-19.10 Syysleiri 15.11. Pikkujoulu § 10. Ilmoitusasiat. Markku oli lähettänyt taloudenhoitajan ominaisuudessa ilmoituksen että seuran likviditeettitilanne on hyvä ja että lähikouluttajakurssin, samoin kuin Kari Meriläisen snorkkelisukelluskouluttajakurssin (vuodelle 2008), kulut on maksettu Sukeltajaliittoon. § 11. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). - Erkiltä oli tullut viesti että EA-välineet on päivitetty annetun budjetin puitteissa. Mahdollisesti olisi tarvetta vielä saksien, joidenkin lääkkeiden ja paremman happiregun sovituskappaleen hankkimiselle. Näiden kulut mahdollisesti n. 100€. Päätettiin hyväksyä hankinnat. - Jäsenrekisteriä alkaa jatkossa hoitamaan Sini Heino. - Neljän Woikosken pullon sopimus on loppunut tai loppumaisillaan. Tommi palauttaa pullot Woikoskelle ja sopimukset uusitaan kunhan kaasupoolikuviot saadaan selvitettyä.// § 12. Seuraava kokous. Seuraava kokous kutsutaan erikseen koolle. § 13. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 30.8.2007 Uusien kompressorien hintojen ja ominaisuuksien selvittely. Pasi Lassila Esitys seuraavan normaalikokouksen esityslistalle. (lupaavin vaihtoehto tullee olemaan 250l tuotolla, hinta 8-8,5K€.) 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Jukka Rauman, Pasi Lassila, Jarmo Pätsi Kesken. 30.8.2007 Pienen muoviveneen myynti. Markku Heiskari Vene myyty, jatketaan moottorin myyntiä keväällä veneilysesongin alkaessa. 30.8.2007 Messin lisätilojen vuokrauskuviot. Markku Heiskari Sovittu periaatteellisella tasolla, mutta tila vapautunee vasta kevättalvella. 30.8.2007 Sijaishallivuorosta sopiminen Raatin remontin aikana. Jouni Herronen, Markku Heiskari Kesken. 13.9.2007 Ensiapuvälineiden uusinta Erkki Saarela Välineet pääosin päivitetty. Mahdollisesti vielä hankintoja tulossa [29.11.2007 §11]. 29.11.2007 Sähköpostilistan vaihdon organisointi. Juha Haapajärvi Uusi. 29.11.2007 Tiedotus sähköpostilistan vaihdosta. Jouni Herronen Uusi. 29.11.2007 Kalustoavainlistan kysely. Tommi Salminen Uusi. 29.11.2007 Vapaiden Messiavainten kysely. Jouni Herronen Uusi. 29.11.2007 Woikosken pullojen (4kpl) palautus. Tommi Salminen Uusi. § 14. Kokouksen päättäminen Päätettiin kokous 20:10. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - esityslista *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 18.10.2007 klo 19:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Tommi Salminen, Markku Heiskari, Jukka Pelttari § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 19:00 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevan kaltaisena. § 4. Koulutusasiat Juuso lähetti lähikouluttajakurssin budjettisuunnitelman. Päätettiin hyväksyä budjettisuunnitelma esityksen mukaisena, mutta kysytään vielä tarkennusta matkakulujen osalta. Kurssille osallistumassa tämän hetken tiedon mukaan kolme henkilöä. § 5. Pohjois-Suomen sukelluskouluttajapäivä Oulussa 27.10.2007, klo: 11.30-17.30 Jouni lähettää kyselyn osallistumishalukkuudesta niille, joille edellisessä kokouksessa päätettiin seuran kustantavan osallistumismaksun, ja ilmoittaa osallistujat tilaisuuden järjestäjälle. § 6. Uimahallivuoron jako Oulun Sukelluskeskuksen kanssa Oulun Sukelluskeskus on hakenut kaupungilta hallivuoroa. Liikuntavirasto/halli ehdottaa, että Vesimiesten allasaluetta supistettaisiin niinä aikoina, kun Sukelluskeskus vuoroa tarvitsee ja Liikuntavirasto vuokraisi vapautuneen osan Oulun Sukelluskeskukselle. Päätettiin vastata liikuntavirastolle/hallille että Vesimiehet ei halua jakaa vuoroaan koska: - Seuran järjestämien kurssien, koulutustapahtumien ja introsukellusten aikaan altaaseen ei mahdu pitämään muita kursseja ilman että siitä on haittaa. Raatissa mahtuu kerrallaan toimimaan vain yksi kurssi/koulutustapahtuma/intro koska syvänpään pohja-alue on niin pieni. - Seuran kouluttajat toimivat vapaaehtoispohjalta ilman erillistä korvausta ja kaupallisen kouluttajan toimiminen samalla allasvuorolla tekisi entistä enemmän hallaa koulutusmotivaatiolle. § 7. 30v juhlat Kutsut on lähetetty. Liiton huomionosoitukset on haettu, seuran huomionosoitusten saajia mietitään vielä. Valokuvanäyttelyä varten tarvittaisiin puuhahenkilö. § 8. Ilmoitusasiat. Pasi lähetti kokoukselle tiedon että sähkökompressorin jakotukin osien hinta olisi 1m:n letkuilla 1350eur ja 2m:n letkuilla 1450eur.// § 9. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita asioita. § 10. Seuraava kokous. Seuraava kokous kutsutaan koolle erikseen. § 11. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 01.02.2007 Täyttöpaikan katsastus. Jarmo Pätsi Tehty 30.8.2007 30v-juhlan mahdollinen päivämäärämuutos ja liiton huomionosoitukset. Jouni Herronen Tehty. (seuran huomionosoitukset vielä mietinnässä) 30.8.2007 Uusien kompressorien hintojen ja ominaisuuksien selvittely. Pasi Lassila Kesken. Esitys seuraavan normaalikokouksen esityslistalle. 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Jukka Rauman, Pasi Lassila, Jarmo Pätsi Kesken. 30.8.2007 Pienen muoviveneen myynti. Markku Heiskari Vene myyty, moottori vielä myymättä. 30.8.2007 Messin lisätilojen vuokrauskuviot. Markku Heiskari Vuokranantajaan oltu yhteydessä. Kesken. 30.8.2007 Sijaishallivuorosta sopiminen Raatin remontin aikana. Jouni Herronen, Markku Heiskari Kesken. 13.9.2007 Victorian noston organisointi Jouni Herronen Tehty. 13.9.2007 Ensiapuvälineiden uusinta Erkki Saarela Kesken. § 1. Kokouksen päättäminen Päätettiin kokous 19:45. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - esityslista *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 03.10.2007 klo 17:00 + sähköpostikeskustelu *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**:** *Jouni Herronen, Tommi Salminen, Juha Haapajärvi, JK:n ulkopuolelta: Juuso Mettälä § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 17:07 ja todettiin että se *ei ole päätösvaltainen*. Päätettiin kuitenkin pitää kokous ja hyväksyttää tehdyt päätökset johtokunnalla sähköpostitse. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Edellisen kokouksen pöytäkirjaa ei saatu allekirjoitettua, koska paikalla ei ollut kahta henkilöä, jotka olisivat olleet paikalla myös edellisessä kokouksessa. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin allaolevan kaltaisena. § 4. Koulutusasiat Juusolle on ilmoittautunut kuusi lähikouluttajakurssista kiinnostunutta henkilöä. Päätettiin hyväksyä seuran kustantamalle kurssille näistä kaikki, jotka ovat valmiita toimimaan kouluttajina seuran kursseilla. Juuso keskustelee asiasta ilmoittautuneiden kanssa. Riittävänä panostuksena voidaan pitää osallistumista vähintään 20:lle allaskoulutuskerralle ja 8:lle avovesikoulutuspäivälle. Tämä vastaa osallistumista kahden talven P1-kurssien harjoituskerroille. Juuso on hankkinut PADIn Rescue Diver DVD:n. Päätettiin että seura maksaa DVD:n ja että se lisätään seuran kirjastoon. § 5. Pohjois-Suomen sukelluskouluttajapäivä Oulussa 27.10.2007, klo: 11.30-17.30 Kokouksessa päätettiin kustantaa osallistuminen koulutusvastaavalle sekä puheenjohtajalle. Sähköpostikeskustelussa päätettiin laajentaa tämä koskemaan koulutustoiminnassa, hallinnollisissa tehtävissä sekä leirijärjestelyissä seuran hyväksi töitä tehneitä henkilöitä. § 6. Tilintarkastajat Päätettiin pohtia tilintarkastaja-asioita yleiskokouksessa. § 7. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita. § 8. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Todettiin että johtokunta tukee täysin Erkin puuhaamaa ensiapukurssia: /OYS:n Vaparin uimajaoston sukeltajat järjestävät Oulun Vesimiesten kanssa sukeltamiseen sovelletun ensiavun peruskurssin, joka vastaa SPR:n EA 1, 16t./ /Kurssi pidetään kahtena viikonloppuna marraskuussa 10-11. ja 17-18.11. OYS:n tiloissa./ § 9. Seuraava kokous. Seuraava kokous pidetään 18.10. klo 19:00 Messillä. § 10. Puuhapisteet: *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 01.02.2007 Täyttöpaikan katsastus. Jarmo Pätsi Kesken. 30.8.2007 30v-juhlan mahdollinen päivämäärämuutos ja liiton huomionosoitukset. Jouni Herronen Päivämäärämuutos ei mahdollinen, huomionosoitukset kesken. 30.8.2007 Uusien kompressorien hintojen ja ominaisuuksien selvittely. Pasi Lassila Esitys seuraavan normaalikokouksen esityslistalle. 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Jukka Rauman, Pasi Lassila, Jarmo Pätsi Kesken. 30.8.2007 Pienen muoviveneen myynti. Markku Heiskari Vene myyty, moottori vielä myymättä. 30.8.2007 Messin lisätilojen vuokrauskuviot. Markku Heiskari Vuokranantajaan oltu yhteydessä. Kesken. 30.8.2007 Sijaishallivuorosta sopiminen Raatin remontin aikana. Jouni Herronen, Markku Heiskari Kesken. 13.9.2007 Tarkistetaan että syyskokouksen kutsu lähtee ajallaan Jouni Herronen Tehty. 13.9.2007 Victorian noston organisointi Jouni Herronen Kesken. 13.9.2007 Ensiapuvälineiden uusinta Erkki Saarela Kesken. § 1. Kokouksen päättäminen Päätettiin kokous 17:27. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - esityslista *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 13.09.2007 klo 19:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**: *Jouni Herronen, Erkki Saarela, Pasi Lassila, Pekka Mattila, Markku Heiskari, Pekka Mattila JK:n ulkopuolelta: Nico Heiskari § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 19:13 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Edellisen kokouksen pöytäkirja allekirjoitettiin. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslistalle otettiin allaolevat kohdat. § 4. Syyskokousasiat Kutsu OK. Tarkistetaan että lähtee ajallaan. AP Jouni Toimintasuunnitelma hyväksyttiin Tommin luonnoksen mukaisesti. Talousarvio. Huomioidaan kompressorin uusiminen ja mahdollinen tilavuokran nousu Markku tarkistaa kurssitoiminnan suunnitelmat Juusolta Talousarvio käsitellään sähköpostitse ja tarvittaessa puhelimitse tai kokouksella Jäsenmaksut ja liittymismaksut pyritään pitämään ennallaan Esitetään että syyskokous valtuuttaa johtokunnan valitsemaan liittokokouksen edustajat § 5. Markun Gas blender –kurssi Keskusteltiin onko Markun gas blender kurssihyväksyntä vuodelta 2003 vielä voimassa (vrt. Johtokunnan pöytäkirjat 4.6.2003 §3, 18.9.2003 § 5 ja 11.11.2003: § 11). Todettiin että tilanne on muuttunut päätöksentekohetkestä merkittävästi. Seuralla ei ole tällä hetkellä toimivaa Nitroxin valmistusjärjestelmää ja gas blendereitä on tarpeeseen nähden riittävästi. Vanha hyväksyntä ei ole enää voimassa. Tilannetta voidaan harkita uudelleen jos/kun seuralle saadaan Nitroxin valmistusjärjestelmä. § 6. Victorian nosto Victorian nosto tapahtuu lauantaina 6.10 samassa yhteydessä syyshuoltotalkoot Jouni kutsuu ja varmistaa paikalle kipparin § 7. EA välineiden uusiminen Ensiapuvälineille hankittava vesitiiviit laatikot ja välineiden kunto tarkistettava ja tarvittaessa uusittava. Kustannusarvio 150€ AP Erkki Saarela § 8. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita. § 9. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita asioita. § 10. Seuraava kokous. Seuraava kokous 3.10. klo. 17:00 (Ennen syyskokousta). § 11. Puuhapisteet *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 01.02.2007 Täyttöpaikan katsastus. Jarmo Pätsi Kesken. 12.04.2007 Ötökkäkurssi. Erkki Saarela Pidetty. 23.05.2007 Meripelastusseuran vuosimaksupohjaisen pelastuspalvelun hankinnan kannattavuuden selvittely. Juha Haapajärvi Keskeytetty. Sopimus tarkoitettu yksityishenkilöille 30.8.2007 30v-juhlan mahdollinen päivämäärämuutos ja liiton huomionosoitukset. Jouni Herronen Päivämäärämuutos ei mahdollinen, huomionosoitukset kesken. 30.8.2007 Tiedot annetuista huomionosoituksista Jounille. Markku Heiskari Tehty. 30.8.2007 Syyskokouksen esityslista. Tommi Salminen Tehty. 30.8.2007 Uusien kompressorien hintojen ja ominaisuuksien selvittely. Pasi Lassila Esitys seuraavan normaalikokouksen esityslistalle 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Jukka Rauman, Pasi Lassila, Jarmo Pätsi Kesken. 30.8.2007 Pienen muoviveneen myynti. Markku Heiskari Tarjouspyynnöt lähetetty postituslistalle. 30.8.2007 Tiedotus Messin piha-alueella liikkumisesta. Tommi Salminen Tehty. 30.8.2007 Messin lisätilojen vuokrauskuviot. Markku Heiskari Kesken. 30.8.2007 Sijaishallivuorosta sopiminen Raatin remontin aikana. Jouni Herronen, Markku Heiskari Kesken. 30.8.2007 Vuoden 2008 toimintasuunnitelma syyskokousta varten. Tommi Salminen Tehty. 13.9.2007 Tarkistetaan että syyskokouksen kutsu lähtee ajallaan Jouni Herronen Uusi 13.9.2007 Victorian noston organisointi Jouni Herronen Uusi 13.9.2007 Ensiapuvälineiden uusinta Erkki Saarela Uusi § 12. Kokouksen päättäminen Päätettiin kokous 20:18. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - esityslista *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 30.08.2007 klo 19:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**: *Jouni Herronen, Tommi Salminen, Erkki Saarela, Pasi Lassila, Pekka Mattila, Markku Heiskari, JK:n ulkopuolelta: Nico Heiskari, Jukka Rauman § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 19:13 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Edellisen kokouksen pöytäkirja allekirjoitettiin. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Esityslistalle otettiin allaolevat kohdat. § 4. Koulutusasiat Juuso on järjestelemässä Nx, P2 ja P3 –kursseja. Hyväksyttiin kurssien budjetit Juuson esityksien mukaisina. Kurssien tuotoiksi arvioitu: Nx: 684eur, P2: 24eur, P3: 244eur. Budjeteissa on varauduttu kouluttajien kilometrikorvuksiin. § 5. 30-v juhlat Juhlapaikka on jo varattu, mutta Jouni kyselee olisiko mahdollista siirtää varaus (ja juhlat) viikkoa aikaisemmaksi, jolloin ajankohta olisi sama Oulussa järjestettävien Sukeltajapäivien kanssa. Jouni selvittelee liiton huomionosoituskuvioita ja Markku lähettää näihin liittyen Jounille kaikki löydettävissä olevat tiedot aiemmin jaetuista huomionosoituksista. Markku alkaa muutenkin avustamaan juhlien järjestelyhommissa. § 6. Syyskokous Päätettiin syyskokouksen ajankohdaksi 3.10.2007 klo 18:00 ja paikaksi Messipojantien kerhotilat. Tommi tekee esityksen kokouskutsusta. § 7. Laiteasiat Pasi ottaa Jarmoon yhteyttä täyttöpaikkojen katsastusten tiimoilta. Keskusteltiin kompressorikaluston uusimistarpeista. Bensa-Mariner voisi olla järkevää uusia. Pasi selvittelee kompuroiden hintoja ja ominaisuuksia mm. nitrox-täytön suhteen. Sähkökompressoriin on mietitty samantyyppistä jakotukkia kuin on bensa-Marinerissa. Jukka R. selvitttelee osien saatavuutta ja touhuaa projektia muutenkin eteenpäin. Jukalta löytynee myös painemittari bensa-Marineriin rikkoutuneen tilalle. Pieni muovinene moottoreineen myydään pois jos ostaja löytyy. Markku valtuutetaan hoitamaan myyntiä. § 8. Tilat Kiinteistön omistajan kanssa on sovittu että kiinteistön omistaja ei vastaa mahdollisista piha-alueella tapahtuvista vahingoista. Pidetään siis autot pois piha-alueelta, tai vastataan itse jos siellä jotain sattuu. Pidetään talvella huoli että seuran käyttämät kulkutiet on hiekoitettu ja ettei räystäiltä ole vaarana pudota jäätä kulkijoiden päälle. Tiedotetaan tästä käytännöstä jäsenille. Tommi laittaa tiedotteen nettiin. Messin yhteydestä on tajottu seuralle lisää tilaa. Koulutustila on nykyään jatkuvasti sotkuisessa kunnossa ja sokkeloisia takahuoneita on hankala käyttää, jolloin mm. kompressorit ovat jatkuvasti koulutustilassa tiellä. Päätettiin valtuuttaa Markku hoitamaan uuden tilan vuokraus. Jos halukkaita löytyy, voidaan uudesta tilasta vuokrata osa seuran jäsenten henkilökohtaiseen käyttöön. Messi on törkyinen. Jouni laittaa sähköpostilistalle muistutuksen Messin siivouksesta. § 9. Hallivuorot Hallivuorot alkavat 9.9. ja Tommi tekee valvontalistat. Raatti on menossa remonttiin. Jouni ja Markku puuhaavat palaverin liikuntaviraston ihmisten kanssa jotta saadaan remontin ajaksi Raksilaan hallivuorot. § 10. Sähköpostilista Pyritään saada siirrettyä postituslista Yahoosta Kapsiin listan toimivuuden parantamiseksi. Kutsutaan seuraavaan kokoukseen käytännön asiat hallitsevia ihmisiä (Markus, Ilkka) ja tuumitaan samalla muutenkin sähköisen tiedottamisen parantamista. § 11. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita. § 12. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita asioita. § 13. Seuraava kokous. Seuraava kokous 13.9. klo. 19:00. § 14. Puuhapisteet *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 04.01.2007 Laitehuoltokurssi Pasi Lassila Tehty. 01.02.2007 Ilma-analyysi. Pasi Lassila Tehty. 01.02.2007 Auvon kiinnostuksen kysely bannerimainostukseen. Pasi Lassila Tehty. 01.02.2007 Täyttöpaikan katsastus. Jarmo Pätsi Kesken. 12.04.2007 Ötökkäkurssi. Erkki Saarela Järjestetään Hossassa tulevana viikonloppuna. 12.04.2007 Jukan kysyminen syysleirin järjestäjäksi. Jouni Herronen Tehty. 23.05.2007 Kattilankallan leirijärjestäjän kysely. Jouni Herronen Tehty. 23.05.2007 Messipäivystyslista. Tommi Salminen Tehty. 23.05.2007 Monttusukellusten järjestäjien kysely. Tommi Salminen Tehty. 23.05.2007 Meripelastusseuran vuosimaksupohjaisen pelastuspalvelun hankinnan kannattavuuden selvittely. Juha Haapajärvi Kesken. 23.05.2007 Asianosaisten hätyyttely Sukellustarvikkeen mainosbannerin muuttamisesta. Tommi Salminen Tehty. 30.8.2007 30v-juhlan mahdollinen päivämäärämuutos ja liiton huomionosoitukset. Jouni Herronen Kesken. 30.8.2007 Tiedot annetuista huomionosoituksista Jounille. Markku Heiskari Kesken. 30.8.2007 Syyskokouksen esityslista. Tommi Salminen Kesken. 30.8.2007 Uusien kompressorien hintojen ja ominaisuuksien selvittely. Pasi Lassila Kesken. 30.8.2007 Sähkökompuran jakotukki ja bensa-marinerin painemittari. Jukka Rauman, Pasi Lassila, Jarmo Pätsi Kesken. 30.8.2007 Pienen muoviveneen myynti. Markku Heiskari Kesken. 30.8.2007 Tiedotus Messin piha-alueella liikkumisesta. Tommi Salminen Kesken. 30.8.2007 Messin lisätilojen vuokrauskuviot. Markku Heiskari Kesken. 30.8.2007 Sijaishallivuorosta sopiminen Raatin remontin aikana. Jouni Herronen, Markku Heiskari Kesken. 30.8.2007 Vuoden 2008 toimintasuunnitelma syyskokousta varten. Tommi Salminen Kesken. § 1. Kokouksen päättäminen Päätettiin kokous 20:52. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 23.05.2007 klo 19:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**: *Jouni Herronen, Tommi Salminen, Erkki Saarela, Pasi Lassila, Juha Haapajärvi, Pekka Mattila § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 19:07 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Todettiin että edellisen kokouksen pöytäkirja allekirjoitettiin jo ennen kokouksen alkua. § 3. Esityslistan hyväksyminen. Lisättiin esityslistaan kohta: ”Monttusukellukset”. § 4. Tapahtumakalenteri 2007 Jounille on ilmoittautunut muutama ihminen avustamaan 30-vuotisjuhlajärjestelyissä. Jouni kyselee Juhania/Markkua Kattilankallan leirin järjestäjäksi. § 5. Koulutusasiat P1 kurssileiri pidetään Saarijärvellä tulevana viikonloppuna. Molemmat isot kompressorit lähtevät leirille. Kurssilta jäi pois kaksi ihmistä, toinen lääkärintarkastuksen takia ja toinen omasta halustaan. Omasta halustaan keskeyttäneeltä veloitetaan kurssin loppumaksu, kuten normaalikäytäntöön kuuluu. Juuso on mahdollisesti järjestämässä P3-kurssia loppukesälle ja lähikouluttajakurssia alkusyksylle. Talven P1-kursseja mietittäneen elokuussa. Laitehuoltokurssin suhteen Tomi Väisänen on ollut yhteydessä Pentti Parkkilaan. Kurssi järjestyy kilometrikorvausten + tilavuokran hinnalla. Päätettiin että seura maksaa kulut (n. 200eur) ja kurssi on jäsenille ilmainen. Ötökkäkurssi jäänee tältä kesältä ötökkäihmisten työkiireiden vuoksi. Mietittäneen uudelleen syksyllä. EA-kurssi suunnitteilla alustavasti marraskuulle. § 6. Vesimessin päivystysvuorot Päätettiin että Messillä päivystetään 31.5.-18.10, eli syysleiriin saakka. Heinäkuussa päivystykset kerran viikossa torstaisin ja muina kuukausina kaksi kertaa viikossa maanantaisin ja torstaisin. Päivystysvuorot alkavat 18:00, ja ellei täyttäjiä saavu paikalle, niin päivystäjä voi lopettaa päivystysvuoron 18:30. Tommi jakaa päivystysvuorot. § 7. Monttusukellukset Pyritään järjestämään keskiviikkoiltaisin ohjattuja sukellusreissuja montu(i)lle kesäkuun ajan ja mahdollisesti myös syksyllä. Tommi kyselee sähköpostilistalla järjestäjiä. § 8. Laiteasiat Bensakompuran yhden suodatinventtiilin popetti rikkountui Norjassa. Hankitaan popetti rikkoutuneen tilalle ja muutama varalle. Päätettiin että kompressorivastaava voi koota kompressorihuoltosalkun, josta löytyy kompressorien huollossa tarvittavat tavallisimmat varaosat ja työkalut. Vastaavasti laitevastaava voi koota laitepakettihuoltosalkun. § 9. Sporttirekisteri Paikalla ei ollut sporttirekisteriä tutkineita henkilöitä, joten siirrettiin tämä kohta seuraavaan kokoukseen. § 10. Yhteiset uimahallivuorot Oulun Urheilusukeltajien kanssa Vast’ikään perustettu Oulun Urheilusukeltajat on tiedustellut halukkuutta yhteiseen uimahallivuoroon. Päätettiin että Vesimiehet ei lähde hakemaan kaupungilta yhteisiä uimahallivuoroja Oulun Urheilusukeltajien kanssa, koska vuoro tarvitaan omaan käyttöön. Päätettiin että Oulun Sukeltajien jäsenet voivat tulla Vesimiesten vuoroille seuraavilla ehdoilla: - Koulutusta ei saa järjestää (Allastilan täytyy olla aina käytettävissä Vesimiesten kursseille, introille ym. toiminnalle). - Norppavuoro ainoastaan Vesimiesten käytössä. - Hallivalvonnat ja kustannukset jaetaan seurojen kesken. - Hallivuoro pidetään Vesimiesten nimissä ja jatkossakin hallivuorohakemukset Oulun kaupungille tehdään Vesimiesten nimissä. § 11. Ilmoitusasiat. Venerannan kettinkien tarkistushommia tulossa. Arto hoitaa järjestelyt. Messillä oli tapahtunut hälytys 29.4.2007 klo 18.22. Vartija oli ollut paikalla 18:35-18:50. Mitään murtoon viittaavaa ei ollut löytynyt, eikä ketään tavattu paikalta. Tiettävästi kaikki avaimenhaltijat olivat jossain muualla tuohon aikaan, joten ilmeisesti kukaan ei ollut vahingossa hälytystä aiheuttanut. Kyseessä kenties virhehälytys. § 12. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Juha esitti kipparioikeuksien myöntämistä Jounille ja Juhanille. Päätettiin myöntää kipparioikeudet. Meripelastusseura tarjoaa 70€:lla/vuosi pelastuspalvelua merihädän sattuessa. Ilman vuosimaksua Meripelastusseura veloittaa tuntihinnan. Juha selvittää kuinka suuriksi hinauskustannukset muodostuisivat esimerkiksi konerikon sattuessa Telman reissulla ja päätetään sen perusteella pelastuspalvelun hankkimisesta vuositaksalla. Venerannan vartiovuoro varattu. Pari väijyvuorolaista on jo ilmoittautunut. Tommi hätyyttelee Markusta ja Mikaa että Sukellustarvikkeen bannerimainos saadaan muutettua seuran sivuilla siihen muotoon kun syksyllä päätettiin. § 13. Seuraava kokous. Seuraava kokous 20.6. klo. 18:00. § 14. Puuhapisteet *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 04.01.2007 Laitehuoltokurssi Pasi Lassila Kesken. Pidetään Paukun kurssi ensin ja katsotaan oman kurssin pitämistä mahdollisesti sen jälkeen. 01.02.2007 Ilma-analyysi. Pasi Lassila Kesken. 01.02.2007 Auvon kiinnostuksen kysely bannerimainostukseen. Pasi Lassila Kesken. Seuran sivu kannattaa laittaa ensiksi siihen kuntoon että voi näyttää mihin mainos olisi tulossa. 01.02.2007 Täyttöpaikan katsastus. Jarmo Pätsi Kesken. 12.04.2007 Ötökkäkurssi. Erkki Saarela Kesken. Katsotaan syksymmällä. 12.04.2007 Uimahallivuorojen haku (hakuaika 10.04. - 27.04.). Markku Heiskari Tehty. 12.04.2007 Jukan kysyminen syysleirin järjestäjäksi. Jouni Herronen Kesken. 23.05.2007 Kattilankallan leirijärjestäjän kysely. Jouni Herronen Kesken. 23.05.2007 Messipäivystyslista. Tommi Salminen Kesken. 23.05.2007 Monttusukellusten järjestäjien kysely. Tommi Salminen Kesken. 23.05.2007 Meripelastusseuran vuosimaksupohjaisen pelastuspalvelun hankinnan kannattavuuden selvittely. Juha Haapajärvi Kesken. 23.05.2007 Asianosaisten hätyyttely Sukellustarvikkeen mainosbannerin muuttamisesta. Tommi Salminen Kesken. § 15. Kokouksen päättäminen Päätettiin kokous 20:30. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______ Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 12.04.2007 klo 17:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnäolijat**: *Jouni Herronen, Tommi Salminen, Erkki Saarela, Pasi Lassila § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Puheenjohtaja avasi kokouksen 17:08 ja kokous todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin seuraavanlaisena: Koulutusvastaava-asiat, Leiritilanne, Kurssitilanne, Kevätkokousasiat, Puuhapisteet. § 3. Koulutusvastaava-asiat. Juha on lopettanut koulutusvastaavan tehtävien hoidon. Juuso lupautui jatkamaan koulutusvastaavan hommissa toistaiseksi, mutta tehtävään pyritään löytämään uusi henkilö mahdollisimman pian. § 4. Leiritilanne. Kaarina on lupautunut järjestämään kesän norjanleirin. Syysleirillä ei ole vielä järjestäjää. Jouni kyselee Jukkaa leirin järjestäjäksi. § 5. Kurssitilanne. Suunnitelmissa on pitää syksyllä P3- ja lähikouluttajakurssit. Keväälle 2008 olisi toiveita saada laitesukelluskouluttajakurssi Pohjois-Suomeen. Erkki alkaa puuhaamaan ”Ötökkäkurssia” P1-avovesileirin ja kesän norjanleirin välimaastoon. § 6. Kevätkokousasiat. Todettiin kevätkokousasioiden olevan valmisteltuina. § 7. Ilmoitusasiat. Marraskuussa nykyisistä Woikosken kaasupullosopimuksista vanhenee neljä. § 8. Puuhapisteet *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 04.01.2007 Laitehuoltokurssi Pasi Lassila Kesken. 04.01.2007 Sukellustarvike.fi:n mainossopimus. Jouni Herronen Tehty. (sopimus uusittu) 01.02.2007 Ilma-analyysi. Pasi Lassila Kesken. 01.02.2007 Scubapro-regujen vaihto Apekseihin. Pasi Lassila Tehty. 01.02.2007 Auvon kiinnostuksen kysely bannerimainostukseen. Pasi Lassila Kesken. 01.02.2007 Täyttöpaikan katsastus. Jarmo Pätsi Kesken. 08.03.2007 Kevätkokouskutsut. Tommi Salminen Tehty. 08.03.2007 Hailuodon työsukellusten selvittely Arton ja/tai Reijon kanssa. Jouni Herronen Kesken. 08.03.2007 JääNallen maksulliset seuran ulkopuoliset osallistujat. Jouni Herronen Tehty. 08.03.2007 Kaupungin avustushakemusten ajankohdat? Jouni Herronen Tehty. 12.04.2007 Ötökkäkurssi. Erkki Saarela Kesken. 12.04.2007 Uimahallivuorojen haku (hakuaika 10.04. - 27.04.). Markku Heiskari Kesken. 12.04.2007 Jukan kysyminen syysleirin järjestäjäksi. Jouni Herronen Kesken. § 9. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen 17:52. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______** Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 08.03.2007 klo 18:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnäolijat**: *Jouni Herronen, Tommi Salminen, Erkki Saarela, Pekka Mattila § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Puheenjohtaja avasi kokouksen 18:17 ja kokous todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Esityslistan hyväksyminen. Lisättiin esityslistalle kohdat: Seuratuotteiden hankinta, Hailuodon sukellustyötarjous, Jäänalle-leirin seuran ulkopuoliset osallistujat, Advanced Diving Accident Life Support –kurssi, PoPLi:n koulutukset. § 3. Kauden 2006 tilinpäätös Käytiin läpi taloudenhoitajan esitys. Esityksestä ei löytynyt huomautettavaa. Tilikauden alijäämä 259,10€ esitetään kirjattavaksi edellisten tilikausien voitto/tappio –tilille. § 4. Tapahtumakalenteri 2007 Kevätkokouskutsut Kutsujen täytyy olla jäsenillä viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Tommi ottaa asian hoitaakseen. Suunniteltiin seuran sääntöjen katselmointia ja päivittämistä. Keskusteltiin että ainakin edustajat liiton kokoukseen voisi yleiskokouksen sijaan valita seuran johtokunta, jotta saataisiin tehtyä edustajapäätökset joustavammin. Sääntömuutokset vaativat asian käsittelyn kahdessa peräkkäisessä yleiskokouksessa. Norjan kesäleiri Leirin järjestäjä puuttuu edelleen. § 5. Koulutusasiat P1 kurssin tilanne Kurssi alkaa aikataulun mukaisesti 18.3. Juuson esitys perävaunun vetämisen korvaamisesta Hyväksyttiin Juuson esitys peräkärryn vetämisen korvaamisesta erikseen kärryn vetäjälle P1 –kurssin avovesileirin yhteydessä. Korvaus 7snt/km. § 6. Norppatilanne. Paikalla olleilla ei ollut tiedossa käsiteltäviä asioita Norppiin liittyen. § 7. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. § 8. Seuratuotteiden hankinta. Todettiin että Markku on hankkinut/hankkimassa johtokunnan hyväksynnällä seuran logolla varustettuja fleece-paitoja ja kylpypyyhkeitä. § 9. Hailuodon sukellustyötarjous. Seuran olisi mahdollista jättää tarjous kaapelintarkastustyöstä Hailuodossa. Jouni ottaa yhteyttä Artoon ja/tai Reijoon tarjouksen jättämismahdollisuuden selvittämiseksi. Työn luonne täytyy selvittää tarkemmin ennen mahdollisen tarjouksen tekemistä. § 10. JääNalle-leirin seuran ulkopuoliset osallistujat. Leirille voisi olla tulossa maksua vastaan seuran ulkopuolisia sukeltajia kokeilemaan jään alle sukellusta. Jouni ottaa leirin järjestäjään (Markku) yhteyttä ja selvittää olisiko tällaista mahdollista järjestää. Hintaluokka olisi 50€/sukeltaja sisältäen lyhyen koulutuksen jäätävissä oloissa ja jään alla sukeltamiseen sekä n.20min avantosukelluksen. § 11. Advanced Diving Accident Life Support –tapahtuma. Erkki on osallistumassa kyseiseen tapahtumaan Upinniemessä. Päätettiin että seura osallistuu kurssin kuluihin maksamalla Erkille luento-osuuden osallistumismaksun (100eur), joka on kolmannes koko tapahtuman osallistumismaksusta. Tähän liittyen Erkki on lupautunut järjestämään Tiinan kanssa seuralle ensiapukurssin. § 12. PoPLi:n koulutukset. PoPLi järjestää 20.3. ja 17.4. seuratoimintakursseja, joihin voisi olla hyödyllistä osallistua. Jos halukkaita osallistujia löytyy, niin seura on valmis maksamaan osallistumismaksut. Ilmoittautumiset 14.3. ja 11. 4. mennessä. § 13. Ilmoitusasiat. Jouko Laitinen Sukeltajaliitosta tulossa Ouluun esittelemään sporttirekisteriä 15.4. klo 14:00. Paikka on vielä avoin. Laitetaan seuran webbisivuille uutinen asiasta. § 14. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita asioita. § 15. Seuraava kokous. Pidetään seuraava johtokunnankokous puoli tuntia ennen kevätkokousta. § 16. Puuhapisteet *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 04.01.2007 Jäsenmaksulaskujen postituksista sopiminen Juhanin kanssa. Jouni Herronen Tehty. 04.01.2007 Tilojen avaimet Jarmo Pätsille. Tommi Salminen Tehty. 04.01.2007 Laitehuoltokurssi Pasi Lassila Kesken 04.01.2007 Sukellustarvike.fi:n mainossopimus. Jouni Herronen Kesken. 01.02.2007 Ilma-analyysi. Pasi Lassila Kesken. 01.02.2007 Scubapro-regujen vaihto Apekseihin. Pasi Lassila Kesken. 01.02.2007 Auvon kiinnostuksen kysely bannerimainostukseen. Pasi Lassila Kesken. 01.02.2007 Täyttöpaikan katsastus. Jarmo Pätsi Kesken. 08.03.2007 Kevätkokouskutsut. Tommi Salminen Kesken. 08.03.2007 Hailuodon työsukellusten selvittely Arton ja/tai Reijon kanssa. Jouni Herronen Kesken. 08.03.2007 JääNallen maksulliset seuran ulkopuoliset osallistujat. Jouni Herronen Kesken. 08.03.2007 Kaupungin avustushakemusten ajankohdat? Jouni Herronen Kesken. § 17. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen 20:10. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* Oulussa ____.____._______** Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 01.02.2007 klo 18:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnäolijat**: *Jouni Herronen, Markku Heiskari, Nico Heiskari(ilman äänivaltaa), Tommi Salminen, Erkki Saarela, Pasi Lassila, Juha Haapajärvi. § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. PJ avasi kokouksen 18:25. § 2. Esityslistan hyväksyminen. Esityslistaan lisättiin kohdat ”Bensamarinerin sähköistys”, ”Ötökkäkurssi” ja ”Tilat”. § 3. Koulutusasiat - P1 kurssin budjetti (Juuson ehdotus) Budjetti hyväksyttiin ehdotuksen mukaisena. Kurssien budjettiesitykset käsitellään tapauskohtaisesti eikä pysyvää linjausta kurssien toimihenkilöiden kulukorvauksista tehty tässä kokouksessa. - P1 avovesileirin paikka (Reijon ehdotus) Päätettiin antaa hyväksyntä kurssin avovesiosuuden pitämiselle Saarijärvellä. Kurssin vastuukouluttaja voi harkintansa mukaan siirtää avovedet pidettäväksi Haukiputaalla, mikäli Saarijärven osanottajamäärä uhkaa jäädä pieneksi. Avovesileirille saa tulla myös kurssin ulkopuolisia jäseniä 20eur/yö majoitusmaksua vastaan. Kouluttajien kilometrikorvaus budjettiesityksen mukainen 30snt/km edellyttäen että autot lastataan järkevästi (ei yksinäisiä kilometrikorvattavia ajelijoita) ja että seuran varusteet (kärry) tulee jonkun km-korvauksen saajan mukana. - Koulutustilanne (Juha) Laitesukelluksen syventävä jatkokurssi on tulossa P3 –kurssin tilalle. Uusi kurssi painottuu enemmän sukellustaitoihin ja kurssisukelluksia on enemmän. Uusi kurssi on siis myös raskaampi järjestettävä. Kurssille vaadittava sukellusmäärä tulee laskemaan nykyisestä 100:sta. Juuso on ollut myöntyväinen pitämään lähikouluttajakurssia. Ehdokkaita kurssille pyritään löytämään koulutuksen jatkuvuuden mahdollistamiseksi. Introja on järjestetty, mutta tekijöistä on puutetta. Kyselyitä on tullut 5:lle introlle, joista 3 on voitu luvata pidettäväksi. Alustavana ajatuksena olisi kokeilla pitää P1 kurssia kahden viikonlopun intensiivikurssina alkukesästä tai loppusyksystä. § 4. Laiteasiat - Laiteinventaarion tulokset Perusvälinetilanne hyvä. Joku isomman pään rapyläkoko puuttuu, mutta muuten räpylöitä on reilusti, samoin kuin maskeja+snorkkeleita. Pasilla tarkka lista Raatin varastoinventaariosta. - Laitteiden huolto/uusintasuunnitelmat Päätettiin vaihtaa seuran Scubapro regulaattorit (3kpl) uusiin Apekseihin sekä huoltaa seuran loput regulaattorit. Vaihtokustannukset n. 500€, huoltosarjat n. 45€/laite. - Täyttöpaikan katsastaminen (kustannukset 150 – 200€) Jarmo on selvitellyt täyttöpaikkakatsastuskuvioita. Katsastetaan täyttöpaikat niin pian kuin käytännössä mahdollista. Onnistunee helpoiten sitten kun sähkökompressori on siirretty Raatista Messille. Ilma-analyysi pitäisi jälleen teettää. Pasi koordinoi analyysin teettämistä. - Bensamarinerin sähköistäminen Päätettiin vaihtaa talvikaudeksi bensamarineriin sähkömarinerin vanha sähkömoottori. Tarvitaan moottorinsuojakytkin ja sähkökaapelia. § 5. Norppatoiminta - Budjettiluonnos (Miian ehdotus) Hyväksyttiin Miian esittämä budjetti. - Snorkkelisukelluksen peruskurssin vetäjä? Tällähetkellä vetäjää ei ole. Anni, Kari ja Lauri ovat lähdössä koulutukseen. § 6. Tapahtumakalenteri 2007 Jäänalle: OK, Kesän Norjanleiri: ei järjestäjää, Hossa: ei järjestäjää, Syysleiri: Jukka P. - Kevätkokouksen ajankohta Jouni katsoo sopivan päivämäärän kevätkokouksen pitämiseksi. - Laitehuoltokurssi Pasi päättää lähiaikoina ajankohdan. - ”Ötökkäkurssi” Ehdotettu kurssin järjestämistä, jossa voitaisiin opetella tunnistamaan erilaisia vesimiesten tavallisimmilla sukellusvesillä vastaan tulevia otuksia. Voidaan järjestää jos puuhahenkilö ilmaantuu. § 7. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Pöytäkirja allekirjoitettiin jo ennen kokousta. § 8. Tilat. Mietittiin tilankäyttöasioita. Messin takahuoneet ovat hankalakäyttöisiä ja kompressorit ym. tavarat jäävät lojumaan minne sattuu. Opetustila on hiukan ahdas ja 8 kurssilaista on tällähetkellä käytännössä maksimimäärä tuohon tilaan. Tilaa olisi mahdollista laajentaa ja/tai saada ylimääräinen varastotila käyttöön. Markku selvittelee kustannuksia. § 9. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita. § 10. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Seuran logolla varustettujen tarrojen hankintaa on ehdotettu. Ei saanut toistaiseksi kannatusta. Perusteluja kaivataan. § 11. Seuraava kokous. Puheenjohtaja kutsuu seuraavan kokouksen koolle. § 12. Puuhapisteet *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö*** *Tilanne*** 29.06.2006 Kompuroiden käyttöohjeistus. Tommi Salminen / Pasi Lassila Tehty. 04.01.2007 Jäsenmaksulaskujen postituksista sopiminen Juhanin kanssa. Jouni Herronen Asiasta sovittu Juhanin kanssa, maksulaput eivät vielä perillä. 04.01.2007 Tilojen avaimet Jarmo Pätsille. Tommi Salminen Kesken. Teetetään yhdet avaimet lisää. 04.01.2007 Lauri Pirttiahon kyseleminen pitämään valokuvauskurssia. Erkki Saarela Tehty. 04.01.2007 Laitehuoltokurssi Pasi Lassila Kesken 04.01.2007 Sukellustarvike.fi:n mainossopimus. Jouni Herronen Kesken. 01.02.2007 Ilma-analyysi. Pasi Lassila Kesken. 01.02.2007 Scubapro-regujen vaihto Apekseihin. Pasi Lassila Kesken. 01.02.2007 Auvon kiinnostuksen kysely bannerimainostukseen. Pasi Lassila Kesken. 01.02.2007 Täyttöpaikan katsastus. Jarmo Pätsi Kesken. § 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen 20:00. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* *Oulussa ____.____._______* Johtokunnan kokous - pöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 04.01.2007 klo 18:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnäolijat**: *Jouni Herronen, Pasi Lassila, Tommi Salminen, Erkki Saarela, Pekka Mattila, Juha Haapajärvi § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 18:15 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Esityslistan hyväksyminen. Käsiteltäviä asioita oli paljon, joten päätettiin käydä asioita läpi tälläkertaa niinpaljon kuin ehditään ja kokoontua piakkoin uudestaan. META –kohdassa päätettiin käsitellä uuden kompressorivastaavan avainasiat. § 3. Johtokunnan järjestäytyminen, sekä seuran toimihenkilöistä päättäminen vuodelle 2007 Valittiin seuraavat henkilöt: Varapuheenjohtaja: Erkki Saarela, Sihteeri: Tommi Salminen, Taloudenhoitaja: Markku Heiskari, Tiedottaja: Tommi Salminen, Jäsenrekisterin hoitaja: Juhani Nikula, Koulutusvastaava: Juha Haapajärvi, Norppavastaava: Miia Vauhkonen, Laitevastaava: Pasi Lassila, Kompressorivastaava: Jarmo Pätsi, Ponttoonivene: Erkki Vauhkonen, WWW: Markus Haataja Markku on toivonut työlään kirjanpidon eriyttämistä taloudenhoitajan tehtävistä jonkin toisen henkilön hoidettavaksi. § 4. Seuran nimenkirjoitus- ja tilinkäyttöoikeudet Sääntöjen mukaisten nimenkirjoitusoikeuksien lisäksi päätettiin antaa Markulle nimenkirjoitusoikeus vuodeksi 2007 taloudenhoitoon liittyvissä asioissa sekä Oulun kaupungin papereiden täyttöä varten (hallivuorojen hakeminen yms.). § 5. Jäsenmaksut 2007 Jussi on luvannut lähettää jäsenmaksulaskut. Päätettiin eräpäivä laitettavaksi n. kahden viikon päähän siitä kun laskut lähetetään jäsenille. Jouni on yhteydessä Jussiin tämän suhteen. § 6. Tapahtumakalenteri 2007 Saatiin aikaan seuraavanlainen alustava tapahtumakalenteri: maalis-huhtikuu Operaatio JääNalle Saarijärvi (Markku Heiskari) 17.-20.5. Helatorstain Norjanleiri Kohde alustavasti Kirkkoniemen seutu (Pasi Lassila) kesäkuu P1-kurssin avovedet Haukiputaan monttu 7.-14.7. Kesän Norjanleiri 3.-5.8. Hylkyleiri Kattilankalla (Juha Haapajärvi) 31.8.-2.9. Hossan leiri Hossa 21.-23.9. Kaivosleiri Kohde alustavasti Raajärvi tai Kaatiala (Pasi Lassila) lokakuu Syyskokous Messipojantien kerhotilat 19.-21.10. Syysleiri Kohde alustavasti Saarijärvi 3.11. Pikkujoulu ja OVM:n 30-vuotisjuhlat (Jouni Herronen) Näiden lisäksi suunniteltiin seuraavia: Valokuvauskurssi (Erkki kysyy Pirttiahon Laurin innokkuutta pitää kurssi) Laitehuoltokurssi (Pasi suunnittelee alustavasti laitehuoltokurssia helmikuulle) P1-kurssi (Juusolta saadun tiedon mukaan kurssi alkanee 18.3.) Kurssileiri (pidettäneen Haukiputaalla koska oppilaita ainoastaan yhdeltä kurssilta) Kesän yhteissukellukset (Alustavasti suunniteltiin yhteissukelluksia kesä-elokuulle keskiviikkoisin ja lauantaisin) § 7. Norppatilanne. Ohjaajien koulutukseen ja kannustamiseen saatu Nuori Suomelta 1000 Euroa. Snorkkelisukelluksen peruskurssi on suunnitteilla. Siirrettiin loput norppa-asiat seuraavaan kokoukseen. § 8. Koulutusasiat Päätettiin inventoida tulevana sunnuntaina Raatin varastohuoneen sisältö ja tarkistaa perusvälineiden-, sekä laitepakettien kunto. Koulutusvastaavana toimii jatkossa Juha Haapajärvi. P1-kurssia lukuunottamatta kurssi-ilmoittautumiset voi tahdä suoraan Juhalle. Vuonna 2007 suunnitellaan pidettäväksi kaksi P1-kurssia, P3-kurssi, sekä lähikouluttajakurssi. Lauri Pirttiaho on ilmoittanut halukkuutensa lähteä M2-kurssille. Siirrettiin loput koulutusasiat seuraavaan kokoukseen. § 9. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Tarvittavia allekirjoittajia ei ollut paikalla, joten siirrettiin myöhemmäksi. § 10. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita. § 11. Muut esille tulevat asiat (<1 minuutti). Päätettiin luovuttaa Jarmo Pätsille avaimet seuratilohin kompressorivastaavan tehtävien hoitamista varten. Kari on ollut halukas luopuman avaimestaan, joten siirretään Karin avaimet Jarmolle. Tommi hoitaa asiaa. Sukellustarvike.fi:n mainossopimus on loppunut. Jouni neuvottelee Mikan kanssa uudesta sopimuksesta. Sovittiin että pöytäkirjat hyväksytään aina kyseistä kokousta seuraavassa kokouksessa. § 12. Seuraava kokous. 24.1.2007 Messipojantien kerhotiloissa klo 18:00. § 13. Puuhapisteet *Päivämäärä*** *Kuvaus*** *Vastuuhenkilö*** *Tilanne*** 29.06.2006 Kompuroiden käyttöohjeistus Tommi Salminen / Pasi Lassila Ohjeet tehty, mutta tehdään niiden pohjalta vielä yksilöidyt ohjeet kaikille kompressoreille. 04.01.2007 Jäsenmaksulaskujen postituksista sopiminen Juhanin kanssa. Jouni Herronen Kesken. 04.01.2007 Tilojen avaimet Jarmo Pätsille. Tommi Salminen Kesken. 04.01.2007 Lauri Pirttiahon kyseleminen pitämään valokuvauskurssia. Erkki Saarela Kesken. 04.01.2007 Laitehuoltokurssi Pasi Lassila Kesken 04.01.2007 Sukellustarvike.fi:n mainossopimus. Jouni Herronen Kesken. § 14. Kokouksen päättäminen Päätettiin kokous klo. 20:15. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* *Oulussa ____.____._______* Johtokunnan kokous - esityslista *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 09.10.2006 klo 19:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnä**: *Kari Meriläinen (pj), Tommi Salminen(siht), Pasi Lassila, Jouni Herronen, Juha Haapajärvi § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin 19:07 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Siirrettiin seuraavaan kokoukseen. § 3. Kompurat (sähkökompuran jakotukki). Jakotukki edelleen suunnitteilla sähkökompuraan. Sähkökompressori siirretään syysleirin jälkeen Raattiin. § 4. Syyskokousasiat (budjetti, toimintasuunnitelma). Esitetään yleiskokoukselle sähköpostikeskustelun perusteella aikaansaadut budjetti ja toimintasuunnitelma. § 5. Sukellustarvike.fi -banneri. Bannerin sijoittelua muutetaan niin että se (kuten myös mahdolliset muut tulevat mainosbannerit) sijaitsee ainoastaan seuran www-sivujen etusivulla ja on sijoitettuna sivun vähemmän merkitykselliseen laitaan. Mainokset eivät saa olla suurempia kuin seuran nimi tai logo. Yhteyshenkilönä mainosasioissa toimii seuran puheenjohtaja. § 6. Ilmoitusasiat. - Kouluttajille suunnitteilla saunailta koulutuksen organisoimiseksi. Tarjoilua ei säästösyistä järjestetä. - Victoria nostettu talviteloille. § 7. Muut esilletulevat asiat (<1 minuutti). - Pikkujoulujärjestelyt. Kysellään kuka alkaisi järjestelemään pikkujouluja. Aloitetaan kyselykierros Janista. - Kompressorivastaavan hommista kiinnostuneelle Jarmo Pätsille pyritään järjestämään opastusta. Jouni ilmoittelee Pasille Jarmon yhteystiedot ja Pasi organisoi opastusta. Pyritään saamaan paikalle myös muut kompuroiden kanssa puuhastelleet. - Kutsutaan syksyn lopuksi laitepaketit takaisin vuokraajilta huoltoa varten. - Tiedotuksen muuttuminen sähköiseksi jäi mainostamatta viimeisimmässä Vesipostissa. Kari muotoilee virallisen tiedotteen sähköpostilistalle. § 8. Puuhapisteet edellisen kokouksen pöytäkirjasta. *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 12.04.2006 Paljonko saataisiin Victorian myynnistä/romutuksesta? Tulos: Victoriasta tarjottu 500eur ja saman verran saisi romuttamolla. Ei lähdetä myymään. Juha Haapajärvi Valmis 17.05.2006 Palkitsemisasiat. Tulos: Keskitetään palkitsemiset ensivuoteen jolloin on seuran 30v juhlat. Kari Meriläinen Valmis 29.06.2006 Kompuroiden käyttöohjeistus Tommi Salminen / Pasi Lassila Ohjeet tehty, mutta tehdään niiden pohjalta vielä yksilöidyt ohjeet kaikille kompressoreille. § 9. Seuraava kokous. Kokoonnutaan tarvittaessa ennen syyskokousta, muussa tapauksessa seuraava kokous kutsutaan myöhemmin koolle erillisellä kutsulla. § 10. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen 20:30. Johtokunnan kokouspöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous * *Aika**:* 7.9.2006 klo 19:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnäolijat**: *Kari Meriläinen (pj), Tommi Salminen (siht), Juha Haapajärvi, Jouni Herronen, Juhani Nikula. § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Puheenjohtaja avasi kokouksen 19:05 ja se todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. § 3. Kompressoritilanne. Sähkö-Marineriin olisi tarvetta uusia letkut ja harkinnassa on ollut hankkia siihen samantyyppinen jakotukkisysteemi kuin bensa-Marinerissakin on. Kustannusarvio ei ollut vielä selvillä ja päätöksiä jakotukin suhteen tehdään kun kustannukset ovat tiedossa. Bensa-Marinerin painemittarin lasi on kolautettu rikki, joten se vaatii uusimisen. Myös kompressorilohkon venttiilihuolto voi olla piakkoin edessä. Adapterin hankkimisesta 232bar pullojen täyttöä varten oli ollut puhetta. Johtokunta ei kuitenkaan hankintaa kannattanut. 232bar pullojen omistajia on vähän ja varoventtiiliin saakka täyttäen pullot saa 220 bar paineeseen. Jarmo Pätsi on osoittanut kiinnostusta opiskella kompuravastaavan hommia. Pyritään saamaan nykyisien kompuran kanssa puuhaajien tieto siirrettyä Jarmolle. § 4. Avaintilanne. Jari Valvio on muuttanut Turkuun ja luovuttanut Messin avaimen pois. Avain Kaarinalla. Juhani ilmoittanut halukkuutensa ottaa avain sekä avainpäivystäjän hommat vastaan ja johtokunta oli tähän myötämielinen. Juhanille annetaan hälytinlaitteen käyttöopastus avainten luovuttamisen yhteydessä. § 5. Kurssit. P2- ja Nitrox-kurssit meneillään. § 6. Sukellustarvike.fi –sponsorointisopimus. Mikan kanssa on tehty sponsoriontisopimus. Pääpiirteissään sopimus kattaa pientä korvausta vastaan muutaman laitemyyntitapahtuman seuran tiloissa sekä mainoksen seuran www-sivuille. § 7. Leiritilanne - Hossa 22.-24.9. (Juhani hoitaa järjestelyjä) N.30 ilmoittautunutta. Majoitus varattu. - Syysleiri 20.-22.10 (Jukka varannut majoituksen Hilkkulasta) § 8. Ilmoitusasiat Hallivalvontavuorot jaettu. Valvontalista löytyy Raatin ilmoitustaululta sekä VesiWebistä: http://www.vesimiehet.fi/FI/toiminta/uimahallivuorot.html Victorian vesiltänosto 7.10. Ainakin Markku ja Jouni aikoivat mennä paikalle ja muidenkin vesillä liikkuvien Vesihenkilöiden läsnäolo on suotavaa. § 9. Muut esilletulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita esilletulevia asioita. § 10. Seuraava kokous. Seuraava kokous 9.10. klo 19:00 Messillä. § 11. Puuhapisteet. *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 12.04.2006 Paljonko saataisiin Victorian myynnistä/romutuksesta? Juha Haapajärvi Kesken 17.05.2006 Palkitsemisasiat Kari Meriläinen Kesken 29.06.2006 Kompuroiden tuntimittarit Pasi Lassila Tehty 29.06.2006 Kompuroiden käyttöohjeistus Tommi Salminen / Pasi Lassila Ohjeet tehty, mutta eivät ole vielä esillä. § 12. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen 19:40. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* *Oulussa ____.____._______* Johtokunnan kokouspöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous * *Aika**:* 20.08.2006 klo 19:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnäolijat**: *Kari Meriläinen (pj), Markku Heiskari(vara-pj, puhelimen kautta), Juha Haapajärvi (siht), Tommi Salminen, Jukka Pelttari, Pasi Lassila, Jouni Herronen, Jukka Juntunen, Miia Vauhkonen, Juhani Nikula, Päivi Kangasniemi(vesiposti), Juuso Mettälä(koulutusasiat). § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi ja avattiin 19:00. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Allekirjoitettiin kahden edellisen kokouksen pöytäkirjat. § 3. Koulutusasiat. Juuso haluaa jättää koulutusvastaavan hommat seuraavalle polvelle. Juuso selvittelee vielä löytyisikö halukkaita koulutusvastaavan tehtävään. P2-kurssille olisi tulijoita. Juuso alkaa suunnitella kurssia. P3-kurssia ei näillänäkymin järjestetä tänävuonna, ellei vastuukouluttajaa löydy. § 4. Norppa-asiat. Kari ja Markus tulossa uusiksi norppaohjaajiksi. Norppakurssille tulossa vanhoja norppia 6 ja uusia 4. Norppakurssin hinnaksi päätettiin 30eur. § 5. Leirit. Raajärvelle ilmoittautuneita yli 30. Järjestelyt kunnossa. Kattilankalla: Mökkimajoitus järjestetään jos leirille on vähintään 8 lähtijää, jolloin maksu 20€/hlö. Jos lähtijöitä on vähemmän, niin lähtijät majoittuvat omissa teltoissaan. Hossa: Juhani hoitaa järjestelyjä. Ajankohta 22.-24.9. Syysleiri: Jukka on varannut majoituksen Saarijärveltä. § 6. Oceanus ja nitrox-täytöt Paineenpidätysventtiili täytyy korjata ennen kuin kompressoria voi käyttää paineilmakäytössä. Ainakaan toistaiseksi Oceanuksesta ei ole nitroxkäyttöön. Mahdollista nitrox-kurssia varten voidaan hankkia kaasut muulla tavoin kuin Oceanusta käyttäen. Mikäli Nx-kurssille tulee seuran ulkopuolisia kurssilaisia, edellytetään heiltä seuraan liittymistä (liittymis+jäsemaksu). Hinta jää näin silti alle kaupallisten Nx-kurssien hinnan. Käsiteltiin myös yleisesti kompressoriasioita. Pasi lupasi tarkkailla suodatinvaraston kulumista ja lähettää käytettyjä suodattimia täytettäväksi tarpeen mukaan. § 7. Laitevuokraohjeistus Lisätään ohjeeseen maininta että vaikkei laitteella sukeltaisi varausaikana (eli puolen viikon tai koko viikon aikana) kertaakaan, niin vuokra on kuitenkin yhden sukelluksen vuokran (tällähetkellä 10eur) suuruinen. § 8. Ensivuoden budjetti Mikäli halutaan pitää tämänvuotinen kulutustaso, täytyy ensivuoden jäsenmaksu korottaa 100:n euroon ellei P1-koulutusta saada ensitalvena järjestettyä vastuullisten kouluttajien puutteen takia. Näillänäkymin ainakaan syksyllä ei tule olemaan P1-kurssia. Hiukan säästöjä on mahdollista saada karsimalla uimahallivuoroja. Ensivuosi tullaan toimeen myös ilman jäsenmaksun korotuksia ja menojen leikkauksia, mutta silloin joudutaan syömään pois seuran säästöt. § 9. Syyskokous Syyskokous pidetään 17.10. Messillä 18:00. Kutsu lähetettävä 2 viikkoa ennen. Käsitellään sääntömääräiset asiat. § 10. Ilmoitusasiat. Oulun kaupunki on vahvistanut Oulun Vesimiehet ry:lle seuraavat uimahallivuorot ajalle 28.8.2006-27.5.2007: Oulun Uimahalli (Raksila): KE 20:00-21:30 Raatin Uimahalli (Raatti): SU 17:00-21:20 Kunnon keskus (Raatti): SU 17:00-18:00 Vuorot pysyvät muuttumattomina. Su klo 17-18 on Norppavuoro, jolloin altaassa ei saa olla yli 18-vuotiaita, lukuunottamatta ohjaajia. § 11. Muut esilletulevat asiat (<1 minuutti). Kari jättää puheenjohtajan tehtävät tämän vuoden jälkeen. Junior vuokrataan Juhanille ja Päiville 18.-20.8. Juha haluaa jättää sihteerinhommat. Tommi jatkaa sihteerin tehtäviä pöytäkirjojen kirjoittamisen osalta. Liitto on puuhaamassa VAPEPA –kursseja ja –luokitusta VAPEPAn hommissa toimiville sukeltajille. Seura ei tule kustantamaan näitä kursseja sukeltajille. § 12. Seuraava kokous. Seuraava kokous To 7.9. 19:00 Messillä. § 13. Puuhapisteet. *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 12.04.2006 Paljonko saataisiin Victorian myynnistä/romutuksesta? Juha Haapajärvi Kesken 12.04.2006 Laitevuokrauskirja Juha Haapajärvi / Tommi Salminen Tehty 17.05.2006 Palkitsemisasiat Kari Meriläinen Kesken 29.06.2006 Kompuroiden tuntimittarit Pasi Lassila Mittarit hankittu – asennus kesken. 29.06.2006 Kopuroiden käyttöohjeistus Tommi Salminen / Pasi Lassila Kesken 29.06.2006 Sähkötauluhuoneen käyttömahdollisuudet varastona Kari Meriläinen Tehty (saadaan tehdä huoneella mitä tahdotaan) § 14. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen 20:37. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* *Oulussa ____.____._______* Johtokunnan kokouspöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous * *Aika**:* 29.06.2006 klo 19:30 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnäolijat**: *Kari Meriläinen (pj), Tommi Salminen, Pasi Lassila, Juhani Nikula. § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja se todettiin päätösvaltaiseksi klo. 20:00. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Siirrettiin edellisten kokousten pöytäkirjojen allekirjoittaminen seuraavaan kokoukseen. § 3. Sähköinen tiedotus. Päätettiin siirtää tiedotusta enemmän sähköiseen muotoon. Vuoden 2007 alusta lähtien Vesiposti lähetetään oletusarvoisesti sähköisenä ja paperiversio täytyy pyytää erikseen. Syys- ja kevätkokouskutsun sisältävät Vesipostit lähetetään kuitenkin ilman erillistä pyyntöä postitse. § 4. Polttomoottorikompressorien tuntimittarit. Päätettiin hankkia kokeiltavaksi yhteen kompresoriin tuntimittari, ja jos se todetaan hyväksi, niin hankitaan samanlainen muihinkin kompressoreihin. Pasi hommaa mittarin. § 5. Kompressorien käyttöohjeistus ja Oceanus. Tehdään webbiin ohjeistus kompressorien käytöstä. Entisten ohjeiden lisäksi painotetaan suodattimien ja vedenerottimien tarkkailua. Tommi ja Pasi hoitavat hommaa. Pasi, Tommi ja Juha olivat tutkineet Oceanusta. Kompressorissa oli reilusti vettä ja suodatin oli täysin märkä. Kun vesi saatiin pois ja suodatin vaihdettiin, niin paineilma vaikutti hyvältä eikä pahaa hajua enää huomattu. Päätettiin ottaa Oceanus koekäyttöön (vain paineilmakäyttöä) ja katsoa onko paineilma jatkossa OK. § 6. Pullotäyttöjen vastuukysymykset. Vastuu pullojen täytöstä on täyttäjällä. Jokainen täyttää omat pullonsa. Myös seuran ulkopuoliset henkilöt, jotka tarvittaessa saavat opastusta täytön suhteen, täyttävät pullonsa itse. § 7. Sähkötauluhuoneen käyttö varastona. Kari kyselee saako sähkötauluhuoneen pesualtaat ja kaapit poistaa ja rakentaa hyllyjä tilalle tavaroiden säilytystä varten. § 8. Avovesi-introjen maksukuviot. Jos introlla käytetään seuran laitteita tai tiloja, niin introjen tuotto tilitetään seuralle hinnaston mukaisin hinnoin. Jos intron pitäjä käyttää muita kuin seuran laitteita, niin intron pitäjä tehköön maksujen suhteen kuten parhaaksi näkee. § 9. Leiritilanne. Saltstraumenin järjestelyt kunnossa. 12 mökkiä, 7 karavaanaria, 1 telttapaikka. Kari kyselee Kattilankallan leiriä varten meripelastusseuran mökkiä. Raajärven kaivosleirin järjestelyt kunnossa. Juuso järjestää mahdollisesti P3-kurssin Raajärvellä, mikäli saa apukouluttajia mukaan. Jukkaa kysellään syysleirin järjestäjäksi (Saarijärvi). Juhani hoitaa Hossan leirin järjestelyjä. § 10. Victoria. Jouni on toiminut puuhamiehenä Victorian kanssa ja vene saatiin katsastettua. Juha aikoi puuhailla äänieristyksen parantamisen kanssa. Jouni ja Juhani ovat olleet Juhan kippariopissa. § 11. Koulutustilanne. P2- ja P3 –kursseista ei ollut kuulunut kyselyjä ainakaan jäsenrekisterinpitäjälle saakka. Jos tulijoita on, niin Juuso mahdollisesti järjestää P3-kurssin. Raahelaisten kanssa saatetaan tehdä yhteistyötä P3:n suhteen. § 12. Ilmoitusasiat. Ei illmoitusasioita. § 13. Muut esilletulevat asiat (<1 minuutti). Sukellustarvike.fi:n sponsorointisopimus Suunniteltiin alustavasti Mikan kanssa sponsorointisopimusta seuran webbisivuilla mainostamisen ja Messipäivystysten yhteydessä tehtävän sukellustarvikkeiden myynnin suhteen. § 14. Seuraava kokous. Seuraava kokous kutsutaan koolle erillisellä kutsulla. § 15. Puuhapisteet. Puuhapistelistan vanhoja kohtia ei päivitetty tässä kokouksessa. *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 12.04.2006 Paljonko saataisiin Victorian myynnistä/romutuksesta? Juha Haapajärvi Kesken 12.04.2006 Laitevuokrauskirja Juha Haapajärvi Kesken 17.05.2006 Palkitsemisasiat Kari Meriläinen Kesken 29.06.2006 Kompuroiden tuntimittarit Pasi Lassila Kesken 29.06.2006 Kopuroiden käyttöohjeistus Tommi Salminen / Pasi Lassila Kesken 29.06.2006 Sähkötauluhuoneen käyttömahdollisuudet varastona Kari Meriläinen Kesken § 16. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen 21:00. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* *Oulussa ____.____._______* Johtokunnan kokous - esityslista *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 08.06.2006 klo 19:15 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnäolijat**: *Kari Meriläinen (pj), Juha Haapajärvi (siht), Tommi Salminen, Jukka Pelttari, Pasi Lassila, Jouni Herronen, Miia Vauhkonen, Juhani Nikula. Johtokunnan ulkopuolelta: Markus Haataja (www-sivut). § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous avattiin klo. 19:45 ja todettiin päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Kahden edellisen kokouksen pöytäkirjat allekirjoitettiin jo ennen kokousta. § 3. NX-täytöt. /”Hinnastoon on muotoiltu hapen maksullisuus seuraavasti: "Nitrox-sekoitukseen Oceanuksella sekä ensiapukäyttöön happi on ilmaista. Muuhun käyttöön maksullista." Oceanus ei ole nyt käytössä, joten onko tarvetta tehdä muutoksia hinnastoon?”/ Päätös: Seuralla ei ole tällähetkellä virallista nitroxtäyttölaitteistoa, mutta jos jollain jäsenellä on itsellään mahdollisuus sekoittaa nitroksia, niin happea saa käyttää maksutta sekoitettessa pulloon enintään 40% seosta muuhun kuin dekokäyttöön. Otetaan hinnastosta pois maininta Oceanuksesta. § 4. Victoria-status. ( Juhani saapui tässä välissä paikalle) Jouni on puuhannut keskiviikolle 14.6. moottorinhuoltotapahtumaa. Tarkoituksena vaihtaa ainakin öljyn- ja polttoaineensuodattimet sekä venttiilikopan tiiviste. § 5. Messin avaimet. Messin avaimet ja käyttökoulutus on annettu seuraaville: Kaarina Jormalainen, Markus Haataja, Jouni Herronen. Jäljellä on vielä Timo Karjalaiselle tarkoitetut avaimet, mutta niitä ei ole vielä luovutettu. § 6. Palkitsemiset (mm. Sarin & Jyrkin ehdotukset) Sukeltajaliiton Sari Häkkisen ja Jyrki Sariolan taholta oli tullut viestiä positiivisista kokemuksista seurojen aktiivitoimijoiden palkitsemisesta. Harkittiin aktiivikouluttajien palkitsemista hallimärkäpuvuilla tai vastaavalla sukellustavaralla kannustukseksi toiminnan jatkamiseen. § 7. Seurayhteistyö Kari aikoi soitella lähiseutujen sukellusseuroihin ja kysellä alustavasti kiinnostusta yhteistyöhön mm. P2- ja P3 -kurssien järjestämisessä. § 8. Sukeltajaliiton edustajien vierailut. (Juha saapui tässä välissä paikalle) Sari Häkkinen ja Jyrki Sariola tapasivat parilla edellisellä viikolla seuran aktiivijäseniä. Vesimiehissäkin todettu talkoohengen hiipuminen kuulosti olevan ongelmana muissakin Suomen seuroissa ja vielä pahempi tilanne kuulosti olevan ulkomaisissa seuroissa. Norppatoiminta kiinnostaa kuulemma kovasti suurta yleisöä. Joissain seuroissa on kerralla kymmenittäin norppia opettavana ja paikat menevät kuin kuumille kiville. Norppakeskustelujen tuloksena Kari on päättänyt lähteä syksyllä norppaohjaajakurssille. § 9. Seuran WWW-sivujen esittely. Markus Haataja kävi kertomassa seuran uusien WWW-sivujen ominaisuuksista. Päällimmäisenä ajatuksena uusissa sivuissa on se että tietojen päivittäminen ei ole yhden ihmisen vastuulla, vaan esimerkiksi tapahtumien järjestäjät voivat päivittää tietoja itse suoraan sivuille. Vesimiehet.fi –loppuisia sähköpostiosoitteita ollaan saamassa käyttöön kuten myös uusi sähköpostilista. § 10. Kompressorivastaava. /”Työ- ja sukelluskiireet verottavat kompuravastaavan aikaa siinämäärin että hommia olisi siirrettävä muiden harteille.”/ Keskustelun lopputulos: Jukka kyselee sähköpostilistalla uutta innokasta kompuravastaavaa. Suunniteltiin järjestettäväksi ”kompuranhuoltokurssi”, jotta useampikin ihminen osaisi hoitaa yksinkertaisimmat huoltohommat. Myös www-sivuille ajateltiin laittaa ohjeita ainakin helpoimpiin huoltotoimenpiteisiin. § 11. Ilmoitusasiat. Miia kertoi että Norpille ollaan tekemässä ensivuodelle toimintasuunnitelmaa. § 12. Muut esilletulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita asioita. § 13. Seuraava kokous. Seuraava kokous 29.6. klo. 19:30. § 14. Puuhapisteet. *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 12.04.2006 Victorian kipparisäännökset Juha Haapajärvi Tehty 12.04.2006 Paljonko saataisiin Victorian myynnistä/romutuksesta? Juha Haapajärvi Kesken 12.04.2006 Laitevuokrauskirja Juha Haapajärvi Kesken 12.04.2006 Kuomukärryn rekisteriotteen uusinta. Juuso Mettälä/Markku Heiskari Tehty 17.05.2006 Victorian vesillelaskuaikataulu Juha Haapajärvi Tehty 17.05.2006 Raatin tyhjennys Markku Heiskari Tehty 17.05.2006 Palkitsemisasiat Kari Meriläinen Kesken 17.05.2006 Raajärven leirin majoitus ym. Pasi Lassila Tehty 17.05.2006 Messin avaimien kuittauslomake. Kari Meriläinen Tehty 17.05.2006 Lista avaimenhaltijoista ja listan toimitus Jukka P:lle. Tommi Salminen Tehty § 15. Kokouksen päättäminen Päätettiin kokous klo 21:26. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* *Oulussa ____.____._______* Johtokunnan kokouspöytäkirja *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous * *Aika**:* 17.05.2006 klo 18:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnäolijat**: *Kari Meriläinen (pj), Markku Heiskari(vara-pj), Nico Heiskari, Juha Haapajärvi (siht), Tommi Salminen, Pasi Lassila, Jukka Juntunen, Juhani Nikula. § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi ja puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18:10. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Siirrettiin pöytäkirjojen allekirjoittaminen seuraavaan kokoukseen. § 3. Venerannan vartiovuorot. Matti Karppinen on varannut 21.5. ja 28.5 vartiovuorot. Muutamia vuoroihin ilmoittautuneita on jo, mutta lisää kaivattaisiin. Yöt jaettaneen n. 2-4 tunnin vuoroihin. Kari hätyyttelee vielä sähköpostilistan kautta lisää vahtivuorolaisia. § 4. Sukeltajaliiton kevään yleiskokous. Matti Karppinen oli käynyt paikalla ja kertonut kokouksen kuulumisia ainakin Karille. Matille päätettiin korvata kokousreissun polttoainekulut 170eur. § 5. Victoria. Kari ja Matti M. hitsailivat keulaluukun saranat ja peräsimen kiinnitykset kuntoon. Juha kyselee satamasta veneen laskemisen aikataulua. Sataman nosturi ei ole käyttökunnossa, joten veneet lasketaan veteen paikalle tilattavalla nosturiautolla. Kriittisiä huoltokohteita ei ole tiedossa ja vesillelaskua varten ainoa pakollinen toimenpide pitäisi olla pohjaproppujen asennus. Loput huoltotoimet voi tehdä tarvittaessa vedessä. Jounin listaamat huoltotoimet: - Potkurinakselin rasvaus (vaseliini loppui kesken) - Akut paikalleen (Tommi on ladannut veneen isot akut (2kpl), jotka ovat Messillä) - Moottorin venttiilikopan tiivisteen vaihto (tiiviste puuttuu) - Polttoaine- ja öljynsuodatinten vaihto (suodattimet puuttuu) - Jäähdytysnesteet koneeseen (vesipumppuun tarvitaan tiivisteliimaa ja nesteen joukkoon olis varmaan hyvä laittaa vähän jäähdytinnestettä) - kansiluukkujen sisäpinnat pitäis hinkata ruosteettomiksi ja maalata (maalit, teräsharjat, pensselit ym ovat jo Victorialla ) - Puuttuvien hytin oven ikkunalistojen uusiminen (silikonia & listoja uupuu) - Toisen sähköisen pilssipumpun vaihto (takuuseen?) ja asennus - Äänieristyksen parannusta (muutama äänieristyslevy on Victorialla) - Yleistä siivousta ja pientä fiksausta § 6. Raatin uimahallin tyhjennys. Raatin halli on kiinni 27.5 - 25.6.2006. Markku organisoi helatorstain norjanleiriin liittyen sähkökompressorin noutamisen pois Raatista 22.5. ja samalla otetaan mukaan pullot ja mahdollisuuksien mukaan loputkin seuran tavarat, jotka täytyy siirtää kesäksi Messille. Norjan leirin jälkeen sähkökompressori jätetään kärryyn valmiiksi kevätleiriä varten, ellei täyttäjiä ole ennen kevätleiriä Messillä niin paljoa että haluavat kantaa sen sisälle. Helatorstain leiriläiset palauttavat bensakanisterit leirin jälkeen täytenä Messille. § 7. Messin avaimet. On teetetty 4 sarjaa uusia avaimia ja uusiksi avaimenhaltijoiksi on ehdotettu seuraavia: Jouni Herronen, Kaarina Jormalainen, Timo Karjalainen, Markus Haataja. Avaimet voidaan luovuttaa kunhan ko. henkilöille on annettu perehdytys mm. hälytyslaitteen käyttöön ja kysytty haluavatko he ottaa vastaan avaimenhaltijan vastuut ja velvollisuudet (Messin viikkopäivystykset, oven avaamiset muulloinkin kuin päivystysaikoihin silloin kun joku soittaa ja haluaa ilmaa, mahdollisesta itseaiheutetusta hälytyksestä saadun laskun maksaminen). Kari tekee avaimien kuittauslomakkeen. § 8. SePe:n avustukset. Päätettiin olla maksamatta avustusta palvelua varten, jonka toteutuminen on epävarmaa ja jonka yhteiskunnan kuuluisi kustantaa. § 9. Palkitsemiset. Suunniteltiin pitkäaikaisesti seuran hyväksi työtä tehneiden henkilöiden palkitsemista tämän vuoden pikkuojulujen yhteydessä. Kari tarkistaa nykyiset liiton huomionosoitusten hakukäytännöt. Todettiin samalla että ensivuonna seura täyttää 30 vuotta, joten merkkipäiväjuhlallisuudet järjestettäneen vuoden 2007 pikkujoulujen yhteydessä. § 10. Koulutus. Keskusteltiin koulutuksen jatkumisesta seurassa ja todettiin että koulutuksen jatkumiseksi tulisi jatkossakin pyrkiä pitämään P1-P3 tason kursseja että saataisiin jatkuvasti ehdokkaita kouluttajakursseille ja sitä kautta uusia kouluttajia. § 11. Laitevuokrat. Pidetään aktiivisimmalla sukelluskaudella kaksi Messipäivystystä viikossa. Laitteita vuokrataan kerrallaan puoleksi viikoksi tai koko viikoksi. Puolen viikon vuokra on 20eur, koko viikon 40eur. Yhden sukelluksen vuokra on 10eur, joten jos puolen viikon aikana aikoo sukeltaa vain kerran, niin maksu on 10 eur. Jos koko viikon aikana aikoo sukeltaa vain 1, 2 tai 3 kertaa, on maksu vastaavasti 10, 20 tai 30 eur. Viikko-, tai puoliviikkovuokran maksanut saa sukeltaa mielensä kyllyydestä samalla taksalla maksamansa ajan. Messille laitetaan varauskirja, johon laitepaketin vuokraajat merkitsevät varauksensa. Jos laitepakettia ei palauteta vuokra-ajan päätyttyä, peritään vuokraajalta ensimmäiseltä puolen viikon ylitykseltä puolen viikon vuokra (20eur) ja sen jälkeisiltä puolen viikon ylityksiltä täyden viikon vuokra (40eur). Varauskirjaan merkitään mahdolliset laitteessa havaitut viat ja puutteet ja ilmoitetaan näistä myös laitevastaavalle, jonka yhteystiedot löytyvät varauskirjasta. Vuokrapullot palautetaan varastoon aina _täytenä._ § 12. Sukeltajaliiton ehdollepanotoimikunnan nimitys. Markku Heiskari on nimitetty Sukeltajaliiton ehdollepanotoimikunnan jäseneksi. Markun kautta on nyt siis mahdollista saada asetetuksi ihmisiä ehdolle Sukeltajaliiton hallitukseen. § 13. Ponttooniveneen (Madeleine) kipparivaatimukset. Ponttooniveneen kipparin vaatimuksia: veneen käsittelytaidot (turvallinen ankkurointi, laituriinajo, tavallisimpien vikatilanteiden hallinta jne.), kohteena olevan merialueen tuntemus (karit, matalikot), meriliikennesääntöjen tunteminen (merimerkit, väistämissäännöt jne.) sukelluskohteen/kohteiden sijainnin tuntemus ja turvallisen reitin osaaminen kohteelle ja takaisin, omien rajojensa tunteminen, hyvän merimiestavan sekä lakien tunteminen ja noudattaminen, kyky kysyä osaavammilta ihmisiltä neuvoja jos jokin asia on vähänkään epäselvää vesille lähdettäessä, oikea asenne yhteisen omaisuuden käsittelyyn. Päätettiin että ponttooniveneen kippariluvan voi myöntää joku jolla itsellään on ennestään kipparilupa, sen jälkeen kun on antanut uudelle kipparille veneen käsittelykoulutuksen (vesillä) ja varmistanut että ehdokas hallitseen veneen käsittelyn ja täyttää ylläluetellut kipparivaatimukset. § 14. Kesän Norjanleiri. Pasi on varannut 10kpl mökkejä Saltstraumenista, Saltstraumen-camping -leirintäalueelta. Mökkejä on vapaana enää 1,5. Karavaanaripaikkoja löytyy runsaasti. § 15. Syksyn kaivosleiri. Pasi on suunnitellut syksyn kaivosleiriä Raajärvelle. Majoitus, kompressorisähköt ym. saataneen ravintola Mainarin kautta. Pasi soittelee paikanpäälle lähiaikoina ja varmistaa tilanteen. § 16. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita. § 17. Muut esilletulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita esilletulevia asioita. § 18. Seuraava kokous. Seuraava kokous 8.6. klo. 19:15 Messillä. § 19. Puuhapisteet. *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 12.04.2006 Uimahallivuorojen haku. Kari Meriläinen Tehty 12.04.2006 Victorian kipparisäännökset Juha Haapajärvi Kesken 12.04.2006 Victorian vesillelaskumahdollisuuksien selvittäminen Juha Haapajärvi Tehty 12.04.2006 Paljonko saataisiin Victorian myynnistä/romutuksesta? Juha Haapajärvi Kesken 12.04.2006 Laitevuokrauskirja Juha Haapajärvi Kesken 12.04.2006 Kuomukärryn rekisteriotteen uusinta. Juuso Mettälä Kesken. 17.05.2006 Victorian vesillelaskuaikataulu Juha Haapajärvi Kesken 17.05.2006 Raatin tyhjennys Markku Heiskari Kesken 17.05.2006 Palkitsemisasiat Kari Meriläinen Kesken 17.05.2006 Raajärven leirin majoitus ym. Pasi Lassila Kesken 17.05.2006 Messin avaimien kuittauslomake. Kari Meriläinen Kesken 17.05.2006 Lista avaimenhaltijoista ja listan toimitus Jukka P:lle. Tommi Salminen Kesken § 20. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen 19:30. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* *Oulussa ____.____._______* Johtokunnan kokous 2/2005 *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous * *Aika**:* 12.04.2006 klo 18:00 *Paikka**:* Messipojantien kerhotila, Toppila *Läsnäolijat**: *Kari Meriläinen (pj), Juha Haapajärvi (siht), Tommi Salminen, Jukka Pelttari, Miia Vauhkonen, Pasi Lassila. § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi ja puheenjohtaja avasi kokouksen n. klo 18:05. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen. Ei pöytäkirjoja allekirjoitettavaksi. § 3. Esityslista. Hyväksyttiin esityslista muutoksin. § 4. Sukeltajaliiton kokousedustajan matkakulut. Keskusteltiin Karppisen Matin valtakirjasta. Maksetaan polttoainekulut, n. 150 €. § 5. Pienen muoviveneen vuokraus Sukellushossa ry:lle. Hyväksyttiin puheenjohtajan jo tekemä sopimus. Vuokra 15eur/vuorokausi. § 6. Jäsenten aktivointi. Keskusteltiin asiasta. Ajateltiin mahdollisuutena jopa luopua joistakin seuran ydintoiminnoista kuten kouluttamisesta. Mietitään seuran maksu- ja kurssipolitiikkaa. § 7. Koulutus- ja kurssituspolitiikka. Pyritäänkö Oulussa enää järjestämään kaikki CMAS tarjonta kuin tähän asti. NAUI? Keskusteltiin asiasta. Mahdollisesti annetaan kouluttajille oikeus pitää omia kaupallisia kursseja seuran tiloissa ja halliajalla. Ei kuitenkaan päätöksiä. § 8. Kevään P1-kurssin budjetti. Hyväksyttiin Juuson esityksen mukaisena. § 9. Uimahallivuorojen haku. Kari Meriläinen hoitaa, Jukka Pelttari avustaa. § 10. Kuomukärryn rekisteriotteen uusinta Juusolle toimitettu valtakirja, Juuso hoitaa homman. § 11. Ponttooniveneen kipparivaatimukset Pyritään harmonisoimaan samanlaisiksi kuin Victoriassa. Juha etsii nykyiset Victorian kipparisäännökset. Pyritään muokkaamaan näistä soveltuvat yhteiset säännökset. § 12. Webbi – tilannekatsaus. Tuotiin johtokunnalle tiedoksi: Vastuuhenkilö Markus Haataja. Sponsorointia käytetään mahdollisuusksien mukaan. Puheenjohtaja saa tarvittaessa hyväksyä/hylätä pikaisesti päätettävät sponsorointitarjoukset. Sponsorien mainokset eivät saa häiritä sivujen käyttöä. Tarvittaessa käytetään seuran ulkopuolista työtä, mikäli kustannukset hoituvat introlla. § 13. Ohjatun sukellustoiminnan järjestäminen kesällä 2006 Pyritään järjestämään säännöllinen järjestetty sukellustoiminta alkukesälle. Jukka P. laatii listan vetäjistä. § 14. Victoria. Juha selvittää saadaanko vene vesille ja onko kiinnostusta ylipäätään toimia veneestäkäsin. Vaihtoehtoisesti Juha selvittää mitä veneestä voisi saada myynnissä tai romutuksessa. § 15. Leiristatus. Norja Kevät: OK. Norja kesä: Bodö. Pasi soittelee ensiviikolla. Kattilankalla: Kari järjestää jos Viktoria ei ole vesillä, muuten Juha. Syksyn kaivosleiri: Etenee, Pasi hoitaa. § 16. Messin ovenavaajat kesällä 2006. Jukka selvittää kellä avaimet ja laatii listan päivystysvuoroista. Elokuussa pyritään pitäämään ovet auki kahdesti viikossa. Torstain lisäksi maanantaina. § 17. Nitroxtilanne. Ei lopullista ratkaisua tai päätöksiä. Oceanus vaatii huollon NX-kuvioista riippumatta. Vaihtoehtoina NX-täyttöjen hoitoon mietittiin seuraavia: - varastopullo, johon tehdään osapainetäytöllä valmista 40% kaasua piiskattavaksi sukelluspulloihin ilman alle/päälle - osapainetäyttö (vaatii happiyhteensopivat pullot) § 18. Laitevuokrausvastaava. Päätettiin käyttää varauskirjaa. Juha tekee kirjan. § 19. Norppatilanne. Todettiin että Anni Mäkelä käynyt kurssin ja 4l pulloja hankittu 4kpl Norppia varten. § 20. Ilmoitusasiat. Ei ilmoitusasioita. § 21. Muut esilletulevat asiat (<1 minuutti). Ei muita esilletulevia asioita. § 22. Seuraava kokous. Seuraava kokous 17.5.2006 klo. 18:15 Messillä. § 23. Puuhapisteet. *Päivämäärä* *Kuvaus* *Vastuuhenkilö* *Tilanne* 12.04.2006 Uimahallivuorojen haku. Kari Meriläinen Kesken 12.04.2006 Victorian kipparisäännökset Juha Haapajärvi Kesken 12.04.2006 Victorian vesillelaskumahdollisuuksien selvittäminen Juha Haapajärvi Kesken 12.04.2006 Paljonko saataisiin Victorian myynnistä/romutuksesta? Juha Haapajärvi Kesken 12.04.2006 Laitevuokrauskirja Juha Haapajärvi Kesken 12.04.2006 Kuomukärryn rekisteriotteen uusinta. Juuso Mettälä Kesken. § 24. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen n. 19:00. *Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat:* * * *__________________________ __________________________* *Oulussa ____.____._______* 31.3.2005 * Oulun Vesimiehet ry Johtokunnan kokous 3/2005 * *Aika:*31.3.2005 klo 17:00 ** *Paikka:*Messipojantien kerhotila, Toppila ** *Läsnäolijat: *Jaakko Lukkarila (pj), Markku Heiskari (siht), Esa Vuoppola ja Tommi Salminen sekä Miia Vauhkonen (vj) § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:00 toteamalla sen sääntöjen mukaan päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin 2.3.2005 kokouksen pöytäkirja. § 3. Toimintakertomuksen vuodelta 2004 käsittely Käsiteltiin toimintakertomus vuodelta 2004. Päätettiin hyväksyä se muutoksin ja esittää hyväksyttäväksi yleiskokoukselle. § 4. Kaivosleirin siirtäminen Käsiteltiin kaivosleirin ajankohtaa uudelleen. Päätettiin siirtää kaivosleiri pidettäväksi 16.-18.9.2005. Perusteluna kokemusperäinen olettamus paremmasta näkyvyydestä uutena ajankohtana. § 5. Yksityiskurssit Todettiin, että johtokunta ei ole tietoinen seuran nimissä mahdollisesti järjestetyistä yksityiskursseista. Päätettiin, että Markku selvittää Sukeltajaliitosta sinne tehdyt kurssi-ilmoitukset ja raportoi mahdollisesti pidetyt luvattomat ja luvalliset kurssit johtokunnalle sähköpostitse. § 6. Katalysaattorin hankkiminen Bauer Oceanus -hengitysilmakompressoriin Päätettiin hankkia pakokaasukatalysaattori Jukka Raumanilta Bauer Oceanus –kompressoriin. Hintakatoksi asetettiin 120 euroa. § 7. META Todettiin, että Oulun Meripäivät eivät aiheuta kustannuksia seuralle. Päätettiin osallistua mahdollisuuksien mukaisesti meripäiville olemalla esillä tapahtumassa. Mahdolliset sateensuojat ja laituripaikka Victorialle on sovittava erikseen. Esa Vuoppola hoitaa asiaa. Todettiin, että sihteeri ei ole toimittanut Markku Heiskarille allekirjoitettua pöytäkirjanotetta edellisestä kokouksesta nimenkirjoitus- ja tilinkäyttöoikeudesta. Todettiin, että Jaakko Lukkarila on toimittanut avustushakemuksen liikuntalautakunnalle määräajassa. Avustushakemus perustuu vuoden 2004 toimintaan liikuntalautakunnan ohjeiden mukaisesti. Päätettiin, että Esa Vuoppola toimii toistaiseksi vastuuhenkilönä kesän Meripäivien suuntaan seuramme osalta. § 8. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 17:52 2.3.2005 * Oulun Vesimiehet ry Johtokunnan kokous 2/2005 * *Aika:*2.3.2005 klo 18:00 ** *Paikka:*Messipojantien kerhotila, Toppila ** *Läsnäolijat: *Jaakko Lukkarila (pj), Markku Heiskari (siht), Esa Vuoppola ja Tommi Salminen sekä asiantuntijana Pasi Lassila § 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:00 toteamalla sen päätösvaltaiseksi. § 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin 20.1.2005 kokouksen pöytäkirja. § 3. Vesipostin julkaisuaikataulusta ja sisällöstä päättäminen Päätettiin vuoden 2005 Vesipostille seuraavat ilmetysmispäivät ja karkea sisältörunko: ** *1/2005 *15.3.2005: Yleiskokouksen kokouskutsu, esityslista ja tilinpäätösraportteja vuodelta 2004, Operaatio "JääNalle", toimintakalenteri vuodelle 2005, hallivalvojamuistutus, kurssijuttuja Juusolta ja mahdollisesti juttu Punaisella merellä syystalvella käyneiltä. [Ilmestymisajankohta on sidottu sääntöihin.] ** *2/2005* 9.5.2005: Kevätleiri 27.-29.5.2005, Norjan leiri 2.-9.7.2005, Hylkyleiri 22.-24.7.2005, Hossan leiri 5.-7.8.2005 ** *3/2005* 20.7.2005: Juttu päättyneestä Norjan leiristä, Hallivuorot syksyllä, Kaivosleiri Paakkilassa 2.-4.9.2005, Syysleiri 21.-23.10.2005 ** *4/2005* 5.10.2005: Yleiskokouskutsu, esityslista, talousarvio vuodelle 2006 sekä toimintasuunnitelmaehdotus vuodelle 2006, pikkujoulukutsu Lisäksi jokaisessa numerossa on puheenjohtajan tervehdys ja toimituksen päättämä muu aineisto. § 4. Yleiskokouksen koollekutsuminen Päätettiin kutsua koolle sääntömääräinen kevätkokous 31.3.2005 klo 18:00. Paikkana Messipojantie 10:ssä sijaitseva kerhotila. Kutsu ja esityslista lähetetään viimeistään 11.3.2005 postitettavan Vesipostin numeron 1/2005 mukana. § 5. Operaatio JääNalle 2005 Jukka Pelttari on järjestänyt Vaalan Saarijärvelle perinteisen jään alle sukellusleirin. Jukka ja Tommi vastaavat järjestelyistä ja avannontekokaluston kuljettamisesta paikalle. § 6. Tapahtumakalenteri vuodelle 2005 Todettiin, että tapahtumakalenteri tuli käsiteltyä kohdassa §3 Vesipostin sisältörungon yhteydessä. Kaudella 2005 on seuraavat leirit: 19.-20.3.2005 Operaatio JääNalle, Jukka Pelttari järjestää 16.-17.4.2005 Lasketteluviikonloppu Rukalla, Jaakko Lukkarila järjestää 27.-29.5.2005 Kevätleiri, P1 kurssileiri, Juuso Mettälä järjestää 2.-9.7.2005 Norjan leiri Lofooteilla (Örsvågsvär), Pasi Lassila järjestää 22.-24.7.2005 Hylkyleiri Kattilankallassa, Esa Vuoppola järjestää 5.-7.8.2005 Hossan leiri Suomussalmella, vastuuhenkilö avoin 2.-4.9.2005 Kaivosleiri Tuusniemen Paakkilassa, vastuuhenkilö avoin 21.-23.10.2005 Syysleiri Rokualla, tarkka paikka ja vastuuhenkilö avoin § 7. Norjan leiri 2005 Todettiin, että Pasi Lassila vastaa järjestelyistä. Leirin ajankohta on 2.-9.7.2005 ja paikkana Örsvågsvär Lofooteilla. Käyttöömme on varattuna 10 5 hengen hyvätasoista mökkiä sekä useita matkailuauto/-vaunupaikkoja. Mökkien hinta on noin 130EUR/hlö/viikko. Pasi ottaa vastaan ilmoittautumiset ja vastaa käytännön järjestelyistä. § 8. Yhdistysrekisteri-ilmoitus Päätettiin, että Jaakko huolehtii yhdistysrekisteriin tehtävän nimenkirjoitusilmoituksen tekemisestä. § 9. Liikuntalautakunnan avustushakemus vuoden 2004 toiminnan perusteella Todettiin, että Jani Huhtamella on lupautunut tekemään avustushakemuksen liitteineen. Päätettiin että annetaan tehtävä Janin vastuulle. § 10. Kurssitoiminta Todettiin, että A.S. ei lupauksestaan huolimatta pitänyt P2 kurssia syksyllä 2004. Juha Haapajärvi on kysellyt muita kouluttajia kurssille. Päätettiin. että kurssi pidetään keväällä 2005 mikäli resurssit riittävät. Ainakin Tommi Salminen avustaa Juhaa. Todettiin, että uusi P1 –kurssi alkaa 20.3.2005, vastuukouluttajana Juuso Mettälä. Kurssille mahtuu 8 aloittavaa sukeltajaa. § 11. Kirjanpitoaineiston puuttumisen toteaminen Todettiin, että kirjanpitoaineisto vuosilta 1999 ja 2001 on Tapani Kemppaisella. Päätettiin karhuta aineisto Tapanilta seuralle. § 12. META Todettiin, että seuran käyttöön on hankittu DVD-soitin. Soitin on käytettävissä jo alkavan P1 –kurssin aikana. Päätettiin jakaa Pentti Parkkilan lahjoittama "Sukeltajien taustavoimille" –kiertopalkinto tänä vuonna xxxxx (poistettu verkkoversiosta). Palkinto jaetaan kevätleirin yhteydessä. Todettiin seuralla olevan jonkin verran saatavia aikaisemmilta vuosilta. Päätettiin ostaa seuralle toinen jääkaira. Päätettiin, että Tommi Salminen tekee videoprojektorille hyllyn kerhotilan väliseinään. Päätettiin, että sihteeri Huhtamella toimittaa Markku Heiskarille allekirjoitetun pöytäkirjanotteen edellisestä kokouksesta nimenkirjoitus- ja tilinkäyttöoikeudesta. Todettiin, että Jari Valvio on pyytänyt seuraesitteitä käyttöönsä. Markku toimittaa sähköisen version Jaakolle, joka toimittaa esitteet väritulosteina Jarille. Päätettiin, että Esa Vuoppola toimii toistaiseksi vastuuhenkilönä kesän Meripäivien suuntaan seuramme osalta. § 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 19:40 20.1.2005 * Oulun Vesimiehet ry Johtokunnan kokous * *Aika:*20.1.2005 klo 18:00 ** *Paikka:*Messipojantien kerhotila, Toppila ** *Läsnäolijat: *Jaakko Lukkarila (pj), Jani Huhtamella (siht), Markku Heiskari (puhelimitse), Esa Vuoppola, Tommi Salminen ja Miia Vauhkonen. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:00 Todettiin, että kokous on päätösvaltainen. Johtokunnan järjestäytyminen, sekä seuran toimihenkilöistä päättäminen Valittiin seuraavat toimihenkilöt vuodelle 2005: Varapuheenjohtaja Esa Vuoppola Sihteeri Jani Huhtamella Taloudenhoitaja Markku Heiskari Tiedottaja Päivi Kangasniemi Jäsenrekisterin hoitaja Juhani Nikula Koulutusvastaava Juuso Mettälä Päätettiin antaa seuran nimenkirjoitus- ja tilinkäyttöoikeus taloudenhoitaja Markku Heiskarille. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Hyväksyttiin edellisen kokouksen (30.2.2007) pöytäkirja. Avantouinnin SM 2005 Todettiin, että seuran palveluja ei tarvita ko. tapahtumassa. Raatin hallivuorojen valvojalista Päätettiin, ohjeistaa valvojia siten, että edellisen viikon valvoja lähettää listalle muistutusviestin valvojan tarpeesta, mikäli listalla ei nimeä seuraavalle viikolle ole. Tilinpäätös 2004 Hyväksyttiin tilinpäätös 2004. Päätettiin rahastoida 6000 euroa veneenvaihtorahastoon ja kirjata tilikaudon tulos kirjanpidon voitto/tappiotililiie. Päätettiin esitää tilinpäätös tilintarkastajille kun loput kuitit on saatu Tapani Kemppaiselta ja tämän jälkeen esittää tilinpäätös yleiskokoukselle. P1 kurssin hinta Päätettiin pitää P1 kurssin hinta ennallaan 450 eurossa. Lähikouluttajakurssin budjetti Hyväksyttiin budjetti Juuso Mettälän esityksen mukaisesti: Oppilaspaketit á 250€ 8kpl -2000€ Kahvitukset -15€ Kopiokulut -15€ Kouluttajan matkakulut -10€ yhteensä -2040€ Kompressorin huolto Annettiin Esa Vuoppolalle valtuudet hankkia "bensa-mariner"-kompressoriin tarvittavat osat. (hinta arvio 700 – 800 euroa) Norppakurssin budjetti Kurssin kulut 15€/osallistuja, sisältää kortin ja t-paidan. Kurssin hinnaksi päätettiin 20€/osallistuja. Samalla päätettiin hankkia 2 kpl norppien perusvälinepaketteja. Kulut otetaan perusvälinebudjetista. Ilmoitusasiat Kouluttajien saunailta pidetään 29.1.2005. Tilaisuuden järjestelyistä vastaa Jani Huhtamella. META Todettiin, että sukelluspöytäkirjoja täytyy alkaa toimittamaan sihteerille, jotta saamme tehtyä liikuntalautakunnalle avustushakemuksen.. Operaatio Jäänalle pidetään keväällä Saarijärvellä. Jukka Pelttaria tiedustellaan järjestäjäksi. Päätettiin hankkia seuralle dvd-soitin. Markku Heiskari hoitaa asian. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 19:20 1.12.2004 ** *Johtokunnan kokous* ** *Aika:*1.12.2004 klo 17:30 ** *Paikka:*Messipojantie, Toppila ** *Paikalla: *Markku Heiskari (pj, siht), Esa Vuoppola, Marjo Rusanen, Tommi Salminen, Jukka Pelttari ja Juha Haapajärvi (varaj.) §1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17:30 §2 Lähikouluttajakurssi ja sen teoriatilat Päätettiin, että Jukka Pelttari hankkii toimitiloihin koulutuskäyttöön sopivat pöytäkalusteet. Jukka kalustaa tilan koulutusvastaavan estiyksen mukaisesti. Tila on koulutuskäytössä ensimmäisen kerran lähikouluttajakurssilla keväällä 2005. Arto Turkka hyväksyttiin vielä mukaan kurssille. §3 Kouluttajien saunailta Päätettiin, että Jani Huhtamella järjestää koulutuksesta kiinnostuneille saunaillan koulutusvastaavan ohjeiden mukaisesti. Paikka Lassila&Tikanojan saunatilat tai joku muu vastaava saunatila. §4 Pikkujoulun tilannekatsaus Todettiin, että pikkujouluun on ilmoittautunut 29 henkeä. Näistä 25 on maksanut illalliskortin määräaikaan mennessä. Muilta sen perimisestä vastaa Jani Huhtamella. Todettiin, että Teekkariyhdistys on ilmoittanut että Teekkaritalon sauna ei olekaan käytössämme. Tästä ei aiheudu ongelmia pikkujoulun järjestelyissä. §5 Vesimessin avaimista päättäminen Päätettiin, että Tapani Kemppaisen avaimet siirretään Pasi Lassilalle tällä päivämäärällä. Pasi hakee itse avaimet Tapanilta. Tommi Salminen vastaa siitä, että Pasi saa tarvittavan opastuksen hälytyslaitteiden käyttöön ja saa tiedon vastuistaan ja velvollisuuksistaan avaimenhaltijana. §6 MKL-3232 veneen ostotarjouksen tekemisestä päättäminen Keskusteltiin pitkään Merenkulkulaitoksen myyntiin laittamasta yhteysveneestä MKL-3232. Vene on 10.3m pitkä, 17 000 kg painava ja on varustettu 2x191kW MAN dieselmoottoreilla. Huippunopeus liu’ussa on 32 solmua. Vene on varustettu tutkalla, GPS:llä ja meri VHF:llä. Polttoaineenkulutus kevyellä kuormalla plaanissa on arviolta 70 l/h. Raskaammalla kuormalla polttoaineen kulutus on luokkaa 100 l/h. Veneessä ei ole käytännössä lainkaan kansitiloja. Vene ei isoista moottoreistaan huolimatta pysty nousemaan liukuun kuuden sukeltajan ja sukellusvarusteiden kanssa mikäli polttoainetankeissa on enemmän kuin 1/3 polttoainetta. Veneessä ei myöskään ole hengitysilmakompressorille järkevää sijoituspaikkaa. Veneen kansi- ja hyttikapasiteetti ei riitä edes kuudelle sukeltajalle, kun tavoitteena olisi löytää alus kymmenelle sukeltajalle. Päätettiin, että aikaisemmin suunniteltua tarjousta veneestä ei jätetä, koska se ei yllämainituin perustein sovellu riittävän hyvin käyttöömme. Päätettiin, että jatketaan seuran käyttöön soveltuvan teräsveneen etsimistä edelleen. §7 META Päätettiin, että vanhan kurssirungon mukaisia täydentäviä P3-kurssikalvoja ei tilata Sukeltajaliitosta. §8 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18:20. 3.11.2004 *Aika:* 3.11.2004 klo 17:00* Paikka:* Messipojantien kerhotila, Toppila* Läsnäolijat: *Markku Heiskari, Jani Huhtamella, Jukka Pelttari, Esa Vuoppola. 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17:17 Todettiin, että kokous on päätösvaltainen. 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja. 3. Lähikouluttajakurssi Hyväksyttiin alla oleva Juuso Mettälän lähikouluttajakurssin budjettiesitys. Hyväksyttiin myös kurssin osallistujiksi oheisen listan mukaiset henkilöt. Oppilaspaketin hinta 250 €/oppilas, sisältää kortin 33 €, muuta matskua 17 €, liiton provikka 200 €. Koulutusmateriaali sähkösenä ilmanen = 0 €. Muita kuluja voisi tulla altailta n. 10 h * 10 € = 100 €. Lisäksi avovesikulkemisia n. 50 €. Muita yllättäviä kuluja ehkä 10-20 €. Jukka Pelttari Mika Hiltunen Markku Heiskari Mervi Lehtonen Olavi Sariola Jaana Sariola Jukka Juntunen Erkki Saarela 4. P3 – kurssi Asian käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen. 5. Pikkujoulutilaisuuden järjestelyt Oulun Vesimiehet ry:n pikkujoulu järjestetään 5.12.2004 klo. 18.30 alkaen Teekkaritalolla, Kalervontiellä. Illalliskortin hinta 20€. Tilaisuuden järjestelyistä vastaavat Jani Huhtamella ja Mervi Lehtonen. 6. Uimahallivalvojavuorojen toteaminen Listaa valvojavuoroista ei ollut saatavana. Todettiin, että mikäli valvojaa jollekin vuorolle ei saada, vuoro peruuntuu. 7. Seuran WWW-sivut Jätettiin asia pöydälle odottamaan lisäinfoa. 8. Talousasiat Norjanleirin saatavat eivät ole tarkasti tiedossa. Tarkasteltiin alustavia tietoja toteutuneista kuluissa suhteessa talousarvioon. Tällä hetkellä talousarvio näyttäisi alittuvan melko runsaasti.** 9. Leiriraporttien käsittely Norjanleirin raportti ei ollut saatavilla. Katselmoitiin Kaatialan ja Syysleirin raportit. 10. Turvallisuusselvitys ja –suunnitelma Päätettiin korjata turvallisuussuunnitelman ja –selvityksen mukaisiksi seuraavat asiat: - Victorian rekisteröinti saatetaan ajantasalle. Vastuuhenkilönä Markku Heiskari. Samalla Victorian hätämerkinantovälineet ja veneilyliivit uusitaan, ularadio hankitaan ja pilssi tarkastetaan sekä alus hoidetaan muutenkin katsastuskuntoon. - Seuran pienveneiden kuljetus- ja käyttöohjeen valmistelusta vastaa Esa Vuoppola. - Perävaunujen, Irtaimiston sekä muiden mahdollisesti tarvittavien vakuutuksien tarkistuksesta vastaa Markku Heiskari. - Kompressorien ja laitepakettien huoltosuunnitelmasta vastaa Jukka Pelttari - Hapettavien aineiden kuljetus- ja säilytysohjeistuksen laatiminen, sekä tarvittavien kaasupullokylttien hankkiminen Vesimessille annettiin alustavasti Ilkka Hassisen vastuulle. - Yleisesti päätettiin toteuttaa turvallisuusselvityksen ja –suunnitelman vaatimat toimenpiteet. 11. Ilmoitusasiat Esiteltiin Matti Karppisen toimittama raportti Liittokokouksesta ja liiton talousarvio ja toimintasuunnitelma. 12. META Ei muita esille tulleita 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 18.00 11.10.2004 * Oulun Vesimiehet ry Johtokunnan kokous * *Aika:*11.10.2004 klo 17:30 ** *Paikka:*Messipojantien kerhotila, Toppila ** *Läsnäolijat: *Markku Heiskari, Jani Huhtamella, Jukka Pelttari, Marjo Rusanen, Esa Vuoppola, Tommi Salminen Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17:30 Todettiin, että kokous on päätösvaltainen. Vuoden 2005 talousarvion esittäminen yleiskokouksen hyväksyttäväksi Päätettiin esittää vuoden 2005 talousarvio yleiskokoukselle hyväksyttäväksi. Etsintäkameran hankinta Päätettiin hankkia vedenalainen etsintäkamera pintamonitorilla. Annettiin Markku Heiskarille valtuudet viedä hankintaa eteenpäin 500€:n budjetilla. Vuoden 2004 pikkujoulujärjestelyt Pikkujoulujärjestelyistä vastaavat Mervi Lehtonen ja Jani Huhtamella. Victorian nostaminen kuiville Esa Vuoppola vastaa Victorian nostamiseen liittyvistä nosturivarauksista, sekä rekrytoi tarvittavat talkoolaiset. Jani Huhtamella hankkii 10 litraa pakkasnestettä paikalle. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 17.55 9.9.2004 *Oulun Vesimiehet ry Johtokunnan kokous Aika:* 09.09.2004 klo 16:30 *Paikka:* Messipojantie, Toppila *Läsnäolijat: *Markku Heiskari, Jukka Pelttari, Marjo Rusanen, Tommi Salminen, Esa Vuoppola, Ilkka Hassinen, Juha Haapajärvi(vj) *1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen:* Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16:50. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. *2. Koulutusasiat* Keväällä järjestettävän lähikouluttajakurssin oppilaat toimivat apuna kevään P1 –kurssilla. Kevään P1-kurssille tarvitaan joku hoitamaan käytännön kurssijärjestelyjä. Jani kyselee Tiinan halukkuutta ko. tehtävään. Syksyn 2004 P2 -kurssia organisoi Arto Savela. Syksyn 2004 P3 -kurssi on lopuillaan. Juuso lupautui vetämään syksyllä P1:n. Ellei kurssille saada riittävästi lähikouluttajia, niin pienennetään kurssin kokoa. Päätettiin, että P1 –kurssi pidetään näillä reunaehdoilla. *3. Talousasiat* Todettiin, että taloudenhoitaja ei ole toiminut tehtävässään käytännössä koko vuonna. Kuluvertailua suhteessa talousarvioon ei edelleenkään saada. Kirjanpito on myös kokonaan hoitamatta. Päätettiin, että kaikki kirjanpitoon liittyvät kuitit toimitetaan Vesimessille ja kirjanpitoa tehdään seuran tietokoneella. Kirjanpitoaineistoa voidaan kopioida muillekin koneille siten, että esimerkiksi vientien kirjaamista voi tehdä kotona. Syötetään muutamana iltana porukalla vientejä kirjanpitoon niin että useampi henkilö osaa jatkossa tehdä ko. hommaa ja saadaan kirjanpitotyötä jaettua. Taloudenhoitajan hallussa olevalla koneella ei enää jatkossa tehdä kirjanpitoa. Laskuepäselvyyksien välttämiseksi jatkossa tehdään jatkossa niin että seuran tapahtumiin liittyvät laskut toimitetaan kyseisen tapahtuman vastuuhenkilölle, joka tarkistaa laskujen oikeellisuuden ja toimittaa ne sen jälkeen taloudenhoitajalle maksettavaksi. Toistaiseksi taloudenhoitajan tehtäviä hoitaa puheenjohtaja Heiskari. Puheenjohtaja tarkistaa että seuran vakuutukset ovat kunnossa ja tarkistaa että uimahallivuoroista tulevat laskut ovat oikeansuuruisia. Päätettiin, että ryhdytään pitämään käteiskassaa kassakirjanpitoineen Vesimessillä seuratuotemyyntiä, laitevuokria ja muita pieniä maksuja varten. *4. Toimintasuunnitelma 2005 yleiskokoukselle* Tommi toimittaa johtokunnalle alustavan vedoksen toimintasuunnitelmasta ja se viimeistellään johtokunnan voimin sähköpostitse.** *5. Victorian päälliköt* Tarvitaan lisää kippareita merellä tapahtuvan sukellustoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Potentiaalisia ehdokkaita voisivat olla Kari Meriläinen, Mika Hiltunen ja Tommi Salminen. *6. Norja 2004* Pasi Lassila selvittelee jo syksyllä majoituksia ja pyrkii saamaan majoitukset varattua ennekuin leirintäalueet menevät kiinni. Pasi laittaa seuran sähköpostilistalle kyselyn leirin kohdetoiveista. Päätettiin antaa Pasille vapaat kädet leiripaikan valinnassa Norjasta. *7. Oceanuksen, Juniorin ja peräkärryn vuokraus 10.-12.9.* Hyväksytään hinnaston mukaisena mainittujen laitteiden vuokraaminen John Doelle, Niilo Näppärälle ja Martti Vainiolle. *8. Säännöt* Seuran säännöt olisi aiheellista käydä läpi ja ajanmukaistaa ne. Markku alkaa tutkia mitä muutoksia on tarpeen tehdä. *9. Keskiviikkosukellukset* Järjestäjinä ovat olleet viime aikoina vain Juha ja Mika. Keskiviikkosukelluksien järjestyminen on sen varassa että joku laittaa listalle kutsun ja että kippareita löytyy Victorialle. *10. META* Kaasut: Pullovastaavana toimii Markku, jonka kanssa sovitaan kaasupullojen vaihdoista ja lainauksesta. Woikosken laskutus Markulle. Puhdasta heliumia ei buusteroida seuran kompressorien läpi. Argonbuusteroinnin vaikutusta kompressoreihin selvitetään. Päätettiin, että toistaiseksi Argonia voidaan buusteroida. *11. Kokouksen päättäminen* Puheenjohtaja päätti kokouksen 18:24 23.8.2004 ** *Johtokunnan kokous* ** *Aika:*23.8.2004 klo 17:30 ** *Paikka:*Messipojantie, Toppila ** *Läsnäolijat: *Markku Heiskari, Tommi Salminen, Jukka Pelttari, Marjo Rusanen, Esa Vuoppola, Juha Haapajärvi(vj) sekä asiantuntijoina Juuso Mettälä ja Jaakko Lukkarila Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.45. Todettiin, että kokous on päätösvaltainen. Tilinpäätös 2003 Tilinpäätös alkaa valmistua, mutta vielä on hiukan tekemistä ennen kuin se on tilintarkastajille lähetettävässä kunnossa. Käytiin pitkä keskustelu kirjanpitoon liittyvistä asioista ja mietittiin, miten kirjanpitoon tehtävää työtä voitaisiin yksinkertaistaa. Kirjanpito 2004 Todettiin, että taloudenhoitaja ei ole kyennyt syöttämään tapahtumia edellisen vuoden tilinpäätöksen keskeneräisyyden vuoksi. Pohdittiin vaihtoehtoja tilanteen kuntoonsaattamiseksi. -Myyntireskontran hoito: Päätettiin että vastaisuudessa leirien vastuuhenkilöt tarkistavat että leirien maksut on maksettu ja kurssien vastuuhenkilöt vastaavasti tarkistavat kurssimaksujen suoritukset ja raportoivat loppuraportissaan johtokunnalle. Koulutusasiat - P1-kurssi(t) Juuso on lupautunut toimimaan talven aikana yhden P1-kurssin vastuukouluttajana. Toinen P1-kurssi voidaan järjestää jos sille löytyy vastuukouluttaja ja riittävästi lähikouluttajia. Muussa tapauksessa talvella voidaan pitää vain yksi P1-kurssi. - Lähikouluttajakurssi ja kurssitettavat 8 ihmistä on ilmoittanut kiinnostuksensa lähteä lähikouluttajakurssille. Juuso selvittelee kuinka paljon näiden kouluttaminen tulisi maksamaan seuran omalla, Juuson järjestämällä, lähikouluttajakurssilla. -M2 –kurssitettavat Kiinnostus lähteä M2-kurssille on nykyisten lähikouluttajien keskuudessa heikkonpuoleista. Seuraan tarvittaisiin uusia M2-kouluttajia hoitamaan kurssien vastuukouluttajatehtäviä. -Juuson hallipuku Juuson 8 vuotta ahkerassa koulutuskäytössä palvellut märkäpuku kaipaa paikkausta. Päätettiin että seura maksaa kuittia vastaan puvun korjauttamiskuluja tai uuden puvun hankintakuluja 50€:n verran. Syksyn Kurssit -P2 Arto Savela on epävarma ehtiikö hän toimimaan kurssilla vastuukouluttajana Juuso ottaa ottaa Artsiin yhteyttä ja selvittää kurssin tilanteen. -P3 Kurssi on menossa ja teoriatunninpitäjät löydetty. Victorian käyttäminen talkootöihin, tuntihinnasta ja pelisäännöistä päättäminen Seuran jäsenen tarvitessa Victoriaa sellaiseen käyttöön, joka ei hyödytä koko seuraa, veloitetaan polttoainekuluina 10€/tunti. Veneen kippari pitää huolen että talkootöissäkään venettä ei ajeta arvelluttaville vesille ja tilaaja vastaa mahdollisista väyläelueiden ulkopuolella liikkumisista. Leirien järjestämiseen liittyvät ohjeet ja muistilistat Markku on tehnyt ohjeet seuran leirien järjestämistä varten niin että leirien järjestäminen olisi helpompaa johtokunnan ulkopuolisille seuran jäsenille. Päätettiin ottaa ohjeet käyttöön ja kehittää niitä eteenpäin tarpeen mukaan. Tavoitteena olisi hajauttaa leirien järjestämistä enemmän seuran jäsenille ja saada näin jäsenistöä paremmin mukaan yhteisiin hommiin. Hossan leiri Jaakko Lukkarila hoitaa Hossan leirin järjestelyjä. Hossassa on majoitus kortilla aiemmin suunniteltuna viikonloppuna, joten päätettiin siirtää leiriä viikolla eteenpäin mikäli majoitustilanne on silloin parempi. Uusi ajankohta on 24-26.9. Kaatialan leiri Kaatialassa sukelletaan 1.-3.10. ja Jukka on kysellyt alustavasti majotusta Aholankankaan leirintäalueen mökeistä. Ilmoittautumisia on tullut runsaasti – n. 20 kappaletta, joten Jukka aikoi varata pikapikaa mökkitilaa n.25:lle henkilölle ja sopia leirintäalueen kanssa että tarkka majoitustarve ilmoitetaan lähempänä leiriä. Syysleiri Syysleiri päätettiin pitää 22.-24.10. Rokuan Saarijärvellä. Jukka soittelee Hilkkulaan ja varaa mökin. Torstaivuoron avainhenkilön tehtävät Päätettiin seuraavanlainen avainhenkilön tehtävälista: Lähtiessä: - Lakaise lattia (tämän voi myös delegoida viimeiselle täyttäjälle) - Varmista, että kahvikupit yms. on tiskattu - Varmista, että kahvinkeitin ei ole kiinni pistorasiassa - Sulje verhot, sammuta valot, tarkista vesihanat - Muista kytkeä murtohälytin päälle ja varmistaa oven lukitus. Myös halliin menevän välioven osalta. Hallivuorojen toteaminen Hallivuorot alkavat syyskuun alusta entiseen tapaan, eli Raksilassa keskiviikkoisin klo 20:00-21:30 ja Raatissa sunnuntaisin klo 17:00-21:00. Norjan leiri 2005 Pasi Lassila on lupautunut hoitamaan Norja2005 -järjestelyt. Päätettiin antaa mainitut järjestelyt Pasin vastuulle. Piirtoheitin Seuran piirtoheitin on ilmeisesti jäänyt muuton yhteydessä edelliseen kerhotilaan. Esa soitteli silloiselle vuokraisännälle, mutta ei saanut piirtoheittimen kohtalosta selvyyttä. Jaakko Lukkarila kertoi, että seura voisi saada käytöstä poistetun videoprojektorin (800x600 resoluutio) lahjoituksena. Oceanuksen vuokraaminen 28.8 - 5.9.2004 väliseksi ajaksi Päätettiin vuokrata Oceanus nitrox-laitteistoineen ko. ajaksi hinnaston mukaisella veloituksella Juuso Mettälälle. Vesiposti Seuraavan Vesipostin deadline 3.9. ja postitus sitä seuraavalla viikolla. Ylimääräinen yleiskokous Vuoden 2003 tilit täytyy käsitellä joko erillisessä yleiskokouksessa tai syyskokouksen yhteydessä. Ylimääräisen yleiskokouksen koollekutsuminen jätettiin vielä tässä vaiheessa tekemättä. Syyskokous Kutsutaan sääntömääräinen syyskokous koolle 11.10.2004 klo 18:00. Kokouspaikaksi valittiin Messipojantie 10:ssä sijaitseva kerhotila. META -Päätettiin että sähkökompressoria ei viedä tänä syksynä automaattisesti Raattiin syysleirin jälkeen, vaan vasta sitten kun seuraava P1-kurssi alkaa. - Päätettiin, että avaimenhaltijat eivät edelleenkään lainaa Messipojantien avaimia tai kerro hälytinkoodia kenellekään, vaan ovat itse paikalla pullontäyttöjen aikaan. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 19:50 30.7.2004 *Aika:* 30.7.2004 klo 12:50* Paikka:* Puhelinkokous* Läsnäolijat: *Markku Heiskari (mukana osan aikaa), Jani Huhtamella (siht), Jukka Pelttari, Marjo Rusanen, Esa Vuoppola (pj), Juha Haapajärvi(vj), Tapani Kemppainen (vj) 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen: Varapuheenjohtaja toimi puheenjohtajana ja avasi kokouksen klo 12.50. Todettiin, että kokous on päätösvaltainen. 2. P3 kurssin hinta Juha Haapajärvi järjestää kurssin. AIkataulu on vielä osittain avoin. Kurssin hinnaksi päätettiin 95 euroa, mikä sisältää P3-korttimaksun ja Vaalassa järjestettävän leirin polttoainekulut. Hyväksyttiin kurssin budjetti. Kurssin budjetti, kuudella osallistujalla: Tulot: osallistumismaksut 6kpl á 95e = 570e Menot: Korttimaksut 6kpl á 33,50e = 201€ Kouluttajan matkakulut 30€ = 30€ yli-/alijäämä = 339€ 3. Kattilankallan, Hossan ja Kaatialan sukellusleirit Päätettiin, että Kattilankallan hylkyleiri järjestetään päiväretkenä 7.8., eikä yöpymistä Kattilankallassa järjestetä. Juha Haapajärvi toimii retken vastuuhenkilönä. Hossan leiri pidetään 17.-19.9. Jani Huhtamella etsii leirille vastuuhenkilön seuran nuoremmasta jäsenistöstä. Kaatialan leirin järjestelyistä vastaa Jukka Pelttari 4. Tilinpäätös 2003 Todettiin, että sääntöjen vastaisesti tilinpäätös on yhä edelleen tekemättä. Markku Heiskari, Juha Haapajärvi ja Tapani Kemppainen selvittävät kirjanpidon ja tilinpäätöksen tilanteen. Mikäli tilinpäätöstä ei saada pikaisesti kuntoon, on palvelu ostettava tilitoimistolta.** 5. Victorian vesillelasku Todettiin, että Victorian vesillelasku tapahtuu maanantaina 2.8. 6. Ilmoitusasiat Markku Heiskarin sähköpostiosoite Yomilla ei ole enää voimassa. 7. Muut esille tulevat asiat Ei muita esille tulevia asioita. 8. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 13.25 15.6.2004 *Aika:* 15.6.2004 klo 17:00* Paikka:* Messipojantie, Toppila* Läsnäolijat: *Markku Heiskari (pj), Jani Huhtamella (siht), Tommi Salminen, Jukka Pelttari, Marjo Rusanen, Esa Vuoppola, Juha Haapajärvi(vj), Tapani Kemppainen (vj) 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. Todettiin, että kokous on päätösvaltainen. 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Siirrettiin seuraavaan kokoukseen, koska sihteeri ei ollut toimittanut pöytäkirjaa puheenjohtajalle. Todettiin samalla, että myös aiempi pöytäkirja on toimittamatta josta huomautettiin sihteeriä. 3. Tuotevastuulaki ja sen vaikutus seuratoimintaan Todettiin, että tuotevastuulaki vaikuttaa varsinkin seuran ulkopuolisille tarjottavien palveluiden vastuukysymyksiin. Ensisijaisesti introsukellukset ja hengityskaasumyynti ei-jäsenille, ovat asiaan liittyviä toimintoja. Päätettiin toteuttaa sääntömuutos, jolla luodaan uusi jäsenluokka, ns. ”leirijäsen”. Samalla tehdään koko sääntöjen päivitys nykyvaatimuksien mukaiseksi. Johtokunta esittää Patentti- ja Rekisterihallituksella hyväksytetyt uudet säännöt ylimääräiselle tai varsinaiselle yleiskokoukselle. 4. Tilinpäätös 2003 Tilinpäätös esitetään tilintarkastajille tarkastettavaksi.** 5. Victorian vesillelasku Päätettiin laskea Victoria vesille tänäkin kesänä. Jani Huhtamella hankkii tarvikkeet Victorian öljyn- ja suodattimienvaihtoa varten ja hoitaa paikalle tarvittavan miehityksen jotta toimenpiteet saadaan suoritettua. 6. Toimitilojen lopputoimenpiteet Päätettiin, että Markku Heiskari huolehtii kompressorihuoneeseen äänieristyksen. Päätettiin, että toimitilojen avaimenhaltijat eivät saa lainata avaintaan eteenpäin. Todettiin vuokrasopimus tehdyksi. Todettiin, että on syytä välttää ”hallin” puolella liikkumista. Tätä varten päätettiin hankkia välioveen lukko. Markku hankkii lukon ja sarjoituttaa sen ulko-oven avaimiin. 7. Kuomullisen Juhta –peräkärryn vaurioiden toteaminen Todettiin, että Juhta –peräkärry ei kestä kuin 6 vuotta, vaikka olisi ollut vähällä käytöllä ja laillisilla kuormilla. Todettiin myös, että kärryn katkenneen vetoaisan korjauskustannukset jäävät seuran hoidettaviksi. 8. Manamansalon leiri Todettiin, että leirille on ilmottautumisia on tullut runsaasti. 9. Talous Taloudenhoitaja ei pystynyt esittämään toteutumaa suhteessa talousarvioon kirjanpidon laiminlyömisen vuoksi. Keinot asian kuntoonsaattamiseksi jäivät vielä harkintaan. Todettiin, että asian on oltava kunnossa viimeistään elokuussa. Todettiin, että Osuuspankin tilillä on 12025,80 euroa. Päätettiin lakkauttaa Nordean tili 110730-607139. 10. Norjan leiri 2004 Päätettiin, että leirimaksu (kompressorimaksu) on seuran jäseniltä 10€ ja ulkopuolisilta 50€ viikolta. Majoittumisen ennakkomaksuksi päätettiin 40€/vuodepaikka ja maksu pitää maksaa ennen juhannusta. Todettiin, että Juha Haapajärvi vetää kuomukärryn ja Erkki Vauhkonen toisen kärryn leiripaikalle sunnuntaiaamuun mennessä. Päätettiin, että seura korvaa kärryn vetäjille polttoaine- ja lauttakulut. Todettiin, että Oceanus –kompressorin kuljettaa paikalle ja takaisin Mika Hiltunen. Todettiin, ettei Mika vaadi korvausta kuljetuksesta. Päätettiin, että Mika Hiltuselta ei peritä vuokraa kompressorin käytöstä matkan varrella. Päätettiin, että seura hankkii leirialueen merikartan. Veneen käytöstä päätettiin, että vene on varattava etukäteen ja liikkeelle lähdettäessä on tarkistettava veneen kunto. Lisätietoja jaetaan leirin aloituskokouksessa. Todettiin, että majoitukseen on 41 kpl ennakkoilmottautuneita. 11. Leimasin Päätettiin jättää uusi leimasin hankkimatta. 12. Keskiviikkosukellusten järjestelyt kesällä 2004 Päätettiin, että keskiviikkosukelluksille ei nimetä vastuuhenkilöitä, vaan jatketaan ”huutoäänestysperiaatteella”, kunnes Victoria saadaan vesille. 13. Ilmoitusasiat Todettiin, että Oulun kaupungilta saadut avustukset. Todettiin, että Tapani Kemppainen sukeltaa juniorisukeltajien kanssa Haukiputaan montulla lauantaina 19.6. ja Junior –kompressori on tällöin paikalla. 14. Muut esille tulevat asiat Ei muita esille tulevia asioita. 15. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 18.52 12.5.2004 *Aika:* 12.5.2004 klo 18:00* Paikka:* Messipojantie, Toppila* Läsnäolijat: *Markku Heiskari, Jani Huhtamella, Tommi Salminen Jukka Pelttari ja Esa Vuoppola 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.13. Todettiin, että kokous on päätösvaltainen. 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Siirrettiin seuraavaan kokoukseen. 3. Mettälän ja Härön nitrox-kouluttajakortin korvaaminen Päätettiin korvata kortit molemmille. 4. Nitrox kurssin K2004 talousarvion käsittely Tulot:8 kurssilaista: 8 * 100 € = 800 € Menot:NX-kirjat: 8 *10 = 80 € Tilavuokrat: 8 * 4,40 = 35,2 € Kopiot + kalvot = 25 € Muut kulut = 1,90 € *Yhteensä 657,90 € tuottoa. Suunnataan tuotto Woikosken O2 laskujen maksamiseen.* *Hyväksyttiin nitrox-kurssin talousarvio.* 5. Uimahallivuorojen haku talvelle 2004-2005 Uimahallivuorojen hakemisesta talvelle 2004 – 2005 vastaa Jukka Pelttari. 6. Nitroksin myyminen ulkopuolisille Gasblender kurssin käyneet voivat täyttää nitroxilla myös seuran ulkopuolisille, mikäli katsovat täytettävien pullojen ja täyttölaitteiston olevan säädösten mukaiset ja kaasun saaja ymmärtää seoskaasuihin liittyvät riskit ja on saanut asianmukaisen koulutuksen. Täytön hinta on 1 euro/pullolitra. Rajoituksena, että täytön täytyy liittyä seuran järjestämään kurssiin, leiriin tms. tilaisuuteen. 7. Happipullojen lainaaminen jäsenille sekä kaasun käytön laskuttaminen Jäsenet voivat lainata seuran vuokraamia happipulloja dekokäyttöön, kuitenkin siten, että lainaamisista ei koidu haittaa nitrox-täytöille. Kaasun hinta dekokäyttöön on 1 sentti/happilitra. 8. Venerannan puomin avaimet Päätettiin hankkia kaksi (2) kaukosäädintä venerannan puomia varten. Yhtä säilytetään Victorialla, toisen säilytyspaikasta päätetään myöhemmin. Kaukosäätimien hinta on 60 euroa /kpl. 9. Victorian potkurin vaihtaminen sekä muut toimenpiteet Päätettiin antaa Markku Heiskarille valtuudet hankkia Victoriaan uusi potkuri ja uusi starttiakku. 10. Ilmoitusasiat Tapani Kemppainen on lahjoittanut seuralle television. 11. Muut esille tulevat asiat Muita asioita ei tuotu esille. 12. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo. 18.55 20.4.2004 *Aika:* 20.4.2004 klo 18:00 *Paikka:* Messipojantie, Toppila *Läsnäolijat: *Markku Heiskari, Jani Huhtamella, Juha Haapajärvi (vj) ja Tapani Kemppainen (vj) 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.06. Todettiin, että kokous on päätösvaltainen. 2. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin esityslistan kohdiksi: - 3. Tasapainotusliivien hankinta. - 4. Nitrox-kurssin hinta. - 5. Vuoden 2003 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen käsittely ja esittäminen kevätkokouksen hyväksyttäviksi. 3. Tasapainotusliivien hankinta Päätettiin valtuuttaa Juuso Mettälä hankkimaan seuralle kahdet (2) tasapainotusliivit. 4. Nitrox-kurssin hinta Päätettiin, että Nitrox-kurssin hinta on vastaisuudessa 100€. 5. Vuoden 2004 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen käsittely ja esittäminen kevätkokouksen hyväksyttäviksi. Tehtiin korjauksia tilinpäätökseen. Korjattu tilinpäätös päätettiin antaa tilintarkastajien tarkastettavaksi. Päätettiin esittää kevätkokoukselle hyväksyttäväksi vuoden 2003 toimintakertomus tilintarkastajien tarkastuksen jälkeen. 6. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.20. 26.2.2004 *Aika:* 26.2.2004 klo 18:00 *Paikka:* Messipojantie, Toppila *Paikalla:* Markku Heiskari, Ilkka Hassinen, Tommi Salminen, Esa Vuoppola sekä Juha Haapajärvi (vj) 1. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 2. Edellisen kokouksen (17.2.2004) pöytäkirjan hyväksyminen Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. 3. Messipojantien tilatarve ja ilmatäytöt avovesikaudella Tarkennetaan aikaisempaa päätöstä asiasta: 25.8.2003 §8 Päätettiin vuokrata Messipojantie 10:stä lisätiloja siten, että sinne voidaan järjestää käytännöllinen ja säädöstenmukainen hengitysilmatäyttöpaikka viimeistään Toukokuussa. Lisäksi tiloja käytetään tavaroiden säilyttämiseen, kokousten pitämiseen ja mahdollisesti myös koulutuksen teoriaosuuksien pitämiseen. Tätä varten esitetään vuokranantajalle suunnitelma noin 40-50 neliömetrin kokoisen tilan rajaamisesta nykyisen tilan yhteyteen. Uudesta tilasta joudutaan maksamaan vuokraa arviolta 4.20 €/m^2 . Lisäksi sähkön­kulutuksesta maksetaan arvioidun toteuman mukaan. Kulku uuteen tilaan tapahtuu muutostöiden jälkeen rakennuksen vastakkaiselta puolelta. 4. Tilinpäätös 2003 Taloudenhoitaja ei ehtinyt toimittamaan tilinpäätösasiakirjoja, joten tilinpäätöstä ei voitu käsitellä tässä kokouksessa. Tilinpäätöksen käsittely siirtyy seuraavaan kokoukseen, arviolta maaliskuun puoliväliin. 5. AMKK:n sukellusstuntti Päätettiin, että seura ei osallistu tapahtumaan mutta antaa kalustoa jäsentensä käyttöön tätä tapahtumaa varten. Jokainen osallistuu tilaisuuteen yksityishenkilönä omalla vastuullaan. 6. Ilmoitusasiat Esille ei tullut ilmoitusasioita. 7. Muut esilletulevat asiat Muita asioita ei otettu käsiteltäväksi. 8. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19:10. 21.1.2004 *Aika:* 21.1.2004 klo 18:00 *Paikka:* Messipojantie, Toppila *Läsnäolijat: *Markku Heiskari, Ilkka Hassinen, Jani Huhtamella, Jukka Pelttari, Marjo Rusanen, Tommi Salminen, Juha Haapajärvi (vj) ja Tapani Kemppainen (vj) sekä asiantuntijana Juuso Mettälä 1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00. Todettiin, että kokous on laillisesti koollekutsuttu ja päätösvaltainen. 2. Johtokunnan järjestäytyminen Vuodeksi 2004 valittiin seuran varapuheenjohtajaksi Esa Vuoppola, sihteeriksi Jani Huhtamella ja taloudenhoitajaksi Tapani Kemppainen. Seuran uusien jäsenten hyväksymismenettelystä vuonna 2004 päätettiin, että jäsenrekisterivastaava kirjaa ne uudet jäsenet, jotka ovat suorittaneet heille yleiskokouksen määrämät jäsen ym. maksut. Pöytäkirjantarkastusmenettelystä päätettiin, että sihteeri ja puheenjohtaja toimittavat edellisen kokouksen pöytäkirjan johtokunnan hyväksyttäväksi. 3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Johtokunnan 19.12.2003 pidettäväksi päätetty kokous todettiin asianmukaisesti perutuksi. Näin 11.11.2003 pidetty kokous jäi vuoden 2003 viimeiseksi johtokunnan kokoukseksi. Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin 11.11.2003 kokouksen pöytäkirja. 4. P1 – kurssien hinnoittelu Päätettiin, että P1 kurssin hinta on 255 euroa. Lisäksi kurssille osallistuvien tulee maksaa yleiskokouksen määräämät liittymis- ja jäsenmaksut. Näin kurssi tulee norppajäsenestä täysjäseneksi siirtyvälle 135 euroa halvemmaksi, kuin muille. Seuran ulkopuolelta tuleville kurssilaisille kurssin hinta on 450 EUR. 5. Seuran asettamat vaatimukset lähikouluttajaksi pyrkiville Ennakkovaatimuksista todettiin, että aktiivisuus kurssien varsinaisten kouluttajien avustajana on tärkein kriteeri kurssille lähetettäviä valittaessa. Kurssin jälkeen aktiivisuuden odotetaan jatkuvan, ilman erityistä painostusta tms. 6. OVM:n järjestämän Nitrox –kurssin hinta ja osallistumiskriteerit ulkopuolisille Päätettiin, että kurssivastaava voi ottaa seuran ulkopuolisia osallistujia kursseille, mikäli on tilaa. Kurssihinta ulkopuolisille määräytyy kurssikohtaisesti, kurssin talousarvion mukaan. [Päätöstä muutettu 20.4.2004. Hinta jatkossa 100EUR/hlö.] 7. Uimahallivalvojavuorojen toteaminen Todettiin, että vapaaehtoisia valvojia on ollut tarjolla heikosti, mutta lähiviikoiksi tilanne on hallinnassa, joten uimahallivuoroja ei toistaiseksi jouduttu perumaan. 8. Vesipostin julkaisuaikataulu sekä aineistodeadlinet vuodelle 2004 Päätettiin että Vesipostin julkaisuajankohdat, sekä aineiston viimeiset jättöpäivät ovat seuraavat: 1-2004: Deadline 5.3.2004, Postitus 8.3.2004 2-2004: Deadline 14.5.2004, Postitus 17.5.2004 3-2004: Deadline 3.9.2004, Postitus 6.9.2004 4-2004: Deadline 26.11.2004, Postitus 29.11.2004 9. Kevään leiriaikataulu Päätettiin, että Operaatio Jäänalle suoritetaan 27. – 28.3.2004 Saarijärvellä. Leirin vastuuhenkilöksi valittiin Jukka Pelttari. Helatorstain Norjan leirin vastuuhenkilöksi valittiin Tommi Salminen. 10. Saatavien toteaminen ja kuluvertailu suhteessa talousarvioon Aukiolevien saatavien määrä ei ollut kokoushetkellä tiedossa. Rahaa seuran tilillä on taloudenhoitajan ilmoituksen mukaan ********* euroa. Todettiin, että merkittäviä kulujen ylityksiä ei ole tapahtunut. 11. Alustava keskustelu Norjan leiristä 2004 Keskusteltiin mahdollisista paikoista leirille. Pykeija ja Lofootit mainittiin. Ajankohdaksi päätettiin viikko 29. Kurssin vastuuhenkilöksi valittiin Tapani Kemppainen. 12. Ilmoitusasiat Ei ilmoitusasioita. 13. Muut esille tulevat asiat Ei muita esille tulevia asioita. 14. Seuraava kokous Päätettiin seuraava johtokunnan kokous pidettäväksi 17.2.2004 klo 18.00. 15. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.30. 11.11.2003 *Aika:* 11.11.2003 klo 18:00 *Paikka:* Messipojantie, Toppila *Läsnä:* Markku Heiskari, Tapani Kemppainen, Esa Vuoppola, Tommi Salminen ja Ilkka Hassinen (vj) sekä asiantuntijoina Jani Huhtamella ja Juuso Mettälä 1. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi sen sääntöjen mukaan päätös­valtaiseksi. 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin 9.10.2003 kokouksen pöytäkirja. 3. Pikkujoulutilaisuuden järjestelyt Todettiin, että pikkujoulusta vastaava Jani Huhtamella on saanut avukseen Jukka Pelttarin, Jaakko Lukkarilan, Mervi Lehtosen ja Markku Heiskarin. Päätettiin, että kutsut lähetetään erillispostituksena 25.11.2003 mennessä. Vuoden viimeinen Vesiposti postitetaan eri lähetyksenä. Viimeisen Vesipostin mukana lähetetään myös vuoden 2004 jäsenmaksulomakkeet. Päätettiin, että pikkujoulun illalliskortit tulee olla maksettu 4.12.2003 mennessä. Illalliskortin maksaminen pankkiin käy samalla ilmoittautumisesta. 4. Partiolaisten introsukellus Pitäydyttiin aikaisemmassa linjauksessa introsukellusten hinnoista. Intro­sukellukset ovat kaikille samanhintaiset, ellei kyseessä ole koko seuraa koskeva etu. 5. Koulutusasiat [Juuso] Koulutusvastaavan esityksestä päätettiin esittää SUSL:on seuraavia kouluttajakortteja uusittaviksi: Lauri Pirttiaho, Keijo Savela, Juha Haapajärvi, Tapani Kemppainen ja Erkki Vauhkonen. Päätettiin, että Juuso Mettälä ja Jani Huhtamella järjestävät kouluttajien saunaillan ja koulutustilaisuuden tammikuussa 2004. Jani järjestää ruoat ja juomat talousarvion puitteissa. 6. Kemin urheilusukeltajien 30-v lahjasta päättäminen Päätettiin luovuttaa KEURS:lle teräslautanen Oulun Vesimiehet ry:n kaiver­ruksella. Markku Heiskari ja Esa Vuoppola edustavat seuraa tilaisuudessa ja luovuttavat lautasen. 7. Uimahallivalvojavuorojen toteaminen Uimahallilla on lista koko talveksi. Valvojia on ilmoittautunut heikosti. 8. Turvatekniikan keskuksen yhteydenotto Painelaiteasetus on muuttunut ja täyttöpaikka tulisi katsastaa. Tämä koskee mahdollisesti seuran hengitysilmakompressoreita. TUKES on luvannut toimittaa tarkemmat ohjeet. Jäämme odottamaan tarkempia ohjeita turvatekniikan keskukselta. Lisäksi SUSL:sta on pyydetty sukeltajille tarkoitettu ohje lain ja asetusten tulkinnasta painelaitteiden osalta. 9. Saatavien toteaminen ja kuluvertailu suhteessa talousarvioon Taloudenhoitaja raportoi lyhyesti talouden tilanteesta. Todettiin, että saatavista ei ole mitään tietoa puuttuvan reskontran vuoksi. Pankkitilin rahatilanne todettiin hyväksi Isoja poikkeamia talousarviosta ei taloudenhoitajan mukaan ole. 10.Ilmoitusasiat Puheenjohtaja ilmoitti, että Merimuseo ei ole vielä saanut Merenkulku­laitokselta kesän 2003 luotaustietoja Oulun alueelta. Tapani Kemppainen ilmoitti olevansa sairaslomalla 5.12.2003 alkaen arviolta 3-4 viikkoa. 11.Muut esille tulevat asiat Todettiin, että Juuso Mettälän ja Esa Vuoppolan osalta Gas Blender –kurssin hinnaksi tulee yhtensä noin 800EUR. Markku Heiskarin osalta kustannuksista ei ole vielä tietoa. /Tämä oli vuoden 2003 viimeinen johtokunnan kokous./ 18.9.2003 *Paikka:* Vesimylly, Toppila *Paikalla:* Markku Heiskari, Tommi Salminen, Marjo Rusanen ja Ilkka Hassinen (vj) 1. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin, että vähintään puolet johtokunnan jäsenmäärästä on paikalla edustettuna, joten kokous todettiin päätösvaltaiseksi. 2. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin kolmen edellisen kokouksen pöytäkirjat. 3. Talousarvioesityksen vuodelle 2004 käsittely Käsiteltiin puheenjohtajan esitys talousarvioksi vuodelle 2004. Päätettiin esittää talousarvio muutamin muutoksin yleiskokoukselle 6.10.2003. Esitettävä talousarvio liitteenä /1/. 4. Toimintasuunnitelman tekeminen vuodelle 2004 Käsiteltiin sihteerin ja puheenjohtajan esitys toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2004. Päätettiin esittää toimintasuunnitelma muutamin muutoksin yleiskokoukselle 6.10.2003. Esitettävä suunnitelma liitteenä /2/. 5. Gas Blender kurssi (Divesystems) Kts. §3 4.6.2003. Päätettiin lähettää Juuso Mettälä, Markku Heiskari ja Esa Vuoppola Divesystems:n järjestämälle Gas Blender –kurssille. Kustannusarvio 600€ + matka- ja majoituskustannukset. 6. Kemin urheilusukeltajien 30-v juhlaan osallistuminen 15.11.2003 sekä sukeltajapäiville osallistuminen Päätettiin lähettää neljä edustajaa Kemin urheilusukeltajien juhlaan sekä sukeltajapäiville Kemiin. Edustamaan lähtevät Juuso Mettälä, Markku Heiskari sekä kaksi muuta toistaiseksi nimeämätöntä aktiivijäsentä. 7. OVM:n hinnaston vahvistaminen Vahvistettiin käytettävä hinnasto. Hinnasto liitteenä /3/. 8. Uimahallivalvojavuorojen toteaminen Uimahallivuorolistaa ei ollut saatavilla, joten sitä ei voitu todeta. Päätettiin, että mikäli vapaaehtoisia valvojia ei löydy ajoissa, ne hallivuorot perutaan joille ei ole etukäteen ilmoittautunutta valvojaa. 9. Toimitilojen vaihtamisen tilannekatsaus Todettiin, että uusiin tiloihin (Messipojantie) on muutamia avaimia sekä hälytinkoodit. Tiloihin pyritään muuttamaan ennen lokakuun alkua, jolloin lokakuun vuokraa ei tarvitsisi maksaa As Oy Tervahoville. 10.Victorian hälytinlaitteista päättäminen Päätettiin, että Micasso Oy:n ... [päätös ei mukana pöytäkirjan verkkoversiossa] 11.Saatavien toteaminen ja kuluvertailu suhteessa talousarvioon Todettiin, että johtokunnalla ei ole mitään tietoa avoinnaolevista saatavista, pankkitilin saldosta eikä touteutumatilanteesta suhteessa kuluvan vuoden talousarvioon. 12.Ilmoitusasiat Ilmoitusasioita ei ollut. 13.Muut esilletulevat asiat Muita asioita ei käsitelty. 14.Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19:20. 25.8.2003 *Paikka:* Vesimylly, Toppila *Läsnä:* Markku Heiskari, Tiina Ervelius, Tapani Kemppainen, Esa Vuoppola, Tommi Salminen, Marjo Rusanen, Jukka Pelttari, Tuula Kangas-Saarela (vj) 1. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.52 ja totesi kokouksen päätösvaltaiseksi. 2. Edellisen kokouksen (30.6.2003) pöytäkirjan hyväksyminen Pöytäkirjan hyväksyminen siirrettiin seuraavaan kokoukseen. 3. Jukka Pelttarin M1-kurssin siirtymisen toteaminen Jukka on ilmoittanut olevansa estynyt osallistumaan seuraavalle kurssille. Päätettiin, että Jukka lähetetään seuraavalle M1-kurssille jos aikataulu sopii hänelle. 4. Argon – täyttömahdollisuuden toteaminen Todettiin argon – täyttömahdollisuuden olevan olemassa ja sitä jo käytetyn kesän aikana. Argon laskutetaan käyttäjiltä täyttöjen mukaan. 5. Uimahallivuorojen toteaminen Todettiin seuran uimahallivuorot: Raatti: Sunnuntaisin klo 17-12. Raksila: Keskiviikkoisin klo 20-21:30 Päätettiin, että kurssikohtaisesti (P1) voidaan tarkistaa aikatauluja. 6. Venevartiovuorojen toteaminen Todettiin, että Vesimiehillä on yksi venevartiovuoro: 25.10.2003 ja sen hoitavat: 1) Jani Huhtamella, Mika Hiltunen, 2) Laura Kemppainen, Marjo Rusanen, 3) Tarmo Korva, Jouko Karhu. 7. Kompressorien ja O2-pullojen vuokraaminen 4. - 9.10. Oceanus Tapani Härö 15. - 21.9. Ocenaus (NX) Esa Vuoppola Päätettiin vuokrata Oceanus hakijoille 15.-21.9., koska käyttäjiä kyseisinä aikoina useita (4) ja he täyttävät Nitroxia. 4.-9.10. anottua vuokraamista tiedustellaan vielä, että onko täyttäjiä useampia ja tarvivatko he Oceanusta Nitroxin täyttöön. Periaatepäätös O2 –pullojen vuokraamisesta jäsenille. Asia herätti keskustelua ja palataan asiaan uudelleen, kun tiedetään O2-pullojen vuokraamisesta enemmän (mm. sopimus vuokraajan kanssa). 8. Toimitilojen vuokrasopimus ja/tai tilojen vaihtaminen Päätettiin siirtää Vesimiesten tavarat nykyisestä tilasta Vesimyllyltä Messipojantielle. Aluksi seuran käytössä on pieni toimistotila, johon tavarat mahtuvat. Sähköt maksetaan arvioimamme kulutuksen mukaan. Sopimukseen kuuluu mahdollinen sukellusnäytös/näytöksiä joillekin nuorisoryhmille. Myöhemmin siirryttäneen samassa rakennuksessa olevaan maksulliseen isompaan tilaan. Se on tällä hetkellä vuokrattu toiselle käyttäjälle ja odotellaan tilan vapautumista. Seuran peräkärryille on hyvin tilaa aidatulla pihalla. Tavaroiden kuljettaminen molemmista tiloista on helpompaa kuin nykyisistä, koska tila on maan tasalla. Molemmissa tiloissa on saatavilla kolmivaihevirta ja ilma. Markku irtisanoo nykyisen vuokratilan, Vesimyllyn. Irtisanomisaika on kaksi kuukautta. 9. Victorian varusteet Päätettiin hankkia ankkuriköydet, Esa luvannut huolehtia. Päätettiin uusia kansivanerit, Markku luvannut huolehtia. Sähköisestä merikartasta puhuttiin pitkään. Seura saisi ilmaisen kannettavan tietokoneen, johon seura hankkisi ohjelman ja kartan. Hinta-arvio n. 300 e. Asiasta ei tehty päätöstä. Victoriasta ovat rikkoutuneet kaiku, VHF:n antennikaapeli, käyttöakku ja kompassi. Antennikaapeli saadaan korjattua pienillä kustannuksilla. Juha Haapajärvi on lupautunut rakentamaan Victoriaan kompassitornin. Johtokunta myöntää luvan Juhalle asian tutkimiseen ja mahdollinen kompassitornin kustannusarvio on n. 200 e. Asiaan palataan, kun tiedetään tarkemmin kompassitornin rakennussuunitelmista ja kustannuksista. 10. Keskustelu mahdollisesta varautumisesta veneen vaihtamiseen lähivuosina Metsähallitus on myynyt luotsikutterin kesällä 2001 hintaan 14637 €.. Vuosimalli on Victorian ikäluokkaa. Tiedustellaan edelleen luotsikutterien saatavuutta. Tällä hetkellä niitä ei ole myytävänä. Keskusteltiin mahdollisesta halukkuudesta myydä Victoria. Vene on remonttien jäljiltä siisti ja hyvässä kunnossa. Jos Victoria aiotaan myydä ja uusi vene hankkia seuralle, asia on käsiteltävä syksyn yleiskokouksessa. Keskusteltiin mahdollisuudesta anoa RAY:lta avustusta veneen hankintaan, perusteluna mm. ensi kevään yhteistyö perusteluna mm. ensi kevään yhteistyö Merimuseon ja aikaisempi yhteistyö Pohjois-Pohjanmaan Museon kanssa. Markku poistui kokouksesta ja Esa jatkoi puheenjohtajana. 11. Vakuutusturvan toteaminen Todettiin, että kesähankintojen (muovivene ja traileri) jälkeen pitää ajantasaistaa peräkärryjen vakuutus. Victoriassa on venekasko. Asiaan palataan seuraavassa kokouksessa. 12. Vesipostin julkaisuaikataulu Vesipostin dead line on syyskuun puolessavälissä. Vesipostia julkaistaan edelleen sekä sähköisenä että paperiversiona. Vesipostin sisältö: Kehoitetaan seuran jäseniä, joilla on mahdollisuus sähköisen version lukemiseen, ilmoittamaan siitä Marjolle. Sekä syyskokouksen esityslista, seuran tilojen vaihto, jäljellä olevat leirit, hallivuorot, pikkujoulu ja tietysti puheenjohtajan palsta ja Juusolta pyydetään kirjoitusta aktivoimaan seuran kouluttajia toimintaan mukaan. Tarkennetaan myös leireille ilmoittautumisen sitovuutta, jotta seuralle ei tulisi suuria kustannuksia tyhjistä paikoista mökeissä. 13. Saatavien toteaminen ja kuluvertailu suhteessa talousarvioon Mitään isoja laskuja ei ole auki, Metsähallitus on maksanut laskun Iin Röytän tarkistamisesta. Budjetissa on pysytty. 14. Syyskokouksen koollekutsuminen Syyskokous on maanantaina 6.10.2003 SAK:n aluepalvelukeskuksen kahviossa, Mäkelininkatu 31, V kerros. Tila on ilmainen. Kokous kutsutaan koolle Vesipostissa olevan esityslistan mukaisesti sekä ilmoittamalla asiasta postituslistalla. 15. Muoviveneen tilanne Pohjassa on kolo, joka pitäisi täyttää. Tiedustellaan maksaisiko Kärkkäinen sen takuukorjauksena. Maahantuoja on ehdottanut uuden veneen vaihtamista kolhiutuneen tilalle. Nykyiseen veneeseen on jo tehty muutostöitä, jotka ovat työläitä. Ei ole halukkuutta vaihtaa uutta venettä entisen tilalle, jos saadaan nykyinen vene paikattua. 16. Ilmoitusasiat Ei ilmoitusasioita. 17. Muut esille tulevat asiat Hossan viikonloppuleirin tyhjistä majoituspaikoista on tullut seuralle iso lasku (n. 127 e). Jatkossa tarkennetaan leireille ilmoittautumisen olevan sitovaa, jotta seuralle ei tulisi näin isoja laskuja peruuntumisten vuoksi. Seuran WWW-sivuilla on vanhentunutta tietoa, sen saaminen ajankohtaiseksi on tärkeää. Yksi seuran laitepaketeista on ollut juhannuksesta asti samalla uudella P1:llä vuokralla. Esa päättää kohtuullisen vuokran näin pitkälle ajalle ja ilmoittaa sen vuokraajalle. Varapuheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.25 ja puheenjohtaja kutsuu seuraavan kokouksen koolle. 30.6.2003 *Aika:* 30.6.2003 klo 17:00 *Paikka:* Vesimylly, Toppila *Paikalla:* Markku Heiskari (pj, siht), Tapani Kemppainen, Esa Vuoppola, Tommi Salminen, Marjo Rusanen ja Jukka Pelttari 1. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi sääntöjen päätösvaltaisuusehtojen täyttyvän ja totesi kokouksen päätösvaltaiseksi. 2. Edellisen kokouksen (4.6.2003) pöytäkirjan hyväksyminen Edellisen kokouksen pöytäkirja hyväksyttiin. 3. Jukka Pelttarin lähettäminen M1-kurssille /Koulutusvastaavan lausunto: /Jukka on osoittanut selkeästi kiinnostusta koulutustoimintaan. Hän on ollut mukana auttamassa kouluttamisessa ja aikoo asua Oulussa pysyvästi ja on myös lupautunut olemaan aktiivisesti mukana koulutustoiminnassa seuraavat vuodet. Suosittelen Jukan lähettämistä sinne, mikäli hän läpäisee P3 –kurssin kesällä 2003. /Puheenjohtajan esitys:/**Kokous päättää koulutusvastaavan suosituksen mukaisesti lähettää Jukka Pelttarin M1 –kurssille. Kurssin hinta on 625 € + matkat. *Päätös:*Päätettiin lähettää Jukka Pelttari M1 –kurssille esityksen mukaisesti. 4. Sähköpostilistan virallistaminen tiedotuskanavana sekä Vesipostin julkaiseminen osittain sähköisessä muodossa Päätettiin ottaa yahoogroups.com:n palvelimella sijaitseva sähköpostilista toistaiseksi seuran viralliseksi tiedotuskanavaksi siten, että puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri kukin voivat lähettää virallisia tiedotteita sähköpostilistalle. Virallisessa tiedotteessa on oltava maininta, että kyseinen viesti on seuran virallista tiedottamista. Päätettiin, että jäseniltä otetaan vastaan ilmoituksia siitä, että eivät halua Vesipostin paperiversiota postissa kotiinsa. Päätettiin, että Vesipostin mentyä painoon pyritään julkaisemaan PDF-versio verkossa viipymättä. Tiedottaja toimittaa tiedotteen sähköisessä muodossa Tapani Kemppaiselle, joka julkaisee tiedotteen PDF-version verkossa. 5. Norjan leirin kompressorimaksujen vahvistaminen *Puheenjohtajan esitys:*Seuran jäseniltä 10€ maksu jos täyttää edes yhden kerran. Ulkopuolisilta vierailijoilta, jotka käyttävät kompressoria, maksu on 40€.. Maksut ovat samat leirilläolon pituudesta riippumatta. *Varapuheenjohtajan esitys:* Seuran jäseniltä 10€ maksu jos täyttää edes yhden kerran. Ulkopuolisilta vierailijoilta, jotka käyttävät kompressoria, maksu on 7€./täyttökerta. *Päätös:*Äänestystuloksella 5-1 päätettiin hyväksyä puheenjohtajan esitys. Norjan leirin kompressorimaksuiksi vahvistettiin seuran jäseniltä 10€ ja ulkopuolisilta 40€. Maksu menee kompressoria tarvineilta mainitunsuuruisena täyttöjen lukumäärään katsomatta.** 6. Kompressorien kunnossapito Keskusteltiin suodatinten vaihtamisen vastuuhenkilön valinnasta sekä suodatinpanosten täyttämispalvelun ostamisesta. Päätettiin, että Jukka tiedustelee Mika Hiltusen halukkuutta ottaa suodatinten vaihtaminen vastuulleen ja Esa tiedustelee Jukka Raumanin halukkuutta myydä suodatinpanosten täyttöpalvelua seuralle. 7. Saatavien toteaminen ja kuluvertailu suhteessa talousarvioon Taloudenhoitajalla ei ollut tiedossa saatavien määrä eikä kulutilanne tällä hetkellä. Siirrettiin asia seuraavaan kokoukseen. 8. Todetaan argon – täyttömahdollisuuden tilanne Todettiin, että Jukka Raumanille on annettu toimeksianto tehdä sopivat osat täyttöletkua varten. Päätettiin ,että mikäli toimeksianto voidaan vielä perua ja Wasser Spieleniltä ostettu välikappale voidaan palauttaa, ostetaan Wasser Spieleniltä valmis täyttöletku hintaan 100€. Tommi Salminen hoitaa asiaa. 9. Muoviveneen tilanne Tapani kertoi, että vene tulee kuluvan viikon alkupuolella. Päätettiin, että ostetaan veneen kuljetusta varten henkilöauton perävaunu. Perävaunun on oltava jarrullinen ja sen omamassan ja kantavuuden summan on oltava vähintään 1000kg. Päätettiin hankkia perävaunu viipymättä, kuitenkin ennen Norjan leiriä. 10.Vakuutusturvan toteaminen Tapani ei ollut ehtinyt valmistella yhteenvetoa vakuutuskirjoista. Siirrettiin asia seuraavaan kokoukseen. Samalla tarkistetaan turvan kattavuus myös uuden veneen ja perävaunun osalta. 11.Ilmoitusasiat Todettiin, että Metsähallitusta on 30.6.2003 laskutettu Iin Röytän pienvenesatamassa tehdyistä sukelluksista 12.Muut esilletulevat asiat (<1 minuutti) Päätettiin Tapanin esityksestä hankkia 3 kappaletta Mo I Ranan alueen merikarttoja. Oulun Vesimiehet ry *Oulun Vesimiehet ry* *Johtokunnan kokous* *Aika**:* 4.6.2003 klo 18:00 *Paikka**:* Vesimylly, Toppila *Paikalla**:* Markku Heiskari, Tiina Ervelius, Tapani Kemppainen, Esa Vuoppola, Tommi Salminen, Marjo Rusanen, Tuula Kangas-Saarela (vj) sekä asiantuntijana Juuso Mettälä (koulutusvastaava) 1. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen päätösvaltaiseksi. 2. Edellisen kokouksen (15.5.2003) pöytäkirjan hyväksyminen Kokous hyväksyi edellisen pöytäkirjan sellaisenaan. 3. Koulutusasiat § P1 –kurssien järjestäminen jatkossa: Juusolla on tarkoitus siirtyä sivummalle ja kouluttaa jotain muuta kouluttajaa tilalleen § Tehtiin periaatepäätös muutamien henkilöiden lähettämisestä gasblender –kurssille. Halukkuutta kysellään kesäkuun Vesipostissa. Päätös lähtijöistä tehdään myöhemmin. Tehtiin periaatepäätös Juuson lähettämisestä gasblender-kurssille § Juuso Mettälän lähettämisestä seuraavalle NAUI-kurssille, joka antaa pätevyyden Nitrox-, P3- ja NAUI-kortituksiin, tehtiin periaatepäätös. 4. 151-puheluerittelyn käyttäminen seuran puheluissa Maksetaan kursseihin ja seuran tapahtumien järjestelyihin liittyvät puhelut vastuuhenkilöille. Tämä toteutetaan 151-puheluerittelyn avulla, kohtuullisuuden rajoissa henkilöille jotka järjestävät seuran koulutuksia ja muita tapahtumia. 5. Sukellusluokkien syvyysrajojen valvominen Seuran virallinen kanta on, että syvyysrajoja ei ylitetä ja muutenkin noudatetaan suoritettujen sukellusluokkien lupia. Samoin noudatetaan muitakin SUSL:n turvaohjeita. Kurssille tullessa sukelluksia, joissa on törkeitä syvyysrajojen ylittämisiä, ei lasketa tehtyjen sukellusten määrään mukaan. 6. Victorian vesipumppu Uusi pumppu on tilattu ja se maksaa 370 €. Victoriaan on rakennettu kaksiakkujärjestelmä, joka sallii sähkölaitteiden käytön ankkurissa vaikka kone ei käykään. Esa antoi johtokunnalle siitä pikakoulutusta. 7. Saatavien toteaminen ja kuluvertailu suhteessa talousarvioon Ei ollut ajantasalla. 8. Vesimyllyn torstaitapaamisten päivystyslista Mika Hiltuselle annetaan Vesimyllyn avain, samoin Jari Valviolle. Jos Jukka Rauman ei halua pitää avainta se voidaan luovuttaa Pasi Lassilalle. Liitteenä päivystysvuorot Vesimyllyllä. 9. Todetaan argon – täyttömahdollisuuden tilanne Argonpullot on, whippiä ei, muut osat ovat hankinnassa. 10.Muoviveneen hankinta Päätettiin, että Esa ja Tapani hankkivat Kärkkäisellä messutarjousveneen (hinta 1664€) seuralle. Se sopii nykyiseen moottoriin. Hankitaan sille joko jarrullinen peräkärry tai traileri. 11.Vakuutusturvan tarkistaminen Koneet ja kalusto (poislukien veneet) vakuutettu 25 000€ arvosta. Esa miettii riittääkö kyseinen hinta. Victoria ja kumivene (Mercury moottori) vakuutettu venevakuutuksella. Kumivene vaihdetaan uuteen veneeseen vakuutukseessa. Peräkärryn vakuutusturva tarkistetaan. Tapani varmistaa, että peräkärryssä on riittävät vakuutukset. 12.Ilmoitusasiat Kaupungin avustukset ovat tulleet. OVM:t saivat 1244,09 euroa. Norjassa havaittiin sähkökompressorin olevan rikki. Esa on tilannut tarvittavat osat siihen. 13.Muut esilletulevat asiat (<1 minuutti) Iin Röyttään on keskiviikkona 18.6.2003 klo 16alkaen tarkoitus mennä sukeltamaan Röytän sataman laiturien ankkuroinnit läpi ja tarvittaessa vaihtaa joitain kettinkejä. Paukku tulee mukaan, koska tämä katsotaan vedenalaiseksi rakentamiseksi ja siihen pitää olla lupakirja. Halukkaat voivat ilmoittautua Markulle. Seuran haalarien myyntihinta on 40 euroa kappale. Seuraava kokous Vesimyllyllä 25.6. klo 18.00. Pöytäkirjan kokouksen kulun mukaiseksi toteavat Oulussa___.___.2003 Markku Heiskari, puheenjohtaja Tiina Ervelius, sihteeri */ /* Avainpäivystäjävuorot Vesimyllyllä kesällä 2003: 5.6. Juuso Mettälä 12.6 Markku Heiskari 19.6. Juuso Mettälä 26.6. Jukka Pelttari 3.7. Tapani Kemppainen 10.7. Jari Valvio 17.7. Kompressorit Norjassa 24.7. Mika Hiltunen 31.7. Esa Vuoppola 7.8. Tommi Salminen 14.8. Jari Valvio 21.8. Jukka Rauman 28.8. Mika Hiltunen 8.4.2003 *Paikka:* Vesimylly, Toppila *Läsnä:* Markku Heiskari, Tiina Ervelius, Esa Vuoppola, Marjo Rusanen 1. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 2. Edellisen kokouksen (18.3.2003) pöytäkirjan hyväksyminen. Hyväksyttiin kokouksen 18.3.03 pöytäkirja sellaisenaan. 3. Dacor regulaattorin vaihtamisen toteaminen (18.3.2003 §15). Todettiin, että Dacor-regulaattori on vaihdettu Apex TX 40-regulaattoriin. Dacor regulaattori #2 on poistettu koulutuskäytöstä 30.3.2003. Tilalle on vaihdettu uusi Apeks ATX-50. 4. Puolijoukkueteltan hankkiminen (18.3.2003 §15). Mahdollinen puolijoukkuteltan hankinta siirretään myöhempään ajankohtaan hankittavaksi mahdollisen lisätalousarvion puitteissa korkean hankintahinnan vuoksi. 5. Kirjanpito-ohjelman päivittämisen toteaminen (18.3.2003 §10). EmCe Solution Partner Oy:ltä 2.4.2003 saadun tarjouksen mukaan ohjelmiston päivittäminen maksaa 680.15€ sis alv22%. Kokous päätti päivittää kirjanpito-ohjelman, mutta ennen sitä tarkistetaan tietokoneen kapasiteetti, johon ohjelman päivitystä suunnitellaan. 6. Helatorstain Norja-leirin tilanteen toteaminen (18.3.2003 §4). Tommi on varannut viisi neljän hengen mökkiä Geitvågenin leirintäalueelta. Mökkien hinnat 350-400 NOK/yö. Varausvahvistuksen saavuttua hän laittaa tiedotteen postituslistalle ja alkaa ottamaan vastaan ilmoittautumisia. Ilmoitus leiristä laitetaan myös seuran ilmoitustaululle Raatin uimahalliin. 7. Norppien ”Pelisäännöt” (18.3.2003 §6, 3.3.2003 §4, 11.2.2003 §7, 5.12.2002 §6, 5.11.2002 §6, 30.10.2002 §11, 25.9.2002 §12). Tiina esitteli Norppien pelisäännöt, jotka Norpat ovat tehneet ohjaajansa kanssa. Johtokunta totesi Norppien pelisäännöt. Pelisäännöt pöytäkirjan liitteenä 1. 8. Saatavien toteaminen (11.2.2003 §9). Tapani ei ollut kokouksessa, joten saatavia ei todettu. Todettiin, että puuttuvia maksuja on karhuttu. Ne on lähetetty asianomaisille 24.3.03 ja odotellaan vielä saatavia. Maksamattomia laskuja on lähetetty 11:sta seuran jäsenelle. Edelleen on vuoden 2002 Norjan leirin kompressorimaksuja maksamatta. *Maksuja* ** ** ** ** *_Pvm_* *_Maksaja_* *_+ €_* *_- €_* *_Syy_* 31.3.2003 Härö Tapani 15 26770136 7.3.2003 Louhi Perttu 10 68005267 27.2.2003 Kemppainen T 134 Takaisinmaksu 18.2.2003 Kemppainen T 227.71 Takaisinmaksu 9. Päättäminen yhteistoiminnasta tilintarkastajien kanssa. Päätettiin, että tilintarkastajat kutsutaan kolme kertaa johtokunnan kokoukseen. Alustavasti sovittiin yhteisiksi kokousajoiksi toukokuu, Norjan leirin jälkeen heinä-elokuussa ja syystalvella. Kokouksissa käydään silloin tarkemmin läpi seuran taloustilannetta. 10.Pasi Lassilan lähettäminen Advanced Nitrox Gas Blender –kurssille. Pasi Lassilalle päätettiin maksaa Eräraatteen järjestämä IANTD Advanced Nitrox Gas Blender-kurssi 12.4.-13.4.03. Kurssi antaa IANTD pätevyyden sekoittaa nitrox –hengityskaasuja. Pasi maksaa itse matkakulut. Pasin kanssa sovitaan kurssin jälkeisestä seuran Nitroxia käyttävien jäsenten lisäkoulutuksesta ja mahdollisen ohjeistuksen tekemisestä. 11.Liikuntalautakunnan avustushakemuksen toteaminen (18.3.2003 §13). Todettiin, että on tehty Toiminta- ja Tila-avustushakemukset kaupungin liikuntalautakunnalle. Hakemuksien kopiot olivat johtokunnan nähtävillä. 12.Ilmoitusasiat NUKU ei enää voi hoitaa Lyseon viikonloppuvuokrausta työvoiman puutteen vuoksi 31.5.2003 alkaen. Jatkossa selvitellään uusia koulutustiloja. 13.Muut esilletulevat asiat (<1 minuutti). Hallivalvojavuorolistoja ei ollut saatavilla. Todettiin Vauhkosen perheen ottaneen 13.4. valvontavuoron Raatista. Ilmoitus yhdistysrekisteriin nimenkirjoitusoikeuksien muutoksista on tehty. Seuraava kokous on 15.5. klo 18.00 Vesimyllyllä, johon tilintarkastajat kutsutaan mukaan. Johtokunta päätti antaa Tiinalle ja Jukalle yhdessä seuran nimenkirjoitusoikeus liikuntalautakunnan toiminta- ja tilaavustushakemuksiin vuodelle 2003 allekirjoittamista varten. 11.2.2003 *Läsnä:* Markku Heiskari (pj), Esa Vuoppola, Jukka Pelttari, Tapani Kemppainen, Tuula Kangas-Saarela, Tommi Salminen, Tiina Ervelius (siht.) 1. Kokouksen avaus, päätösvaltaisuuden toteaminen. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00 ja totesi kokouksen päätösvaltaiseksi. 2. Esityslistan hyväksyminen. Esityslista hyväksyttiin muutoksin työjärjestykseksi. Kohta 12 liitettiin käsiteltäväksi kohtaan 4. 3. Johtokunnan järjestäytyminen. Varapuheenjohtajaksi valittiin Esa Vuoppola, sihteeriksi Tiina Ervelius ja taloudenhoitajaksi Tapani Kemppainen. Uudet seuran jäsenet hyväksyy aikaisemman käytännön mukaan seuran jäsenrekisterinhoitaja (Marjo Rusanen) seuran jäseniksi heidän maksettuaan säädetyt maksut. Samoin pöytäkirjat tarkistetaan entisen menettelyn mukaan seuraavassa kokouksessa. 4. Vesimyllyn ja Vesiperän avaimenhaltijat ja toimitilojen hoito. Vesiperän avaimet pyydetään palauttamaan Kari Erveliukselle. Sihteeri laittaa siitä seuran postituslistalle kehoituksen. Jari Valvio on jo palauttanut avaimen. Seuraavilla jäsenillä on vielä avaimet palauttamatta: Tapani Kemppainen, Juha Haapajärvi, Juuso Mettälä, Esa Vuoppola, Jukka Rauman ja Markku Heiskari. Esalla on tällä hetkellä Vesimyllyn avaimet. Lukkojen vaihdon jälkeen Esa teettää seitsemät avaimet Vesimyllylle ja niiden jakamisesta sovitaan myöhemmin. Jukka Pelttari valittiin perustamaan toimikunta huolehtimaan Vesimyllyn kunnostuksesta ja siivouksesta. Jäsenet hän valitsee siihen itse innokkaiden joukosta. 5. Introsukelluksen hinta 9.2.2003 introlaisille. Intron hinta tarkistettiin ja päätettiin hintojen muutoksista. Raksilassa intro maksaa 30 euroa per henkilö ja Raatissa 25 euroa. Tämä muutos tehdään hinnastoon ja niistä pidetään kiinni. Pyritään myös saamaan introille aina yli neljä osallistujaa. Pidetään nimilistaa introilla käyneistä henkilöistä ja jos introilija tulee P1-kurssille, hänelle hyvitetään maksamansa intron hinta siitä saatua todistusta vastaan. Seuran jäsenrekisterinhoitaja lupasi pitää kirjaa käyneistä saatuaan nimilistan teoriaosuuden pitäjältä. 6. P1 –budjetti Hyväksyttiin liitteen 1 mukainen P1:n budjettiarvio. 7. Norppien ”Pelisäännöt” . Tekeillä. 8. Koulutusiltapäivän tilannekatsaus. Tällä hetkellä ilmoittautuneita 27. Puhujat ovat valmiita materiaaleineen. Markku tuo videon esittämiseen tarvittavaa välineistöä ja Tuula tuo kannettavan tietokoneen käytettäväksi esityksiin. Kahvitarjoilu sovittu. 9. Saatavien toteaminen (v2002 P1-kurssit yms.) Ei saatu selvitettyä. Asia hoidetaan tilinpäätöksen yhteydessä ajan tasalle. 10. Operaatio Jäänalle, ajankohta ja järjestelyt. Ajaksi päätettiin 4.- 6.4.03 perjantaista alkaen jos kyseessä on viikonlopun hinta Saarijärvellä. Jos hinta on vuorokausihinta niin leiri alkaa lauantaina [Vahvistettu jälkikäteen alkavaksi lauantaina 5.4.2003]. Varapaikaksi jos Saarijärvelle ei päästä sovittiin Vaulujärvi majoitustiloineen. Jukka hoitaa järjestelyt. 11. Kevään toimintakalenterin luonnostelu. Todettiin edellä päätetty Jäänalle-leiri. Todettiin, että toimintakertomuksessa ei ollut suunniteltu muita leirejä keväälle, joten muuta ei päätetty. 12. Kouluttajakorttien korttikustannusten maksaminen. Seura maksaa sekä Matti Karppisen että Tapani Härön kouluttajakortit. 13. Raatin uimahallin valvojavuorot. Johtokunta on huolissaan vapaaehtoisten valvojien puutteesta ja päätti seuraavassa Vesipostissa ilmoittaa seuran uimavuorolla ja kuntosalivuorolla käyvien valvontavastuusta ja –velvollisuudesta. Johtokunta laittaa listan valvontavuoroista perhekunnittain aakkosjärjestyksessä seuraavassa Vesipostissa. Kukin listalla olija vastaa valvonnasta saatuaan vuoron; joko olemalla itse paikalla tai sopimalla valvontavuoron toteutumisesta muuten. Ennen valvontalistan ilmestymistä sovittiin seuraavat vuorot: Ø 16.2. Jukka Ø 23.2. Juuso (P1) Ø 2.3. Markku Ø 9.3. Tuula Ø 16.3. Juuso (P1) Ø 23.3. Esa Ø 30.3. Juuso (P1) Ø 6.4. EI HALLIVUOROA! [Juuso valvoo jos vuoro kuitenkin pidetään] Aktiivisten valvojien puutteen vuoksi johtokunta päätti, ettei 6.4.03 Jäänalle-leirin vuoksi ole hallivuoroa. Ainoastaan Norpilla on vuoro ja sen valvoo Tapani Kemppainen . 14. Ilmoitusasiat. Tapani kertoi vapaasukellus-nimikkeen muuttuneen snorkkeli-sukellukseksi. 15. Muut esille tulevat asiat. Tapani kertoi Norppien S2-kurssin alkavan piakkoin. Kulut ovat 40 euroa ja se jaetaan kurssille osallistujien kesken siten, että kurssi toimii omakustannusperiaattella. 16. Seuraava kokous on Vesimyllyllä 11.3. klo 18.00. 17. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.10. Kokous 13/2002 *Läsnä:* Markku Heiskari(pj), Tiina Ervelius, Tapani Kemppainen, Juuso Mettälä ja Liisa Törmäkangas (siht.) *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin esityslista. 3. Hyäksyttin kahden edellisen kokouksen (25.9. ja 30.10) pöytäkirjat. 4. Johtokunnassa ehdotettiin, että Eijaa kiitettäisiin hänen suuresta työstään seuran 25 vuotisjuhlien järjestelyissä. Päätettiin jatkaa asian käsittelyä myöhemmin. 5. Todettiin, että koulutustoiminnan puolesta kaikki on kunnossa. Kouluttajien saunailta pidetään 18. tammikuuta, helmikuussa alkaa uusi P1-kurssi ja kevätleiri on päätetty pidettäväksi 6.-8. 6. 6. Nuorisotoiminnan pelisäännöt ovat mietinnässä, kertoi Tapani Kemppainen. 7. Todettiin saatavat kuluneelta vuodelta uudelleen asioiden tarkennuttua. Nitrox-kurssi on maksamatta yhdeltä henkilöltä, Norjan leirimaksu neljältä ja P1 kurssi kahdelta. 8. Taloudenhoitaja totesi toiminnasta kertyneiden kulujen olevan budjetin puitteissa, tosin pääasiassa koulutustoiminnan tuottojen johdosta tulot ovat ylittäneet arvioidun. 9. Edellisessä kokouksessa sovitun Norjakokouksen ajankohta, 12.3., on osoittautunut liian myöhäiseksi. Tässä yhteydessä Tiina Ervelius ehdotti, että helmikuussa järjestettäisiin seuran kaikille jäsenille tarkoitettu koulutuspäivä, jonka yhteydessä myös Norjakokous pidettäisiin. Päivän ohjelmaan sisältyisi luentoja, Erkki Saarela kertoisi sukellusfysiologiasta, Esa Vuoppola kompressoreista ja Juuso Mettälä terveisiä SUSL:n kouluttajapäiviltä, väliajalla kahvia ja pullaa, ja lopuksi pidettäisiin Norjakokous ja katseltaisiin videoita. Johtokunta kannatti ajatusta, ja ajankohdaksi päätettiin sunnuntai 16.2. klo 14.00. 10. Koulutuspäivä. Ks. edellinen kohta. 11. 25 vuotisjuhlassa seuralle lahjoitettiin kiertopalkintolautanen jaettavaksi vuosittain huomionosoituksena seuran toimintaan ja sukeltamiseen osallistuvien ”taustajoukoille”, perheelle tai perheenjäsenille, jotka tukevat harrastamista omalla toiminnallaan. Päätettiin luovuttaa lautanen ensimmäisen kerran kiertoon helmikuun koulutuspäivän yhteydessä. 12. Rovaniemen urheilusukeltajat ovat kysyneet seuraltamme halukkuutta osallistua heidän kanssaan avantosukelluksille Raajärvellä, Misin kaivoksella talven aikana (ks. esityslista). Mikäli halukkuutta ilmenee, päätettiin, että tapahtuma voisi olla seuran virallinen leiri, olettaen että asiasta ehditään tiedottaa kaikille Vesipostissa. Tällöin seura osallistuisi kompressorin kuljetuskustannuksiin. 13. Yhteistoiminta muidenkin seurojen (Raahe, Kemi, Tornio, Ylitornio ja Kuopio) kanssa on ollut esillä, ja keskusteltiin seuran mahdollisuuksista tukea jäsenten osallistumista muiden seurojen tapahtumiin. Asia jäi avoimeksi ja päätettänee seuraavassa kokouksesa. Omasta puolestamme päätimme kuulostella muiden seurojen toiveita Oulun seudun skelluskohteiden suhteen. Ainakin retkiä Telmalle ja Sofia Marialle olisi mielekästä järjestää. 14. Huomattuamme, että seuralle lahjoitettu meriaiheinen tuoppi ei ollut puheenjohtajan, sihteerin eikä kenenkään muunkaan paikalla olevan hallussa eikä siis ollenkaan läsnä kokouspaikalla, päätettiin tuoppiin tutustua tarkemmin toisessa yhteydessä. 15. Ilmoitusasiat Toppilan Pukseeri ry vuokraa Toppilassa sijaitsevaa Merikiltataloa juhla-, sauna- ja kokoustiloiksi yksityisille ja yhdistyksille. Vesimiesten tilaisuuksiin pukseeri ry olisi valmis vuokraamaan tilaa ”erikseen sovittavaan hintaan”. Keskusteltiin mm. kouluttajien saunaillan järjestämisestä näissä tiloissa. 16. META Seuran mainosjuliste on ulkoasultaan loppusilausta vaille valmis. Täyteen yksimielisyyteen ei alareunan vallattoman sloganin sanamuodosta päästy, kuitenkin tästä huolimatta julisteita päätettiin tilata 20 kpl, kokoa A3. Tapani Kemppainen hoitaa asiaa edelleen. Päätettiin siirtää kouluttajien saunailta Merikiltatalolle Toppilaan, mikäli paikka on tuolloin vapaa ja tilavuokra ei ole kohtuuton. Liisa Törmäkangas hoitaa asiaa. Päätettiin vaihtaa seuran Dacor-merkkinen, kurssilla rikkoontunut regulaattori uuteen. 17. Puheenjohtaja kutsuu koolle seuraavan, eli vuoden 2003 ensimmäisen kokouksen tammikuussa, ajankohta ilmoitetaan johtokunnan jäsenille myöhemmin. Kokous 12/2002 Johtokunnan kokous nro 12/2002 30.10.2002 Vesimyllyllä Oulussa *Läsnä:* Markku Heiskari(pj), Esa Vuoppola, Tiina Ervelius, Tapani Kemppainen, Tuula Kangas-Saarela, Lauri Pirttiaho ja Liisa Törmäkangas (siht.) *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin esityslista. 3. Edelisen kokouksen (25.9.) pöytäkirjan hyväksyminen siirrettiin seuraavaan kokoukseen. 4. Keskusteltiin 25 vuotisjuhlan järjestelyistä. Päätettiin, että seura maksaa viiden juhlassa esiintyvän henkilön illalliskortin ja kustantaa mahdollisesti ohjelmassa tarvittavat kaasut (helium, arviolta 15 €). Markku Heiskari raportoi Eedenin äänentoistolaitteiden olevan rittävät, mutta videoesitystä varten tarvitaan kunnon valkokangas. 5. Käytiin läpi kuluvan vuoden saatavia lähinnä P1- ja Nitrox-kurssien sekä Norjan leirin osalta. Heinäkuun loppuun mennessä P1-kurssimaksun oli maksanut 27 kurssilaista (kurssin suorittaneita 29 hlöä), Nitrox-kurssista on saatu 14 maksua (kurssilaisia 17 kpl) ja Norjan leiri on maksamatta kolmella henkilöllä. Laitevuokrista saatavien käsittely jätettiin seuraaviin kokouksiin, kun tilikirjaukset koko kesän ajalta on tehty. 6. Todettiin kulujen olleen vuoden aikana pääsääntöisesti talousarvion mukaiset, ylijäämää sensijaan näyttäisi kertyvän. 7. Vuoden viimeisen Vesipostin aikataulu on seuraava: aineiston oltava Marjolla 4.12. mennessä, painatus 16.12. ja postitus 23.12. Vesipostin mukana lähetetään jäsenmaksulomakkeet. Muuta asiaa mm. alkuvuoden toimintakalenteri, kurssiasiat, norjakokous (12.3.2003 klo 19.00 Raksilan hallila), uusi johtokunta ja tunnelmia sekä kuvia vuosijuhlasta. 8. Seuran yhteys- ja tilitiedoilla varustetut käyntikortit ovat valmiit ja saatiin ”jakeluun”. 9. Päätettiin ensin selvittää korvaako VaPePan organisaatio sen järjestämässä etsintätilaisuudessa rikkoutuneet tai kadonneet tavarat (Mika Hiltunen, lamppu 20 €, Jukka Pelttari, puukko 25 €). Jukka ja Mika selvittävät asian. Seura korvaa kyseiset vahingot, mikäli VaPePan vastaus on kielteinen. 10. Tapani Kemppainen esitti alustavan version seuran mainoksesta. Päätettiin vielä jatkaa suunnittelua. 11. Norppatoiminnan Pelisäännöt ovat vielä suunnitteluvaiheessa. Tapani Kemppainen jatkaa asian käsittelyä. 12. Ilmoitusasioita ei tullut esille. 13. META Victoria on vielä vesillä, Esa lupasi huolehtia asiaa eteenpäin. Jäänmurtaja-apua mahdollisesti tarvitaan. Kokous 11/2002 *Läsnä:*Markku Heiskari (pj), Esa Vuoppola, Tapani Kemppainen,Tuula Kangas-Saarela, Tiina Ervelius (siht.) *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin kokouksen esityslista sellaisenaan. 3. Hyväksyttiin edellisen kokouksen (10/2002, 13.8.2002) pöytäkirja. 4. Ehdotus talousarviosta vuodelle 2003 käytiin läpi ja päätettiin esittää sitä OVM:n yleiskokoukselle. Jäsenmaksumuutoksia päätettiin esittää yleiskokoukselle seuraavasti: jäsenmaksu 60€/vuosi ja norppa-jäsenmaksu 30€/vuosi. Muut jäsenmaksut pysyvät ennallaan. 5. Käytiin läpi ehdotus vuoden 2003 toimintasuunnitelmasta, joka hyväksyttiin ehdotettavaksi yleiskokoukselle 6. Käytiin läpi seuran saatavia, täysin kattavia tietoja ei ollut. 7. Kuluja todettiin olleen, vastaavasti tuloja on ollut sukelluskursseista (P1) reilusti. 8. Lyhyesti SOK:n Toppilan myllyn vuokraehdoista: o kahden kuukauden irtisanomisaika o osoite Tervahovintie 23 o varastotila/väestönsuoja n. 50 m2 o vuokra 110e/kk, suullisesti oli sovittu alv 0% - sitä selvitellään edelleen 9. Seuran käyntikorttiasian käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen. 10. Inrosukelluksista on kysyntää, nyt on kaksi ryhmää tulossa. 11. Seuran mainos on teon alla. 12. Ennen Norppien pelisääntöjen rakentamista pitää Norppa-kouluttajien kokoontua. 13. Todettiin seuran 25-v. juhlan olevan tulossa. 14. Ilmoitusasioita: o kahdet kuulosuojaimet hankittu o uusi pilssipumppu Victoriaan hankittu 15. META. o Esa käy ostamassa Victorialle kiikarit. 16. Seuraava johtokunnan kokous on 29.10.02 klo 18.00. Toppilan Myllyllä. Kokous 9/2002 Johtokunnan kokous nro 9/2002 13.8.2002 Vesiperällä Oulussa *Läsnä:* Markku Heiskari(pj), Esa Vuoppola, Juuso Mettälä, Tiina Ervelius, Liisa Törmäkangas (siht.) sekä johtokunnan ulkopuolelta asiantuntijoina Eija Hurme ja Jukka Rauman. *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin esityslista lisäyksin. 3. Hyväksyttiin edellisen kokouksen (9.7.2002) pöytäkirja. 4. Taloudenhoitaja ei ollut paikalla joten tilannekatsaus siirtyi seuraavaan kokoukseen. 5. Kemppaisen poissaollessa todettiin, että venevartiovuorojen järjestelyistä ei ole tietoa. 6. Keskusteltiin 25 vuotisjuhlan järjestelyistä. Päätettiin että seura maksaa tervetuliaismaljan (5 €/hlö) ja illalliskortin hinta on 20 €, mikä kattaa ruokailun. Ohjelmat ovat vielä suunnitteluvaiheessa ja Markku Heiskari lupasi käydä selvittämässä Eedenin äänentoistolaitteiston kunnon. Kutsut juhlaan lähetetään viikon 41 alussa, siten että ne ovat perillä 11.10. mennessä. Juhla alkaa kello 19.00. 7. Lauantaina 7.9. Orion järjestää työntekijöilleen virkistyspäivän, johon on pyydetty seurasta paria henkilöä kertomaan sukeltamisesta ja esittelemään varusteita. Päätettiin lähteä juttuun mukaan. 8. Matti Karppinen on varannut Paasovaaralta kaksi mökkiä Hossan leiriä varten ja ottaa vastaan ilmoittautumisia. Jukka Rauman tai Erkki Vauhkonen hoitaa peräkärryn vedon. 9. Juuso Mettälä huolehtii Kaatialan kaivosleirin järjestelyistä. Leiristä lisää myöhemmin. 10. Syysleirille on varattu mökki Vaalan Saarijärven rannalta. Asiasta tarkempi tiedotus Vesipostissa. 11. Syyskokous kutsutaan koolle vanhan käytännön mukaan seuraavassa Vesipostissa. 12. Vesiperän tilanteesta ei ole kuulunut mitään uutta, ja korvaavaa ”kerhotilaa” ei ole tiedossa. Kari Ervelius on yhteydessä Oulun Energiaan asiaan liittyen. 13. Asia pankkikorteista jätettiin seuraavaan kokoukseen taloudenhoitajan ollessa poissa paikalta. 14. Käytiin läpi Vesipostiin tulevia asioita, mm. uimahallivuorot ja toiminta Raatin hallilla sunnuntaisin. Sovittiin Vesipostin painatus ja postitus kuluvalle viikolle, jolloin se on seuralaisilla viikon 34 alussa. 15. Ilmoitusasiat Raatin hallilla on jouduttu muuttamaan kellarin pullokaapin ja talvisin sähkökompressorin sijoituspaikkaa hallin teknisten uudistusten vuoksi. 16. META Sovittiin että Tiina Ervelius hankkii seuralle kahdet uudet kuulosuojaimet lisää sijoitettavaksi komperssoreiden välittömään läheisyyten. Victorian perän hiekkapuhallus olisi tarkoitus tehdä mahdollisimman pian. Asiasta on oltu yhteydessä Kellon ”telakalle”, odottelemme heidän yhteydenottoaan. Kokous 8/2002 *Läsnä:* Markku Heiskari(pj), Tapani Kemppainen, Juuso Mettälä, Heikki Teppo ja Liisa Törmäkangas (siht.) *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin esityslista. 3. Hyväksyttiin edellisen kokouksen (12.6.2002) pöytäkirja. 4. Oulun Energia on ilmoittanut haluavansa Vesiperän tilat takaisin omaan käyttöönsä. Tällä hetkellä asiasta neuvotellaan ja siihen palataan uudelleen elokuussa. Jätettiin mietintään lähetetäänkö seuran puolesta sovitteleva kirjelmä Oulun Energialle tilojen tarpeellisuudesta seuralle. Asiaan palataan seuraavasa kokouksessa. 5. Nitrox-täyttökurssi pidetään Vesiperällä torstaina 11.7. 6. Päätettiin seuran omien sukelluspäiväkirjojen myyntihinnaksi 5€ (50 sivua) ja 8€ (100 sivua). 7. Sovittiin kaluston kuljetuksesta Norjan leirille seuraavasti: Erkki Vauhkonen kuljettaa kumiveneen ja sähkökompressorin ja Matti Vuolteenaho bensakompressorit, polttoaineet ja perämoottorin. Nitrox-täyttöjä varten varattu Oceanus kulkee Tapani Kemppaisen kyydissä ja heille päätettiin hyvittää kuljettamisesta 50€. 8. Päätettiin keskustella kesän 2003 Norjan leirin paikasta ja ajankohdasta jo nyt tulevalla leirillä kun suurin osa leireillä kävijöistä on paikalla. 9. Päätettiin laittaa juhlaimoitus sukeltaja-lehteen Vesimiesten 25 vuotisjuhlista, ja lisäksi pyydetään Eija Hurmetta kirjoittamaan pieni juttu seuran toimintavuosista ilmoituksen yhteyteen. Tekstin pitää olla lehdessä 23.8. ja ilmoituksen syyskuun alkuun mennessä. 10. Käytiin läpi Vesipostiin tarvittava aineisto, jonka on oltava Lauri Pirttiaholla 31.7. mennessä. 11. Taloudenhoitaja kertoi sukelluskurssien tuoton ylittäneen budjetoidun arvion, mutta muita suurempia heittoja ei tulojen eikä menojen puolella ole. 12. Ilmoitusasiat Victorialla olleen NMT:n liittymä on irtisanottu, vahvistuspaperi liitteenä 1. Seuralla olisi tilaisuus esitellä toimintaansa 41. Oulun Päivillä järjestettävillä Unicef-harrastemessuilla. Tiedotuskirje asiasta liitteenä 2. 13. META Oulun Merenkävijöiden 75 vuotisjuhla pidetään Iin Röytässä 10.8. ja seuralle on tullut kutsu juhlaan kahdelle henkilölle. Juhlaan lupautui lähtemään ainakin Tapani Kemppainen. Päätettiin korvata juhlan osallistumismaksu seuran puolesta. Kokous 7/2002 *P**ÖYTÄKIRJA 12.6.2002 * *Kokous **7**/**20**02* Johtokunnan kokous 7/2002 Vesiperä, Toppila. *Läsnä:*Markku Heiskari (pj), Esa Vuoppola, Heikki Teppo, Tapani Kemppainen, Tuula Kangas-Saarela, Juuso Mettälä, Tiina Ervelius (siht.) *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin kokouksen esityslista lisäyksin. 3. Todettiin edellisen kokouksen (6/2002) pöytäkirja hyväksytyksi. 4. Päätettiin torstaitapaamisten avainvuorot kesällä 2002 seuraavasti: 6.6. Juha Haapajärvi 25.7. Jari Valvio 13.6. Juuso Mettälä 1.8. Juha Haapajärvi 20.6. Tapani Kemppainen 8.8. Juuso Mettälä 27.6. Matti Karppinen 15.8. Jari Valvio 4.7. Jukka Rauman 22.8. Tapani Kemppainen 11.7. Markku Heiskari 29.8. Matti Karppinen 18.7. Jari Valvio 5. Nitrox –täyttökoulutuksen ajankohta ilmoitetaan myöhemmin, se on kuitenkin ennen Norjan leiriä. Nitroxia on saatavissa torstaisin. Nitroxia haluavan on varmistettava, että on sekä happea että täyttämisen osaava henkilö paikalla. 6. Lisäbudjetti (liite 1) P2 –kurssille hyväksyttiin. 7. Päätettiin, että matkakorvaussääntöjä ei muuteta. 8. Päätettiin, että Scubapro –pullohihnaa ei myydä Pasi Lassilalle, koska se on ainoa hihnavaraosa. 9. Taloudenhoitajan tilannekatsaus vuoden 2002 menoista vs. budjetti: budjetissa pysytty hyvin. Seuran saatavien toteaminen: saatavien loppusumma jäi epäselväksi. 10.Päätettiin seuratuotteiden myyntihinnat seuraavasti: ü lippis 12 e ü T-paita 10 e ü College 38 e 11.Sukelluspäiväkirjoja on mahdollisesti saatavissa jo Manamansalon leirin aikoihin, riippuu Yliopistopainosta. 12.Meri-VHF (SRC)–tutkinnon järjestäminen jo nyt kipparin oikeuden omaaville. Ilmoittautuminen Markku Heiskarille, joka järjestää koulutukseen liittyvän materiaalin tenttimisen 26.6.2002 Vesiperälle. 13.Norjan heinäkuun leiri, tilannekatsaus: mökeissä vapaana neljä paikkaa, ei ongelmia järjestelyissä. 14.Telakkasäätiön venevartiointivuorot 14.9. ja 21.9. 2002. Tapani Kemppainen toimii yhdyshenkilönä vartioinnin järjestämisessä. 15.Päätettiin Bauer Junior II –kompressorin vuokraksi 8€/vrk. Uusi hinta astuu voimaan välittömästi. Muut kompressorit ovat edelleen 15€/vrk. Päätettiin vuokrata Bauer Junior II –kompressori Juha Haapajärvelle 20.7.-28.7.2002 väliseksi ajaksi. 16.Ei ollut ilmoitusasioita. 17.Muut esilletulevat asiat 17.1. 15.6. olevalle Haukiputaan monttusukellukselle uudet P1:t saavat lainata seuran välineitä ilmaiseksi. 17.2. Päätettiin, että edelleenkään ei ulkopuolisille vuokrata seuran kalustoa. 18.Seuraava kokous on 9.7.2002. klo 18.00 Vesiperällä. 19.Puheenjohtaja päätti kokouksen. Kokous 6/2002 Johtokunnan kokous nro 6/2002 13.5.2001 Vesiperällä Oulussa *Läsnä:* Markku Heiskari(pj), Esa Vuoppola (siht.), Tapani Kemppainen, Juuso Mettälä, Heikki Teppo *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin esityslista. 3. Hyväksyttiin edellisten kokousten pöytäkirjoja. 4. Nitrox-laitteisto toimii, käyttölupa on toistaiseksi E. Vuoppolalla ja M. Heiskarilla, jotka laativat ohjeet täytölle. Keskusteltiin seuran nitrox-politiikasta, keskittämällä hapen hankinta seuran kautta saataisiin alennusta hinnasta. Tapani Härö on sopinut hintoja Woikosken kanssa. Päätettiin seuran kustantavan hapet toistaiseksi. Päätettiin myös, ettei nitroksia sekoiteta seuran ulkopuolisille ja että nitrox-täytöillä on etusija Bauer Oceanus-kompressorille esim. leireillä (muita kompressoreita ei saa käyttää sekoitukseen). 5. Päätettiin PJ:n esityksen mukaan pitää nitrox-kurssi Jukka Ilosen tekemän aikataulun mukaan kesä-heinäkuussa 2002, kurssin hinta 70 EUR/hlö. J. Iloselle maksetaan esitetyn laskun mukaan. 6. Talouskatsauksessa todettiin 1. Vuosineljänneksen toteutuma 1885EUR, budjetti 1310EUR. Seuralla todettiin olevan saatavia edellisen syksyn Paakkilan leiristä sekä J. Valvion täytöistä. 7. Päätettiin ottaa kaksi pankkikorttia seuran uudelle pankkitilille (tilino. OP 574136 – 2247954), korttien haltijoita tulevat olemaan Tapani Kemppainen ja Markku Heiskari. 8. Keskusteltiin seuran painamasta sukelluspäiväkirjasta, kansikuvaksi sovittiin valokuva Telmasta, myös muita pieniä muutoksia ehdotetttiin. Päätettiin tilata seuran vanhalla, ”uivalla” logolla brodeerattuja T-paitoja (50 kpl á 13EUR), college-paitoja (5 kpl á 41EUR), lippiksiä (40 kpl á 10EUR). Päätettiin modofioida seuran virallista logoa tarranpainatusta varten. 9. Päätettiin PJ:n esityksen mukaan hankkia meri-VHF-radio Victoriaan sekä maksaa 3 – 4 veneenkuljettajalle radiotutkinnon tutkintomaksu ( n.40EUR ) 10. Norjan leirille on ilmoittautuneita 6 mökkiin, T. Kemppainen varaa. Mökit 15.5. 11. Päätettin hankkia seuran kustannuksella väliköysitarvikkeita avovesileireille, jotta halukkaat saavat tehdä itselleen väliköyden (JMe). 12. Päätettiin, että seura maksaa aktiivisten kouluttajien kouluttajakorttien uusinnat. Aktiivisuuden määrittelee johtokunta. 13. Seura maksaa J. Mettälän tilaamat lääkärintodistuslomakkeet 14. J. Haapajärvi tiedusteli mahdollisuutta käyttää seuran venepaikkaan (kuulemma) kuuluvaa jollapaikkaa oman kumiveneensä parkkeeraukseen. Päätettiin ottaa selvää, onko Telakkasäätiöllä jotain sitä vastaan. (J. Haapajärvi tiedustelee.) 15. Ilmoitusasiat: · E. Vuoppola vetää seuran peräkärryn ja kompressorit Paakkilaan 17. – 19. 5. 16. Muut esille tulevat asiat: · Päätettiin ostaa seuralle muurinpohjapannu & rengaspoltin · Päätettiin vaihtaa seuran nestekaasupullo kevyempään uudella, painettavalla paineenalentajalla 17. Seuraava kokous pidetään 12. 6. 2002 klo 18 VesiperälläKokous 5/2002 Johtokunnan kokous nro 5/2002 4.4.2001 Vesiperällä Oulussa *Läsnä:* Markku Heiskari(pj), Esa Vuoppola (siht.), Tiina Ervelius, Tapani Kemppainen, Juuso Mettälä, Heikki Teppo, Lauri Pirttiaho (vj), Tuula Kangas-Saarela(vj) *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin esityslista. 3. Siirrettin edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen seuraavaan kokoukseen. 4. Päätettiin valita M. Heiskari OVM:n edustajaksi SUSL:n kevätkokoukseen, mikäli hän on estynyt annetaan P. Parkkilalle valtakirja seuran ääniin. 5. Päätettiin ilmoittaa Vesipostissa mm. seuraavaa: · Auvo Puurtinen sukelluskauppa-autoineen Raatissa 5. 5. · Manamansalon leiri 28. – 30. 6. · Kattilankallan hylkyleiri 2. – 4. 8. · Hossan leiri elok. loppu – syysk. alku, tarkka aika päätetään myöhemmin · Kaatiala 27. – 29. 9. · Rokuan syysleiri 11. – 13. 10. · Nitrox-kurssi pyritään mahdollisuuksien mukaan pitämään kesän aikana 6. Paakkilan kaivosleirin 17. – 19. 5. järjestelyt ovat kunnossa, majoitusmaksu on hoidettava pikimiten (TKe). 7. Todettiin, että nitrox - täyttölaitteistossa ei ole tapahtunut kehitystä. 8. MHe ja JMe sopivat Jukka Ilosen kanssa nitrox-kurssin järjestämisestä. Kurssi järjestetään mahdollisimman pian täyttölaitteiston valmistuttua. 9. 1. Vuosineljänneksen talouskatsaus siirrettiin seuraavaan kokoukseen 10. Päätettiin teettää 50 kpl 50-sivuisia ja 30 kpl 100-sivuisia sukelluspäiväkirjoja seuran jäsenille myytäväksi. Tehtiin periaatepäätös seuran tunnuksella varustettujen haalareiden, T-paitojen ja tarrojen teettämisestä.. 11. Norjan leirin järjestelyt takkuavat edelleen, varmaa vastausta leiripaikasta ei ole saatu. TKe hoitaa asiaa. 12. Päätettiin tukea leiritoimintaa seuran puolesta maksamalla mahdollisten vajaiden majoitustilojen tyhjät paikat. Myös Paakkilan sukellusmaksu maksetaan seuran varoista. 13. Päätettiin, että Juuso Mettälä hoitaa hallivalvojat Raattiin toukokuulle. 14. Päätettiin hyväksyä Oulun Osuuspankin tarjous pankkipalveluista. Tapani Kemppainen tekee sopimuksen pankin kanssa. Tilinkäyttöoikeus päätettiin myöntää taloudenhoitajalle (Tapani Kemppainen) ja puheenjohtajalle (Markku Heiskari). 15. Muut esille tulevat asiat: · Päätettiin ilmoittaa syksyn 25-vuotisjuhlasta Sukeltaja – lehdessä. Seuraava kokous pidetään 13. 5. 2002 klo 18:00 Vesiperällä Kokous 4/2002 Johtokunnan kokous nro 4/02 17.3.2002 Raatin uimahallin kahviossa Oulussa. *Läsnä:* Markku Heiskari (pj), Esa Vuoppola, Heikki Teppo, Tapani Kemppainen, Tiina Ervelius, Lauri Pirttiaho ja Liisa Törmäkangas (siht.) *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin kokouksen 2/02 pöytäkirja. 3. Käytiin läpi vuoden 2001 tilinpäätös. Päätettiin esittää tilinpäätös tilintarkastajille tilintarkastuslausuntoa varten ja esitää tilinpäätöstä ja toimintakertomusta hyväksyttäväksi yleiskokouksessa.. 4. Ylimääräisen kevätleirin (1.-2.6.) vuoksi Paakkilan kaivosleiri pidetään Vesipostin tiedoista poiketen jo 18.-19.5. Muutoksesta tiedotetaan sähköpostitse sekä seuraavassa Vesipostissa. 5. Johtokunnan seuraava kokous pidetään torstaina 4.4.2002 Vesiperällä klo 18.00. 6. Puheenjohtaja päätti kokouksen. Kokous 3/2002 Johtokunnan kokous nro 3/02 13.3.2002 Raksilan uimahallin kahviossa Oulussa. *Läsnä:* Markku Heiskari (pj), Esa Vuoppola, Heikki Teppo, Tapani Kemppainen, Tuula Kangas-Saarela, Juuso Mettälä, Lauri Pirttiaho ja Liisa Törmäkangas (siht.) *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin kokouksen esityslista lisäyksin. 3. Siirrettiin edellisen kokouksen (2/02) pöytäkirjan allekirjoitus seuraavaan kokoukseen. Päätettiin myöntää kuluvan päivän (13.3.) ajaksi nimenkirjoitusoikeus Juha Haapajärvelle P2-kurssi-ilmoitusta varten. 4. Kevään kaivosleiri pidetään Paakkilassa, ja majoitus on Ohtaansalmen leirintäalueella. Leirille voi ilmoittautua Heikki Tepolle. Ilmoittautumisten on oltava sitovia koska majoitukset on maksettava etukäteen. 5. Vakiovirtaussäätimestä ei ole uutta tietoa, joten asia siirrettiin seuraavan kokoukseen. 6. Käytiin läpi tilinpäätöstä. Epäselvyyksiä oli mm. tulopuolella, joten tilinpäätoksen hyväksyminen siirrettiin seuraavaan kokoukseen. 7. Puheenjohtaja esitti ylimääräisen yleiskokouksen koollekutsumista tilinpäätöksen viivästymisen vuoksi. Heikki Teppo esitti,ettei ylimääräistä yleiskokouksta tilinpäätöksen vuoksi tarvitse kutsua kokoon, mikäli tilintarkastajat ehtivät ja suostuvat käymään tilit läpi ennen 19.3. pidettävää kevätkokousta. Esityksistä äänestettiin. Tepon esitys voitti äänestyksen. 8. Tilannekatsausta vuoden 2002 menoista ei ollut saatavilla. 9. Asia sukelluspäiväkirjojen painamisesta siirrettiin seuraavaan kokoukseen. 10. Kevään toinen P1-kurssi alkaa 24.3., ja kurssin kevätleiri pidetään 31.5.-2.6. Kurssin budjettisuunnitelma on liitteenä 1. 11. Tapani Kemppainen selvittää Norjan leirille majoituspaikkoja Narvik Camping –leirintäalueelta. Norja-kokouksen päätöksen mukaisesti leiri pidetään viikolla 29. Päätettiin leirimaksuksi seuran jäseniltä 10€ ja seuran ulkopuolisilta henkilöiltä 10€/päivä niiltä päiviltä kun käyttää kompressoreita. 12. Jari Valviolle päätettiin lähettää uusi kopio vuoden 2001 ilmatäytöistä. Heiskari/Pirttiaho hoitavat asiaa. 13. Päätettiin laskea pullontäyttöhinta nykyisestä 10 eurosta 7 euroon. 14. Ilmoitusasioita ei ollut. 15. META-asioita ei ollut. 16. Johtokunnan seuraava kokous pidetään sunnuntaina 17.3. klo 16.00 Raatin uimahallin aulassa. 17. Puheenjohtaja päätti kokouksen. Kokous -/2002 Johtokunnan kokous nro -/2002 28.2.2002 Vesiperällä Oulussa *Läsnä:* Esa Vuoppola, Tapani Kemppainen *Käsitellyt asiat:* *§ 1. Kokouksen avaus* Varapuheenjohtaja Esa Vuoppola päätti jättää kokouksen pitämättä, koska taloudenhoitaja ei ollut saanut tilinpäätöstä johtokunnan käsittelyyn määräaikaan mennessä eikä esityslistalla ollut muita asioita. *§ 2. Seuraava kokous* Seuraava kokous pidetään 13.3.2002 Raksilan uimahallin kahviossa. Kokous 2/2002 Kokous nro 2/2002 31.1.2002 Vesiperällä Oulussa. *Läsnä:* Markku Heiskari (pj), Esa Vuoppola, Tiina Ervelius, Tapani Kemppainen, Tuula Kangas-Saarela, Lauri Pirttiaho, Liisa Törmäkangas (siht.) ja johtokunnan ulkopuolelta Eija Hurme *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Lisättiin kokouksen esityslistaan kohta 4: ”Kirjanpitotietokoneen hankinta” ja hyväksyttiin esityslista muilta osin. 3. Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin kahden edellisen kokouksen (14/01 ja 1/02) pöytäkirjat. 4. Tapani Kemppainen kertoi seuran hallitseman kannettavan tietokoneen olevan rikki, mikä estää mm. kirjanpidon. Päätettiin hankkia seuralle uusi kone, mahdollisuuksien mukaan kannettava ja hinnaltaan noin 600 €. 5. Keskusteltiin riitävästä O_2 -pitoisuudesta, jota rakenteilla olevan nitrox-täyttölaitteiston pitäisi tuottaa. 32 % seoksen arveltiin riitävän, ja todettiin valmistukseen tarvitavan virtaussäätimen saatavan mahdollisesti lahjoituksena. Heikki Teppo ja Markku Heiskari selvittävät asiaa edelleen. 6. Taloudenhoitajan tilannekatsauksessa alustavan laskennan mukaan vuoden 2001 budjetin toteutuma on ylijäämäinen, mutta kirjanpito on vielä osittain kesken. Tarkempaa tietoa seuraavassa kokouksessa. 7. Vuoden 2002 tilannekatsauksia ei ole vielä saatavilla. 8. Kevään uimahallivuoroihin on saatu lisäys maanantai-illaksi Raksilan halliin klo 20.00-21.30. Lisäksi päätettiin tiedustella mahdollisuutta saada hallivuoroja tietyille lauantai-illoille klo 19.00-21.00 mm. P2-kurssia varten. 9. Siirrettiin keskustelu sukelluspäiväkirjojen painamisesta ja myynnistä seuraavaan kokoukseen. 10. Jatkettiin keskustelua Oulun Meripelastusseuran tekemästä ehdotuksesta järjestää yhteistä toimintaa jatkossa. Yhteistyö sai jälleen myönteistä kiinnostusta osakseen, ja päätettiin suunitella mm. yhteistä veneretkeä keväälle sekä introsukelluksen järjestämistä meripelastajille. Tiina Ervelius ja Kalle Rissanen ovat edelleen yhdyshenkilöinä asian tiimoilta. 11. Eija Hurme ja Juuso Mettälä ovat tutustuneet seuran 25-vuotisjuhlia varten tarjottuihin tilavaihtoehtoihin, ja Eija esitteli Ramadan, kylpylä-hotelli Edenin sekä Radisson SAS -hotellin tilat sekä hintatarjoikset. Päädyttiin pitämään parhaina Edenin tiloja ja kokonaisuutta, ja koska hinnoissa ei ollut suuria eroja, se valittiin juhlapaikaksi. 12. Päätettiin lähettää Torniossa 21.-24.2.2002 pidettävälle M1-kurssille Tiina Ervelius, Tommi Salminen ja Matti Vuolteenaho. 13. Ilmoitusasiat P1-kurssi alkaa sunnuntaina 3.2. Myös kevään P2-kurssin aikataulu on sovittu ja se on saatavissa netistä seuran sivuilta. Kevään Jäänalle-sukellusleirille on varattu Rokuanhovilta 4:n hengen mökkejä 4 kpl. Ilmoittautumisia vastaanottaa Markku Heiskari. 14. META Tarkistettiin kevään kaivosleirin ajankohta, joka on siis 24.-26.5. (*toim. huom: siirretty myöhemmässä vaiheessa*) Käytiin läpi seuraavaan Vesipostiin tulevat asiat. Aineiston on oltava tiedottajalla lauantaina 2.2. mennesä, jolloin Vesiposti saadaan painoon tiistaina 5.2. ja saapuu jäenille viikon 7 alussa. 15. Johtokunnan seuraava kokous pidetään 28.2. klo 18.00 Vesiperällä. 16. Puheenjohtaja päätti kokouksen. Kokous 1/2002 Kokous nro 1/2002 15.1.2002 Vesiperällä. *Läsnä:* Markku Heiskari (pj), Esa Vuoppola, Tiina Ervelius, Juuso Mettälä, Tuula Kangas-Saarela ja Liisa Törmäkangas (siht.) *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin kokouksen esityslista. 3. Valittiin johtokunnan sihteeriksi Liisa Törmäkangas. 4. Johtokunnan varapuheenjohtajaksi valittiin Esa Vuoppola. 5. Taloudenhoitajaksi kaudelle 2002 valittiin Tapani Kemppainen. 6. Jäsenrekisteriä vuonna 2002 pitää Lauri Pirttiaho. 7. Valtuutettiin jäsenrekisterin pitäjä hyväksymään uudet jäsenet seuraan kun jäsenmaksu on maksettu. 8. Valtuutettiin Esa Vuoppola ja Markku Heiskari toimimaan edellisen kokouksen (20.12.2001) pöytäkirjantarkastajina ja allekirjoittajina. 9. Taloudenhoitaja oli estynyt tulemasta paikalle, joten vuoden 2001 tilannekatsaus siirrettiin seuraavaan kokoukseen. 10. Kevään 2002 hallivuorot ovat vielä Raksilan hallin osalta avoinna. Liikuntalautakunnalle on ehdotettu kompromissiratkaisua, jonka pitäisi tyydyttää kaikkia osapuolia. Jäämme odottamaan Oulun Liikuntalautakunnan suhtautumista sukeltamiseen harrastuksena. 11. Päätettiin valmistaa seuraavaan kokoukseen mallikappaleita sukelluspäiväkirjojen sivuista ja selvittää lopullinen hinta. Painatuspäätös siirrettiin niinikään seuraavaan kokoukseen. 12. Kevään ensimäinen P1-kurssi alkaa 3.2. Kurssille on otettu 10 henkilöä (jonossa edelleen kymmeniä lisää) ja kurssin hinnaksi vahvistettiin 400 €. Hyväksyttiin kurssille esitetty budjetti (liite 1). Mikäli resursseja riittää, järjestetään keväämmällä vielä toinen kurssi. Mikäli kurssilainen saa allas- ja avovesikoulutuksen muuta kautta, päätettiin kurssimaksuksi 310 €, mikä pitää sisällään liittymismaksun, jäsenmaksun, koulutuspaketin ja P1-kortin. Keväällä järjestetään myös P2-kurssi, jonka vetää Juha Haapajärvi. Seuraava P3-kurssi pidettänee loppukesästä. Nitrox-sukeltajakurssi pyritään myös järjestämään kevään tai kesän aikana kunhan edellytykset laitteiston puolesta ovat kunnossa. 13. Isojen kompressorien ilma-analyysien tulokset ovat saapuneet. Kompressorien tuottama ilma on kokonaisuudessaan määräykset täyttävää, useimmat arvot jopa erittäin hyviä. 14. Keskusteltiin meripelastusseuran ehdottamasta yhteistyömahdollisuudesta vuokrata heidän veneitään merellä tehtäville sukelluksille. Tiina Ervelius ja Kalle Rissanen selvittävät tarkemmin vuokrahintoja ja käytännön toteutusta. 15. Oulun Vesimiesten 25-vuotisjuhlia varten on saatu tarjous kolmesta eri hotellista, Edenistä, Ramadasta ja Radissos SAS hotellista. Juuso Mettälä ja Eija Hurme jatkavat asian selvittämistä. Johtokunta käsittelee juhlien bubjetin myöhemmässä kokouksessaan. 16. Nitrox-täyttölaitteistoon on tilattu aikaisemman päätöksen mukaan happianalysaattori (1600 mk). Vakiovirtaussäätimen hankinta on vielä avoinna. Heikki Teppo ja Markku Heiskari jatkavat asian selvittelyä. 17. Päätettiin pitää operaatio Jäänalle 2002 Jaakonjärvellä Rokuanhovin rannalla. Vaulujärven NMKY:n maja on tuolloin remontissa. Markku Heiskari hoitaa asiaa. 18. Käytiin läpi tapahtumakalenterin ensimmäiseen vuosipuoliskuoon laitettavat asiat. P1-kurssi alkaa 3.2. (Juuso Mettälä), Norjan leirin suunnittelukokous on 14.2., Operaatio Jäänalle Jaakonjärvellä 13.-14.4. (Markku Heiskari), kevään Norjan leiri Kirkkoniemeen 9.-12.5. (Esa Vuoppola, Markku Heiskari), kevään kaivosleiri 17.-19.5. (vastuuhenkilö avoin), Kevätleiri 7.-9.6. (Juuso Mettälä), mahdollisesti toinen koulutusleiri 31.5.-2.6., monttusukellus kurssilaisille Haukiputaalla 15.6. 19. Seuran sääntömääräinen kevätkokous pidetään 19.3.2002 klo 18.00 myöhemmin selviävässä paikassa. Kevätkokous kutsutaan koolle Vesipostissa, joka lähetetään jäsenille helmikuun alussa. 20. Päätettiin hankkia seuralle oma moottorisaha avannon tekoa varten. Valtuutettiin Esa Vuoppola ja Markku Heiskari päättämään kahdesta eri vaihtoehdosta (Stihl 066/088, 90 cm:n laipalla) tutustuttuaan paremmin koneiden ominaisuuksiin. (Kts §6 14/2001 ) 21. Ilmoitusasiat S1-kurssi alkaa 24.2.2002, kurssin hinta on 85 € (505 mk). 22. META Todetaan, että Jenna Huusko on lähdössä aikaisemman päätöksen nojalla (§8 10/2001 ) Nuori Suomi –ohjaajakurssille. 20.1. järjestetään uintivuorolla introsukellustapahtuma (10 hlöä) johon tarvitaan lisää koulutusapua. 23. Johtokunnan seuraava kokous pidetään 31.1. klo 18.00 Vesiperällä. 24. Puheenjohtaja päätti kokouksen. Johtokunnan kokoukset 2001 Kokous nro 14/2001 20.12.2001 Johanneksen kellarissa. *Läsnä:* Markku Heiskari (pj), Esa Vuoppola, Lauri Pirttiaho, Juuso Mettälä, Matti Vuolteenaho, Tapani Kemppainen Heikki Teppo ja Liisa Törmäkangas (siht.) *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin esityslista 3. Hyväksyttin ja allekirjoitettiin kokouksen 13/2001 (27.11.2001) pöytäkirja. 4. Kirjanpito-ohjelman ongelmien vuoksi kunnollista katsausta budjetin toteutumaan ei saatu. Asia käsitellään seuraavassa kokouksessa. 5. Käytiin läpi vuoden lopussa ilmestyvään Vesipostiin laitettavat asiat. Tärkeimpiä ovat uimahallivuoroista tiedottaminen ja jäenmaksulomakkeet. 6. Seura ei saa enää lainaksi energialaitoksen moottorisahaa avannon tekoa varten, joten päätettiin ostaa oma saha. Markku Heiskari lupasi selvittää eri vaihtoehtoja. 7. Päätettiin hankkia vielä yksi täydellinen laitepaketti ja lisäksi yksi paineilmasäiliö, jolloin kurssikäyttöön on seuralla 10 laitepakettia. Lisäksi norppatoimintaa varten päätettiin hankkia 7 snorkkelia ja 7 maskia. 8. Ilmoitusasiat Lauantaina 19.1. klo 18.00 alkaen on kouluttajien saunailta Mäkelininkadulla. Ilmoittauduttava Juuso Mettälälle mikäli haluaa tarjoilua. Pentti Parkkila tulee kertomaan P1-kurssiuudistuksesta 25.1. klo 17.30 alkaen. Kouluttajien olisi hyvä olla paikalla. 9. META Keväällä pidetään M1-kurssi Pohjois-Suomessa. Kurssille voisi osallistua kaksi seuralaista. Keskusteltiin seuran ulkopuolisten henkilöiden osallistumisesta seuran kouluttajien pitämille P2- ja P3-kursseille. Kurssimaksun suuruus jäi vielä avoimeksi. Johtokunnan kokous nro 13/2001 27.11.2001 *Läsnä:* Markku Heiskari (pj), Esa Vuoppola (siht.), Tapani Kemppainen, Juuso Mettälä, Lauri Pirttiaho, Heikki Teppo *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin esityslista. 3. Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. 4. Pikkujouluun on ilmoittautunut 25 henkilöä, ohjelmaa kaivataan lisää. 5. Päätettiin alustavasti järjestää seuran 25-vuotisjuhla v. 2002 Oulussa pidettavien sukeltaja- ja kouluttajapäivien yhteyteen. 6. Ohjelmisto-ongelmien takia kirjanpito ei ollut ajan tasalla joten taloudenhoitajan tilannekatsaus siirrettiin jälleen seuraavaan kokoukseen. 7. 30 – 50–sivuisen lokikirjan omakustannushinta on 17 mk (sis. alv). Päätettiin tiedustella noin 100-sivuisen kirjan hintaa (Kemppainen). 8. Yllättäviä vaikeuksia on ilmennyt uimavuorojen saannissa, Raksilasta ei ole luvattu yhtään vuoroa. Uimaseuroille tarkoitettuun kokoukseen (28.11.) ei ole kutsuttu OVM:iä. J. Mettälä jatkaa asian selvittämistä. 9. Ilma-analyysin tulokset eivät ole vielä tulleet, Esa Vuoppola selvittää. 10. Ilmoitusasiat: · Erkki Vauhkoselle 50-vuotispäivän johdosta luovutetaan M.Vuolteenahon tekemä lahja. 11. Muita esilletulleita asioita ei ollut 12. Seuraava kokous 18.12.2001 klo 18 Johanneksen Kellarissa Johtokunnan kokous nro 12/2001 30.10.2001 *Läsnä:* Markku Heiskari (pj), Esa Vuoppola,Lauri Pirttiaho, Juuso Mettälä, Matti Vuolteenaho, Tapani Kemppainen ja Liisa Törmäkangas (siht.) 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin kokouksen esityslista. 3. Hyväksyttin ja allekirjoitettiin kokouksen 11/2001 (4.10.2001) pöytäkirja. 4. Päätettiin, että seuraa edustavat Tornion urheilusukeltajien 25-vuotisjuhlassa kaikki koulutuspäiville lähetetyt kouluttajat edellisessä kokouksessa päätettyjen Esa Vuoppolan ja Markku Heiskarin lisäksi. Lahjaksi viedään OVM:n viiri ja Telmalta nostettu pullo. 5. Tilannekatsausta vuoden 2001 menoista vs. budjetti ei saatu. Taloudenhoitaja lupasi valmistella katsauksen seuraavaan kokoukseen. 6. Käytiin läpi Vesipostiin tulevat asiat ja sovittiin postituspäivämäärät. Päätettiin toimittaa vielä ylimääräinen Vesiposti vuoden lopussa, jonka yhteydessä lähetetään jäsenmaksulomakkeet ja tiedotetaan mm. vuoden 2002 uimahallivuoroista ja alkuvuoden tapahtumista. 7. Päätettiin hakea seuraavia uimahallivuoroja keväälle 2002, Juuso Mettälä lupasi täyttää hakulomakkeet: Raksila, torstai klo 20.00-21.30 Raatti, lauantai klo 17.00-19.00 Raatti, sunnuntai klo 17.00-20.00, jolloin kuntosali norppavuoron aikaan 17.00-18.00. 8. Pohdittiin vielä turhaan maksettuja ylimääräisiä kuntosalimaksuja. Todettiin että tässä vaiheessa asialle ei ole enää mitään tehtävissä. 9. Keskusteltiin sukelluspäiväkirjojen painamisesta ja myymisestä seuralaisille. Tapani Kemppainen ja Lauri Pirttiaho lupasivat selvittää taittoa ja Markku Heiskari aikoi lähettää luonnoksen kaikille tutkittavaksi. 10. Todettiin, että syksyn kurssiasiat ovat järjestyksessä. 11. Isojen kompressorien tuottama ilma on lähdössä analysoitavaksi Poriin. Esa Vuoppola hoitaa asiaa. 12. Ilmoitusasioita ei ilmennyt. 13. Myöskään muita esille tulevia asioita ei tullut esille. 14. Johtokunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 27.11.2001 klo 18.00 Vesiperällä. 15. Puheenjohtaja päätti kokouksen. Johtokunnan kokous nro 11/2001 4.10.2001 *Läsnä:* Markku Heiskari (pj), Esa Vuoppola,Lauri Pirttiaho, Heikki Teppo ja Liisa Törmäkangas (siht.) *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin kokouksen esityslista. 3. Hyväksyttin ja allekirjoitettiin kokouksen 10/2001 (4.9.2001) pöytäkirja. 4. Taloudenhoitajan tilannekatsaus siirrettiin käsiteltäväksi seuraavassa kokouksessa. 5. Käytiin läpi ja hyväksyttiin ehdotettu sanamuoto kirjeeseen, joka lähetetään muutamille seuran jäsenille liittyen häiritsevään leirikäyttäytymiseen. 6. Vuoden 2002 toimintasuunnitelmaan on lisätty seuran järjestämä toinen kaivosleiri keväälle, ajankohdaltaan jäänallen ja kevätleirin väliin. Muilta osin toimintasuunnitelma säilyy edellisen kaltaisena ja esitetään yleiskokouksessa hyväksyttäväksi. 7. Käytiin läpi talousarvio vuodelle 2002. Hieman alijäämäinen budjetti päätettiin muokata euroiksi ja esittää hyväksyttäväksi yleiskokouksessa. 8. Keskusteltiin seuran tomittamasta sukelluspäiväkirjasta/päiväkirjan sivuista, joita jäsenet voisivat ostaa . Keskustelun myötä laitettiin asia vireille ja jätettiin päätökset myöhempään ajankohtaan. 9. Päätettiin lähettää Markku Heiskari ja Esa Vuoppola edustamaan seuraa Tornion sukeltajapäivien yhteydessä pidettävään MIDI:n juhlaan. Edellisten lisäksi matkat ja majoitus kouluttajapäiville kustannetaan koulutuksesta vastaaville henkilöille: Juuso Mettälälle, Arto Savelalle, Juha Haapajärvelle ja Tapani Kemppaiselle. 10. Ainakaan tässä yhteydessä ei päätetty jakaa kalustovastaavan töitä useammille henkilöille. Ehdotettiin kuitenkin, että Esa Vuoppola vapautuisi Vesiperällä pidettävien torstai-tapaamisten avainvuoroista kesällä. 11. Keväälle olisi tiedossa mahdollisesti kaksi isompaa introsukellustilaisuutta ja johtokunnan kanta introjen järjestämiseen oli myönteinen. Selvitetään mahdollisuuksia järjestää tapahtumat, laadukkaasti. 12. Kurssien osalta syksyn toiminta on kunnossa. P2-kurssi on parhaillaan menossa ja 8 hengen P1-kurssi alkamassa piakkoin. 13. Ilmoitusasiat Ynnin maja Rokuan Vaulujärvellä on remontissa keväällä 2001. Todennäköisesti ainakin Jäänalle-tapahtuma on sen vuoksi järjestettävä muualla. Vaihtoehtoja selvitellään. 14. META Liiton uusi P1-opetus- ja kalvomateriaali valmistuu vuoden 2002 alussa, paketin hinta on 2500 mk. Päätettiin hankkia seuralle. 15. Johtokunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 30.10.2001 klo 18.00 Vesiperällä. 16. Puheenjohtaja päätti kokouksen. ** Johtokunnan kokous nro 10/2001 4.9.2001 *Läsnä:* Markku Heiskari(pj), Esa Vuoppola (siht.), Tapani Kemppainen, Juuso Mettälä, Lauri Pirttiaho, Heikki Teppo *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin esityslista. 3. Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin edellisen kokouksen pöytäkirja. 4. Taloudenhoitaja ei ole ehtinyt päivittää kirjanpitoa. Taloustilanteesta ei saatu tietoa. 5. Paakkilan kaivosleirille on Heikki Teppo varannut yöpaikan 16:lle, ennen Vesipostin ilmestymistä on 7 ilmoittautunutta. 6. Laitesukelluskurssit · P1-kurssi pidetään perjantaisin 26.10 – 14.12. Kurssin hinta on 2300 mk, josta ilmoittautumismaksuna on maksettava 800 mk 10.10 mennessä. Kurssin vastuukouluttajana toimii Juuso Mettälä. Kurssin talousarvio liitteenä. · P2-kurssin hinta on 350 mk, vastuukouluttaja Juha Haapajärvi 7. Keskusteltiin vuoden 2002 talousarviosta, tehtiin muutamia muutoksia ja tarkennuksia puheenjohtajan ehdotukseen jonka jälkeen päätettiin esittää arvio syyskokoukselle 8. Päätettiin lähettää enintään 2 henkilöä Nuori Suomi – ohjaajakurssille Sodankylään 10. – 11. 11. mikäli sopivia tarjokkaita löytyy. Tapani Kemppainen valitsee lähtijät. 9. Päätettiin tiedustella M. Vuolteenaholta sopivaa lahjaa ”Seuran Viralliselle Lätynpaistajalle”, rva Raumanille. 10. Vuoden 2002 uimahallivuorojen viimeinen hakupäivä on 9.11.2001. Juuso Mettälä tekee anomuksen. 11. META · Juuso Mettälä ehdotti fläppitaulun hankkimista seuralle, päätettiin hankkia · Esa Vuoppola tarjoutui väsäämään seuralle mammuttipumpun, hinta-arvio 500 mk. Myönnettiin varat. 12. Seuraava kokous 4.10.2001 klo 18 Vesiperällä. Johtokunnan kokous nro 9/2001 6.8.2001 *Läsnä:* Markku Heiskari (pj), Esa Vuoppola,Juuso Mettälä, Tapani Kemppainen, Lauri Pirttiaho ja Liisa Törmäkangas (siht.) *Käsitellyt asiat:* 1. Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. Hyväksyttiin kokouksen esityslista. 3. Hyväksyttin ja allekirjoitettiin kokouksen 7/01 (4.7.2001) pöytäkirja. 4. Vuoden 2001 menoissa verrattuna budjetoituun mainittiin seuraavat asiat: kompressorien huoltokulut ja uimahallimaksut ovat ylittäneet budjetin ja seuratuotemyynti on miinuksella. (Tilanne, kun kirjanpito heinäkuulle.) Kokonaisuudessaan seuran rahatilanne on hyvä. Tapani Kemppainen lupasi selvittää syytä reilusti ylittyneisiin uimahallimaksuihin. 5. Päätettiin laskuttaa kevään ja kesän ajalta kertyneitä laitevuokria, joista suuri osa on maksamatta. 6. Selviteltiin Jari Valvion paineilmasäiliöiden täyttökertoja, ja päätettiin laskuttaa häneltä kaikki yllä merkittyyn päivään saakka tehdyt täytöt. Uusi lasku kumoaa hänelle aikaisemmin lähetetyt laskut. 7. Todettiin, että kompressorien ilma-analysointia tekeeSukeltaja-lehdessäkin mainostanut firma, ja analyysin hinta on 300 mk/kompressori (+ säiliöiden rahtikulut). Päätettiin teetättää ilma-analyysi sähökompressorille ja isolle polttomoottorikompressorille. 8. Todettiin, että Victorialla riittää vielä töitä moneen lähtöön, mutta todennäköisesti työt saadaan tehtyä ennen viikonloppua ja Kattilankallan hylkyleiri järjestetään. 9. Päätettiin pitää kaivossukellusleiri Paakkilan kaivoksella 28.-30.9., mikäli alue saadaan varattua käyttöömme kyseisenä ajankohtana. Lisäksi päätettiin maksaa ”Paakkilan käyttäjien liittymismaksu” 1500 mk alueen omistajalle, mikä takaa sen että ensimmänen viikonloppu on seuran jäsenille ilmainen ja jatkossa maksu jäseniltä on 30 mk/viikonloppu. Maksu päätettiin suorittaa kuitenkin sillä ehdolla, että saamme sopimuksen kirjallisena ja todisteen maksusta. 10.P1- ja P2- kurssit järjestetään syksyllä allasvuorojen alettua. P1-kurssin hinta on 2300 ja kurssin vetää Juuso Mettälä. P2-kurssin vetää Juha Haapajärvi. 11.Bauer Oceanus -kompressori on saapunut Auvolle ja Markku Heiskari on menossa hakemaan sen torstaina 9.8. 12. Käytiin lähetekeskustelua vuoden 2002 talousarviolle. Esille nousi veneasia: pitäisikö Victoria myydä, vaihtaa vai sittenkin kunnostaa hyväksi. Mitään ratkaisevia näkökohtia ei kuitenkaan noussut esille, joten Markku Heiskari tekee talousarvion aikaisempaan perustuen. 13. Käsiteltiin loppuun Norjan leirillä esiin nostettu leirikäyttäytymistä koskeva asia (ks. Pöytäkirja 8/01). Kaikkien asiaa koskevien henkilöiden kanssa on keskusteltu ja sen perusteella päätettiin lähettää kyseisille henkilöille kirje, jossa selvitetään johtokunnan toivomukset ja keinot puuttua häiriköivään käyttäytymiseen jatkossa. 14. Vuoden kolmas Vesiposti on tarkoitus saada painettavaksi 27.–28.8. Aineiston on oltava Lauri Pirttiaholla viimeistään 21.8. 15. Ilmoitusasiana Markku Heiskari kertoi, että telakkarannan vartiovuorot seuran osalta sujuivat hyvin. Lisäksi todettiin, että seuralle on hankittu välipainemittari, pullopainemittaria sen sijaan ei hankita. 16. META Kesusteltiin kevään allasvuoroista, ja Juuso Mettälä lupasi anoa vuorot aikaisempien talvien mukaan: torstaille 1,5 tuntia Raksilan hallista, sekä lauantaille kaksi tuntia ja sunnuntaille kaksi tai kolme tuntia Raatin hallista. Esa Vuoppola totesi, että polttomoottorikompressorin varoventtiilit pitää säädättää. EMCE on ilmoittanut, että käytössämme olevan FinAnssi 5.8 -ohjelman tiedonhallintaratkaisun tuki on lakkautettu. Käytännössä tämän vuoksi on seuralla euroon siirtymisen jälkeen vastassa jälleen uuden ohjelman hankinta. Keskusteltiin vaihtoehdoista hankkia tilinpito-ohjelma muualta. 17. Johtokunnan seuraava kokous pidetään 4.9.2001 klo 18.00 Vesiperällä. 18. Puheenjohtaja päätti kokouksen.